Eteismatolle tuotu metsämaa muutti kotien mikrobistoa

Metsämaalla käsitelty eteisen matto muutti kotien mikrobistoa luontoympäristön bakteeriprofiilien suuntaan ja vähensi ihmisperäisten bakteerien osuutta, osoitti juuri julkaistu tutkimus. Kodin mikrobiston muokkaaminen tasapainoisempaan suuntaan voisi tulevaisuudessa tarjota keinon terveyden edistämiseen erityisesti kaupunkioloissa. Tutkimusta johtivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Itä-Suomen yliopisto.

– Metsämaalla käsitelty eteismatto nosti selvästi metsän maaperälle ominaisten bakteerien määrää sisäilmassa. Vaikutus oli voimakkain maton lähellä lattian tuntumassa eli vauvoille tyypillisellä hengityskorkeudella kahden ensimmäisen viikon aikana käsittelystä. Selviä vaikutuksia sisäilman mikrobistoon havaittiin myös kodin muissa tiloissa, sanoo tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja, johtava tutkija Martin Täubel Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tiedotteessa.

Varhaislapsuudessa vietetään paljon aikaa sisätiloissa, jolloin kodin mikrobisto on keskeinen mikrobialtistusten lähde. Nämä altistukset aktivoivat lasten immuunijärjestelmän säätelymekanismeja ja voivat vaikuttaa pitkäkestoisesti terveyteen. Kaupunkiasuminen vähentää altistumista ympäristön mikrobeille, mikä on yhdistetty erilaisten tulehduksellisten sairauksien, kuten astman ja allergioiden, kohonneeseen riskiin. Tämä on lisännyt kiinnostusta kotien mikrobialtistusten muokkaamiseen terveyden edistämisen keinona.

Tutkimuksessa selvitettiin, voisiko ympäristön mikrobistoa siirtää kaupunkikotiin metsämaalla käsitellyn eteismaton avulla. Tutkimukseen osallistui kuusi suomalaista kotia, joista viisi osallistui kokeeseen ja yksi toimi verrokkina. Pitkähkö eteismatto käsiteltiin siivilöidyllä metsän maaperästä otetulla näytteellä kolmesti neljän viikon välein. Kodin pölystä otettiin näytteitä ennen maton käyttöönottoa ja siitä aina kahden viikon välein vauvan ja aikuisen hengityskorkeuksilta sekä lattialta eri puolilta kotia. Näytteiden mikrobisto määritettiin DNA sekvensoinnin ja qPCR-menetelmän avulla.

Koe lisäsi merkittävästi metsän maaperän bakteerien suhteellista osuutta kodin eri mittauspisteissä. Vauvan hengityskorkeudella eteismaton läheisyydessä havaittiin muitakin vaikutuksia: pienempään astmariskiin liitetty, maatalomaista mikrobistoa kuvaava FaRMI indeksi (Farm home Resembling Microbiota Index) ja bakteerien monimuotoisuus kasvoivat, kun taas ihmisperäisten bakteerien osuus pieneni.

– Vaikuttaa lupaavalta, että pienempään astmariskiin liitettyjä mikrobialtistuksia on mahdollista lisätä kaupunkikodeissa näin yksinkertaisella ja edullisella toimenpiteellä. Seuraava askel on selvittää, voidaanko tämän henkisellä lähestymistavalla saada aikaan odotusten mukaisia terveyshyötyjä, toteaa toinen hankkeen päätutkijoista, yliopistotutkija Pirkka Kirjavainen Itä-Suomen yliopistosta.

Artikkeli on julkaistu Microbiome-lehdessä.

Tulokset on tiivistetty englanninkieliselle videolle.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Pohjois-Turun projekti ehdolla vuoden Leader-Kylähankkeeksi

Vuoden 2026 Leader-Kylähanke ehdokkaat on nimetty. Voittaja julkistetaan 21. huhtikuuta Riihimäellä osana Suomen Kylien kyläpäiviä.

Turun Työväen Pursiseura täyttää 130 vuotta

Pitkäkari oli muutakin kuin pelkkä veneiden tukikohta. Saarella vietettiin kesäisin vapaa-aikaa perheiden kesken. Kuvassa pursiseuralaiset ovat kokoontuneet juhannuskokon ääreen vuonna 1949.

Vuonna 1896 perustettu urheiluseura on saavuttanut merkittävän virstanpylvään ja on Turussa toimivista suomenkielisistä pursiseuroista vanhin. Seuran jäsenmäärä on nykyään noin 200 ja venerekisterissä on noin 70 venettä.

Kysely: Suomalaisia huolettaa tekoälyn rooli huijauksissa

Lähes puolet suomalaisista kokee, että tekoälyn avulla toteutetut huijaukset ovat vaikeimpia tunnistaa huijauksiksi. Nordean pohjoismaisesta selvityksestä käy ilmi, että tekoälyn avulla toteutetut huijaukset koetaan haastavimmiksi välttää kaikissa Pohjoismaissa, mutta suomalaiset kokevat osaamisensa hieman muita heikoimmaksi. Valtaosa suomalaisista kokee silti osaamisensa huijausten tunnistamisessa hyväksi.

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee liikenteen Ruiskadulla

Viemäri- ja vesijohtotyö katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Ruiskatu 21:n kohdalta 7.–17. huhtikuuta. Tie on poikki moottoriajoneuvoliikenteeltä ensi viikon perjantaihin asti.

Eteismatolle tuotu metsämaa muutti kotien mikrobistoa

Metsämaalla käsitelty eteisen matto muutti kotien mikrobistoa luontoympäristön bakteeriprofiilien suuntaan ja vähensi ihmisperäisten bakteerien osuutta, osoitti juuri julkaistu tutkimus. Kodin mikrobiston muokkaaminen tasapainoisempaan suuntaan voisi tulevaisuudessa tarjota keinon terveyden edistämiseen erityisesti kaupunkioloissa. Tutkimusta johtivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Itä-Suomen yliopisto.

Nostotyö katkaisee liikenteen Taskulantiellä

Nostotyö katkaisee moottoriajoneuvoliikenteen Taskulantie 1:n kohdalta Kastussa 7.–8. huhtikuuta. Tie on poikki moottoriajoneuvoliikenteeltä keskiviikkoon 8. huhtikuuta kello 16:een asti.

Nuorten eläkesäästäminen nousussa

Kiinnostus lisäeläkeratkaisuihin kasvaa erityisesti yrityksissä, jotka kilpailevat osaajista ja haluavat tarjota turvaa lakisääteisen eläkkeen päälle. Harva työnantaja on kuitenkaan hoksannut, että lisäeläke voi olla tehokas myös nuorien osaajien motivoimisessa ja sitouttamisessa, arvioi LähiTapiola Henkiyhtiön myyntijohtaja.

EVA: Suomalaiset haluavat enemmän yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian kanssa

Suomalaiset toivovat ulkopolitiikalta aiempaa vahvempaa painotusta yhteistyöhön Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa. Samalla ihmisoikeuksiin, ympäristökysymyksiin ja kehitysyhteistyöhön liittyvät painotustoiveet ovat pitkällä aikavälillä heikentyneet, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.

Rattijuopot ja kaaharit poliisin riesana pääsiäisenä Lounais-Suomessa

Lounais-Suomen alueella pääsiäistä on poliisin näkökulmasta vietetty varsin rauhallisesti. Liikenteenvalvonnassa kiinni jäi kuitenkin useita rattijuoppoja ja kaahareita.

Huhtikuun kirjallisessa illassa vieraana Jumalan synty -kirjan kirjoittajat

Kaarina-talon iltapäivätanssit jatkuvat jälleen huhtikuussa. Keskiviikkona 22. huhtikuuta tansseja tahdittaa Doris Taipale duo. Iltapäivätanssit Kaarina-talolla toivottavat kaikki tanssista kiinnostuneet tervetulleeksi pyörähtelemään Kaarina-salin parketille. Paikalle voi tulla myös vain nauttimaan musiikista. Iltapäivätanssit jatkuvat jälleen syksyllä, mutta kesäkuussa on mahdollista päästä tanssimaan Laituritansseissa Hovirinnan rannassa keskiviikkona 17. kesäkuuta.

Etsitty iäkäs nainen löydetty kuolleena

Kateissa ollut nainen on löydetty maanantaina menehtyneenä. Tutkinta jatkuu kuolemansyyntutkintana, joka on salassa pidettävää.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys aloittaa arki-iltojen lintutorniopastukset

Lapasorsa.

Turun Lintutieteellinen Yhdistys (TLY) aloittaa maanantaina 13. huhtikuuta arki-iltojen lintutorniopastukset kuudella lintupaikalla. Opastuksia järjestetään Kaarinassa Järvelän kosteikolla, Piikkiönlahdella ja Kuusistonlahdella, Turussa Friskalanlahdella, Raisiossa Raisionlahdella ja Paraisilla Pettebyvikenillä.

Teiden huono kunto lisää rengasvaurioiden riskiä

Kyselyn mukaan jopa yli kymmenesosa suomalaisista on joutunut ongelmiin renkaiden kiinnityspulttien löystymisen takia. Renkaiden kausivaihdon yhteydessä kannattaa aina tarkistaa renkaiden kunto ja lisäksi muistaa jälkikiristys, sanoo LähiTapiolan johtaja Tapani Alaviiri . Erityisen vaarallisena hän pitää sitä, että entistä useampi autoilija kertoo lykänneensä uusien renkaiden hankintaa säästösyistä.

Iltanuotiokonsertti Glow Favorites Mikaelinkirkossa

Jepa Lambert.

Iltanuotiolaulujen ja yhteisöllisyyden voimasta ammentava Glow Favorites -konsertti kuullaan keväällä viidellä eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Lämpimiin leirinuotiomuistoihin ja yhteislauluun kutsuvassa konsertissa mukana on TV:stä tuttu laulaja ja kuoronjohataja Jepa Lambert sekä kitaristi Lasse Sakara . Kiertueella nähdään vaihtuvina artistivieraina Eve & Ossi , Tommi Kalenius , Pekka Simojoki , Severi Laakso sekä Juhani Tikkanen .

Tutkimus: Saunominen voi hyödyttää myös immuunipuolustusta

Uuden suomalaistutkimuksen mukaan saunominen vapauttaa verenkiertoon valkosoluja, jotka ovat keskeisiä elimistön puolustautumisessa erilaisia taudinaiheuttajia ja sairauksia vastaan.

Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä

Saako purra?

Kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä nähdään 18. huhtikuuta kello 19 kantaesitys Saako purra? Karnevalistinen musta komedia perkaa nykypolitiikan kipupisteitä ja suomalaista identiteettiä nukketeatterin keinoin.

Pikkusiili pistää lastentavarat kiertoon

Pikkusiilin omistajat Rita Paalonen ja Harri Länsitalo ovat tyytyväisiä hyvin käyntiin lähteneeseen toimintaan.

Lastenvaatekirppis Pikkusiili aloitti uudessa paikassa viime vuoden lopulla. Muutto Uudenmaankadulta Nummenpakan T-talolle toi mukanaan suuren etuuden autoileville asiakkaille: ilmaiset parkkipaikat.

Näköislehti

Urheilu

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.

Kymmenvuotias Hertta Karvonen debytoi Metsämäen perheraveissa

Hertta Karvonen ja Matilda Korpi.

Metsämäen raviradalla järjestetetään pitkäperjantaina ilmaiset perheravit. Päivän aikana nähdään myös monelle nuorelle ohjastajalle ensimmäisiä kilpailuja. Yksi heistä on pian kymmenen vuotta täyttävä Hertta Karvonen .

Turku-Rastit täyttää 50 vuotta

Turun seudun suunnistuksen kulmakivi, Turku-Rastit, täyttää tänä vuonna 50 vuotta. 1970-luvun alussa käynnistynyt kuntosuunnistustoiminta on kasvanut vuosikymmenten aikana yhdeksi alueen suosituimmista liikuntamuodoista. Juhlavuoden kunniaksi on luvassa juhlarasteja, joissa pääsee testaamaan suunnistusmaastoja 1970-luvun karttojen kera. Turku-Rastien kausi alkaa keskiviikkona 1. huhtikuuta Impivaarassa.

Jaramillo ja Roquet eivät esiinny Loimun paidassa karsinnoissa

Samuel Jaramillo ja Max Roquet eivät jääneet odottelemaan liigakarsintojen alkua.

Runkosarjan viimeisen sijan kautta lentopallon Mestaruusliigan karsintoihin joutuvan Raision Loimun kaksi ulkomaalaispelaajaa, kolumbialaispassari Samuel Jaramillo ja jenkkiyleispelaaja Max Roquet , eivät halunneet jäädä viikoiksi odottamaan kauden jatkumista, vaan pelaajat pyysivät seuralta lupaa lähteä kotiin heti runkosarjan jälkeen. Loimu ei halunnut pitää ulkomaalaisia ammattilaisia tahtonsa vastaisesti viikkoja odottamassa karsintapelejä, vaan suostui pelaajien toiveisiin.