Virvoituksentietä kunnostetaan Luolavuoressa ja jalkakäytävää levennetään

Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Virvoituksentien katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat. Suunnitelman tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta kunnostamalla nykyistä katua ja leventämällä jalkakäytävää.

​Suunnittelun kohteena on Luolavuoren kaupunginosassa sijaitseva Virvoituksentie. Suunnitteluosuuden pituus on 200 metriä. Nykyisellään Virvoituksentie on asfalttipäällysteinen katu 120 metrin matkalta, jonka ajoradan leveys on 6,75 metriä. Kadun loppuosa 80 metrin matkalta on nupukiveä, ajorata tällä osuudella levenee 13,0–14,5 metrin levyiseksi. Kadun päädyn kääntöpaikalla on asukaspysäköinti sallittu. Kadun itäpuolella kulkee nykyisellään 2,0 metriä leveä jalkakäytävä.

​Kadun saneeraus tehdään kunnossapidon helpottamiseksi ja liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

​Virvoituksentie sijoittuu asemakaavan mukaiselle katualueelle. Kadun korkeusasema on suunniteltu siten, että korkeus katualueen rajalla ei muutu. Virvoituksentien asfaltoidun ajoradan leveydeksi on suunniteltu 6,0 metriä koko kadun matkalle. Kadun loppuosa säilytetään nupukivipintaisena. Nykyiset nupukivet ladotaan uudelleen. Kadun loppuosan nupukiveyksen leveydeksi on suunniteltu 13,00–13,90 metriä, sallien nykyisen kaltaisen pysäköinnin alueella. Nupukiveysalue rajautuu länsipuolelta metsä alueeseen. Tähän reunaan on suunniteltu 16 senttiä korkea betoninen reunakivi, jonka taakse tulee 1,50 metriä leveä niittyalue, joka liittyy saumattomasti nykyiseen metsään. Kadun itäreunaan on suunniteltu koko matkalle kahdeksan senttiä korkea reunakivi, joka erottaa ajoradasta 2,67 metriä leveän jalkakäytävän.

​Takamaantien ja Virvoituksentien risteys on suunniteltu siten, että reunakivi jatkuu yli risteyksen. Virvoituksentielle tulee madallettu 4–6 cm korkea betoninen reunakivi kohtisuoraan kadun ajosuuntaa nähden. Kadun pintakuivatusta parannetaan, kadulle on suunniteltu uusia hulevesikaivoja, jotka yhdistetään olevaan huleveden runkolinjaan. ​Kadun valaistus uusitaan.

​Virvoituksentien parantamisen rakennusosatasoinen kustannusarvio on 260 000 euroa. Kustannusarvio sisältää infran tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen mukaisesti 15 prosentin hankevarauksen ja hanketehtävät.

​Hanke sisältyy Katurakenteen korjaukset -hankelistaan ja tulee hyväksytyksi kaupunkirakentamispalveluiden johtajan päätöspöytäkirjalla.

​Virvoituksentien katusuunnitelma on ollut nähtävänä 1.–15. syyskuuta. Nähtävillä olon aikana suunnitelmaan saapui yksi muistutus.

​Muistutuksessa nostettiin esille Virvoituksentien suunniteltu ajoradan leveys. Muistuttajan mukaan ajoradan suunniteltu leveys on liian kapea, liikenneturvallisuus vaarantuu erityisesti autoilijoiden ja pyöräilijöiden kannalta. Muistuttaja nosti esille myös reunakiven korkeuden, jonka yli autoilijat ja pyöräilijät voivat ajautua jalkakäytävän puolelle. Muistutuksessa huomautettiin myös Virvoituksentien liittymän poikki menevästä reunakivestä, se ei muistuttajan mukaan lisää jalankulkijoiden liikenneturvallisuutta. Muistuttaja oli myös huolissaan kasvavasta liikenteestä, kun Virvoituksentie 3 valmistuu sekä nosti esille, että nykyiset huoltoajoneuvot tulee ottaa huomioon katuleveydessä.

​Muistutuksessa nostettiin esille myös kadun leveällä loppuosalla sijaitseva pysäköinti. Sitä ei tule muistuttajan mukaan rajoittaa, kaventaa eikä vähentää. Muistutuksessa ehdotettiin, että suunnitelmassa metsänpuoleista 16 senttiä korkea reunakivilinja vietäisiin enemmän kohti metsää, reunakivilinjan ja nupukiveyksen väliin jätettäisiin 0,5–1 metrin levyinen sepeli alue.

Muistutuksessa otettiin kantaa myös jalkakäytävän leveyteen, onko suunnitelmassa esitetty leveys tarpeellinen ja huomautettiin kadun itäreunan suunnitellusta 8 cm korkeasta yliajettavasta reunakivestä, että se tulee madaltaa liittymien kohdalla.

​Muistutuksessa mainittiin lopuksi katusuunnitelman laadukkuudesta, katukuvallisesti säilytettävistä elementeistä.

​Nykyinen katu on suunniteltu aikanaan silloisten suunnitteluohjeiden mukaisesti, Ajorata on melko leveä, koska kadulla on kulkenut aikanaan bussilinja, jalkakäytävän leveys on kapeimmillaan rinteessä alle kaksi metriä, joten koneellinen kunnossapito on haastavaa. Katu on peruskorjauksen tarpeessa ja sen yhteydessä on tarkoitus päivittää katu nykyisten suunnitteluohjeiden mukaiseksi. Suunnitteluohjeiden mukaan Tonttikadut suunnitellaan 5–6 metriä leveiksi riippuen käyttäjämäärästä ja mahdollisesta jalkakäytävästä. Kapeampi ajorata hillitsee ajonopeuksia, jotka helposti ja huomaamatta nousevat korkeiksi leveillä kaduilla. Jalkakäytävän minimileveys 2,35 metriä mahdollistaa koneellisen ylläpidon. Takamaantien liittymään suunniteltu risteyksen yli jatkettu reunakivi parantaa suojatien käyttäjien turvallisuutta.

Katu on suunniteltu suunnitteluohjeiden mukaisesti ja myös huoltoautot mahtuvat kohtaamaan kadulla. Liikennesuunnitelmaan tulee vähäinen muutos, koska levennetyllä tieosuudella joudutaan poistamaan muutama pysäköintipaikka toimivuuden ja turvallisuuden takaamiseksi. Suunnitelmissa esitetty kahdeksan sentin yliajettava reunakivi on yleisesti käytössä tonttikaduilla, joissa on runsaasti tonttiliittymiä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Uskonnot kävelevät rinnakkain hyvän tulevaisuuden puolesta

Uskontojen rauhankävely päättyy Turun tuomiokirkon rappusille.

Uskontojen rauhankävely järjestetään YK:n päivän aattona 23. lokakuuta kello 17 alkaen viidessä kaupungissa samanaikaisesti: Turussa, Oulussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Suikkilanpuistoon uusi kävely- ja pyöräilyväylä tenniskentän ja kuntoradan välille

Tiistaina kokoontuvalle kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Sukkilanpuiston -nimisen puiston puistosuunnitelma. Puisto on Ruohonpään kaupunginosassa. Suunnitelmassa puistoon on suunniteltu uusi sorapintainen kävely- ja pyöräilyväylä. Hanke on asukasbudjettikohde.

Siirtolapuutarhan alue aiotaan vuokrata Kupittaan ryhmäpuutarhayhdistys ry:lle

Siirtolapuutarhatoiminnan jatkumisen edellytykset halutaan turvata.

Kaupunkiympäristölautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunginhallitus hyväksyy Kupittaan siirtolapuutarhan kehittämissuunnitelman mukaan lukien sen sisältämät tärkeimmät kehittämisehdotukset sekä siirtolapuutarha-alueen maanvuokrasopimuksen ja vuokra-alueella sijaitsevien kaupungin omistamien rakennusten luovuttamisen.

Varsinais-Suomen liitto: Suden metsästys edellyttäisi Lounais-Suomen kannanhoitoalueen muodostamista

Varsinais-Suomen liitto on antanut lausuntonsa maa- ja metsätalousministeriölle luonnoksesta laiksi metsästyslain muuttamisesta. Esityksen taustalla on luontodirektiivin muutos, jossa susi siirrettiin tiukasti suojeltujen lajien luettelosta vähemmän tiukasti suojeltujen lajien joukkoon. Tämä mahdollistaa jatkossa kannanhoidollisen metsästyksen.

Lounais-Suomen poliisilaitos alkaa tutkia Viking Gracen joukkoraiskausta

Viking Gracella viime lauantain vastaisena yönä epäillysti tapahtuneen raiskauksen tutkinta on siirtynyt Lounais-Suomen poliisilaitokselle. Epäillyt ovat kiinniotettuina. Raiskausepäilystä tiedotti ensimmäisenä Tukholman poliisi.

Jaaninpuiston Pääskysillankadun pohjoispäähän kaavaillaan pysäköintialuetta

Suunnittelualue punaisella ajantasa-asemakaavakartalla.

Tuiistaina kokoontuvan kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi esitetään suunnitelmat pysäköintialueen rakentamiseksi Jaaninpuistoon Linkkitorninkadun päähän. Lisäpysäköintitilalla helpotetaan hieman alueella vallitsevaa pysäköintipaikkapulaa.

Turun hallinto-oikeus hylkäsi edunvalvontajohtajan virkaa koskevan valituksen

Turun hallinto-oikeus on hylännyt Timo Kauniston tekemän valituksen Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtajan viran täyttämisestä. Virkaan valittiin Malla Rannikko-Laine .

Piirakat ansaitsevat oman juhlapäivänsä

Erilaiset piirakat ovat kasvattaneet suosiotaan.

– Piirakat ansaitsevat oman juhlapäivänsä, sillä ne kuuluvat suomalaiseen ruokakulttuuriin, jossa niillä on pitkä historia, kertoo Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen tiedotteessa.

Virvoituksentietä kunnostetaan Luolavuoressa ja jalkakäytävää levennetään

Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Virvoituksentien katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat. Suunnitelman tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta kunnostamalla nykyistä katua ja leventämällä jalkakäytävää.

Yritysten ja kuluttajien maksukyky kohentui – maksumuistutuksia silti aiempaa enemmän

Intrumin yritysperinnän onnistuma kertoo yritysten maksukyvyn elpymisestä alkuvuoteen verrattuna.

Intrumin tuoreen Insight-katsauksen mukaan yritysten ja kuluttajien maksukyky on perintäonnistumien perusteella parantunut alkuvuoteen verrattuna. Kuluttajaperinnän onnistumat kohenivat maltillisemmin kuin yritysperinnän, mutta suunta on hyvä ja antaa viitteitä kuluttajien maksukyvyn kohenemisesta, vaikka taloustilanne jatkuukin epävarmana. Intrumin laskunvälityksen tiedoista ilmenee, että maksumuistutusten määrät kääntyivät nousuun alkuvuoteen verrattuna, mutta muistutetuista laskuista aiempaa harvempi siirtyi perintään.

Kaskenkatua kunnostetaan Kupittaankadun ja Kunnallissairaalantien välillä

Tiistaina kokoontuvalle kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Kaskenkadun katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat välillä Kupittaankatu–Kunnallissairaalantie ja Kaskentien linja-autopysäkille. Suunnitelman tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta kunnostamalla nykyistä katua ja leventämällä jalkakäytävää.

Kaupunginjohtaja Eero Vainio kiertää lukulähettiläänä Raision kouluja

Kaupunginjohtaja Eero Vainio lukulähettiläänä Kaanaan koulussa. Kuulijana kuudesluokkalaisia. Kirjana Tove Janssonin Vaarallinen juhannus.

Raision peruskouluissa edistetään lukutaitoa. Kaupunginjohtaja Eero Vainio vie lukulähettiläänä lukemisen iloa kaikkiin kouluihin.

Hansakadulle ja Revontulenkadulle hidasteet

Revontulenkadulle ja Hansakadulla Tallimäenkentän päiväkodin kohdalla sijaitsevalle suojatielle asetetaan hidasteet autoliikenteelle.​

Turun Teatterikerho täyttää 80 vuotta

Turun Teatterikerho myönsi keväällä Nuoren taiteilijan kannustuspalkinnon, kunniakirjan ja stipendin näyttelijä Aada Sevónille nimikkoroolisuorituksesta Turun Ylioppilasteatterin Sylvi-näytelmässä.

Turun Teatterikerho juhlii 80. toimintavuottaan 25. lokakuuta. Turun Teatterikerho on yhdistys, joka tukee teatteritaidetta Turussa ja tarjoaa kulttuuriin ystäville elämyksiä. Teatterikerho järjestää teatterinäytäntöjä ja -matkoja jäsenilleen sekä muita esittävään kulttuuriin liittyviä tapahtumia. Yhdistys jakaa apurahoja ja tunnustuspalkintoja sekä tekee lahjoituksia teatteritaidetta edistäville yksityisille henkilöille ja yhteisöille. Turun Teatterikerhon hallituksen puheenjohtaja on Ulla Kalleinen .

Maksunsaajan nimen tarkistus lisää maksujen luotettavuutta

EU:n pikamaksuasetus astui voimaan 9. lokakuuta. Se velvoittaa pankkeja tarjoamaan pikasiirtoja kaikille asiakkailleen Euroopassa. Pankki tarkistaa maksunsaajan nimen ja tilinumeron vastaavan toisiaan ennen maksun suorittamista. Asetuksen tavoitteena on tuoda tilisiirrot reaaliaikaan, parantaa maksujen turvallisuutta ja vähentää väärille tileille tehtyjä siirtoja.

Joulukiertue tuo Rajattoman Logomoon

Rajaton esiintyy joulukiertueellaan Logomossa.

A cappella -yhtye Rajaton suuntaa jälleen joulukiertueelle. Aiemmin tänä vuonna monituhatpäisille yleisöille Kanadassa, Saksassa, Taiwanissa ja Yhdysvalloissa esiintynyt Rajaton aloittaa kiertueensa Lohjalta sunnuntaina 23. marraskuuta ja päättää sen Helsinkiin maanantaina 22. joulukuuta. Rajaton Joulu -kiertue käsittää 19 konserttia ympäri Suomen. Rajaton esiintyy Logomossa torstaina 11. joulukuuta.

Runsas valveaikainen makoilu ja loikoilu yhteydessä sydänterveyden riskitekijöihin

Valveaikaisen makoilun ja loikoilun yhteydet sydän- ja verisuonisairauksien riskiin ja yksittäisiin sydänterveyden riskitekijöihin poikkeavat lyhyiden istumisjaksojen ja seisomisen yhteyksistä. Paikallaanolon eri osatekijöitä on tärkeää mitata ja arvioida erikseen, ei yhtenä paikallaanolon kokonaisuutena. Tämä selvisi UKK-instituutin KunnonKartta-väestötutkimuksen julkaisussa, jossa tarkasteltiin liikemittarilla mitatun paikallaanolon osatekijöiden yhteyksiä sydänterveyden osoittimiin työikäisillä aikuisilla.

Juha Itkosen Sivuraide nähdään kolmen teatterin yhteistuotantona

Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

Suomen Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri ja Turun kaupunginteatteri toteuttavat yhdessä näyttämölle Juha Itkosen teoksen Sivuraide . Laura Mattilan ohjaama esitys nähdään kaikissa kolmessa teatterissa ensi vuoden aikana.

Urheilu

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.

Otteluanalyysi: FC Lahti nousi kolmen maalin takaa tasoihin ja juhli Kupittaalla

Soihdut paloivat läpi ensimmäisen puoliajan. Kuvakaappaus Ruutu+:n lähetyksestä.

FC Lahti nousee jalkapalloilun Ykkösliigasta Veikkausliigaan ja TPS karsii liigapaikasta mutta toisistaan joukkueet eivät saaneet selvää kolmessa kohtaamisessa. Kaksi ensimmäistä peliä päättyi numeroihin 2-2, kolmas 3-3. TPS meni ensimmäisellä jaksolla jo 3-0-johtoon mutta sekään ei kestänyt. FC Lahti tuli takaa ja tasoitti ottelun viime hetkillä. Lahtelaisten juhlat saattoivat alkaa.

Laitahyökkääjä Vilho Huovila Interin väreihin

FC Inter ja FC Lahti ovat päässeet sopimukseen Vilho Huovilan siirrosta Turkuun. Interin ja hyökkäyksen laidalla pelaavan Huovilan sopimus on voimassa kauden 2027 loppuun ja se sisältää seuran option myös kaudesta 2028. Nuorena pelaajana Huovila saa edustaa Interiä Veikkausliigassa jo kuluvalla kaudella.

Puukkokatsomo: Lässähdys uhkaa turkulaista jalkapallokautta

Vielä muutama viikko sitten näytti siltä, että kausi 2025 voisi olla tarunhohtoinen turkulaiselle jalkapallolle.

Antti Virtasen ja Timo Pärssisen paidat kattoon Kupittaalla

Antti Virtasen (vas.) ja Timo Pärssisen paidat nousevat Kupittaalla kattoon.

Tuto Hockey jäädyttää kahden oman kasvattinsa, Antti Virtasen ja Timo Pärssisen , pelipaidat 17. lokakuuta Hermes-ottelun yhteydessä. Virtanen pelasi Tutossa 1990-luvulla sekä uransa loppupuolella 2011–14. Pelaajauransa jälkeen Virtanen toimi myös joukkueen päävalmentajana.

Silja Lukkarinen TPS:n naisjoukkueen valmentajaksi

Silja Lukkarinen.

Turun Palloseura vahvistaa nais- ja tyttöjoukkueidensa valmennusta, kun Suomen lupaavimpiin jalkapallovalmentajiin lukeutuva Silja Lukkarinen siirtyy seuran palvelukseen. Lukkarinen ottaa vastuulleen TPS:n naisten edustusjoukkueen sekä T18-juniorien päävalmentajan tehtävät 2+2-vuotisella sopimuksella.