Turun ruokakulttuurilla värikäs ja kansainvälinen historia
Suomen Kotitalousopettajien liiton toiminnanjohtaja Aira Kuvaja asuu Turun seudulla ja hän on tehnyt erilaisia ruokakuvauksia ja -juttuja jo parisenkymmentä vuotta. Turun ja muun Varsinais-Suomen ruokailutottumukset ja -historia kiinnostavat häntä erityisesti. Turku on tänä päivänä täynnä erilaisia huippuravintoloita, mutta kaupungin ruokakulttuurilla on myös värikäs ja kansainvälinen historiansa.
– Varsinais-Suomi ja Turku ovat olleet muuhun Suomeen verrattuna erittäin vaurasta aluetta, jolla on myös maantieteellinen sijainti ja sitä kautta ilmasto etuna. Moni ruokaan ja sen valmistukseen liittyvä tapa on saanut Suomessa alkunsa juuri täältä. On päästy kokeilemaan ensimmäisenä jotain uutta. Merenläheisyys on tuonut omat erityispiirteensä, mutta onhan maakunta myös Suomen vilja-aitta, Kuvaja muistuttaa.
– Turku on aina ollut myös kansainvälinen kaupunki ja ruokaan liittyviä vaikutteita on tullut ennen kaikkea Ruotsista, mutta paljon myös Baltiasta ja Saksasta. Koska Turussa oli säätyläisiä ja muuten vaan varakkaampaa väkeä, oli heillä varaa ja mahdollisuuksia kokeilla ruoka-alan viimeisimpiä virtauksia. Heidän kauttaan ne levisivät sitten myös tavallisen kansan pariin.
Kun mennään konkretiaan ruokalajien suhteen, nostaa Kuvaja ensimmäisenä esille virallisen maakuntakalan silakan, sekä muutenkin kalaruoat. Silakan merkitys Turulle taitaakin olla samaa tasoa kuin vaikkapa muikun Kuopiolle.
– Kalaa on syöty aina paljon. Silakka tietysti suolattiin ihan jo säilyvyyden vuoksi, mutta aina sitä myös hiillostettu ja paistettu. Aikoinaan silakkaa myös keitettiin paljon perunan kyytipoikana. Kalakeittoa tehtiin enemmänkin ahvenista ja siiasta, Kuvaja tietää.
Suomen itäisen ja läntisen ruokakulttuurin raja pysyi yllättävän selvänä aina 1960-luvulle tultaessa.
– Lännessä ruoka valmistettiin yleensä avotulella tai liedellä, idässä uunissa. Sieniä lännessä opittiin kunnolla syömään vasta sotien jälkeen, kun Karjalan siirtolaiset opettivat omille tavoilleen. Kaikessa ei olla oltu siis kuitenkaan edelläkävijöitä, Kuvaja muistuttaa.
Kuvaja listaa vielä lopuksi sellaisia oikein varsinaissuomalaisia ruokia.
– Merireittien varrella kun ollaan, niin mausteiden käyttö alkoi täältä. Sen peruja ovat muun muassa mausteiset leivät kuminoineen. Hevos-, laukka- ja rusinamakkarat, luumukiisseli, imelletty makea limppu, saaristolaisleipä, kotijuusto ja läskisoosi ovat myös hyvin paikallisia ruokia. Myös vihanneksia, marjoja ja hedelmiä on aina osattu hyödyntää ja jalostaa.
















