Yritysten ja kuluttajien maksukyky kohentui – maksumuistutuksia silti aiempaa enemmän

Intrumin yritysperinnän onnistuma kertoo yritysten maksukyvyn elpymisestä alkuvuoteen verrattuna.
Intrumin yritysperinnän onnistuma kertoo yritysten maksukyvyn elpymisestä alkuvuoteen verrattuna.

Intrumin tuoreen Insight-katsauksen mukaan yritysten ja kuluttajien maksukyky on perintäonnistumien perusteella parantunut alkuvuoteen verrattuna. Kuluttajaperinnän onnistumat kohenivat maltillisemmin kuin yritysperinnän, mutta suunta on hyvä ja antaa viitteitä kuluttajien maksukyvyn kohenemisesta, vaikka taloustilanne jatkuukin epävarmana. Intrumin laskunvälityksen tiedoista ilmenee, että maksumuistutusten määrät kääntyivät nousuun alkuvuoteen verrattuna, mutta muistutetuista laskuista aiempaa harvempi siirtyi perintään.

Yritysten maksuja siirtyi perintään aiempaa vähemmän kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä, mutta perintään siirtyneiden maksujen summat olivat keskimäärin suurempia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Yritysperinnän onnistumalla mitattuna yritysten maksukyky kääntyi nousuun heikon alkuvuoden jälkeen. Maksuviiveitä oli 17 427 yrityksellä, mikä on 5,13 prosenttia kaikista yrityksistä. Maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus laski 2,43 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

– Tyypillisesti maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus on laskenut vuoden loppua kohden. Jos suunta jatkuu aiempien vuosien mukaisena, tulee maksuviiveellisten yritysten osuus putoamaan alhaisimmalle tasolle vuoden 2022 jälkeen. Toisaalta tilastoihin vaikuttaa myös se, että suurten konkurssimäärien myötä suuri määrä maksukyvyttömiä yrityksiä on lopettanut toimintansa, Intrumin perintäpalvelujen päällikkö Reetta Lehessaari sanoo tiedotteessa.

Maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus pieneni vuoden 2025 kolmannella neljänneksellä.

Kuluttajien perintätapausten määrät kasvoivat hieman ja perintään siirtyneet maksut olivat keskimäärin pienempiä edelliseen kvartaaliin verrattuna. Henkilöasiakkaiden perintäonnistuman perusteella kuluttajien maksukyky elpyi yritysten maksukykyä maltillisemmin, mutta useita vuosia jatkunut laskeva trendi näyttää taittuneen.

– Nähtäväksi jää, onko kyseessä pysyvämpi muutos. Vuodesta 2022 kasvuaan jatkanut kotitalouksien säästämisaste kertoo kuluttajien edelleen suhtautuvan epävarmasti talouteen, eikä isoja hankintoja uskalleta tehdä, mikä on varsin ymmärrettävää työttömyysasteen pysytellessä edelleen korkeana ja konkurssien määrien jatkaessa kasvua. Talouden piristyminen näkyy kuitenkin yleensä kuluttajien taloudessa varsin pitkällä viiveellä, Lehessaari arvioi.

Intrumin kuluttajaperinnän onnistuman perusteella kuluttajien maksukyky on elpynyt verrattuna alkuvuoteen ja vuoden takaiseen tilanteeseen.

Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen tiedoista ilmenee, että maksumuistutusten määrät kääntyivät alkuvuoden positiivisen kehityksen jälkeen uudelleen nousuun. Hyvä uutinen kuitenkin on, että muistutusten jälkeen aiempaa harvempi maksuista siirtyi perintään. Kaikista saatavista perintään siirtyneiden maksujen määrät ovat pysyneet koko vuoden samalla tasolla.

– Maksumuistutusten määrien nousu voi ennakoida perintätapausten määrien voimakkaampaa kasvua ja maksukyvyn heikkenemistä uudelleen loppuvuotta kohden. Toisaalta elinkeinoelämän luottamusindikaattoreissa nähtävä positiivinen kehitys erityisesti teollisuuden ja rakennusalan näkymissä lisää uskoa talouden elpymiseen, Lehessaari toteaa.

Intrum Insight on luotonhallintayhtiö Intrum Oy:n neljännesvuosittain julkaisema katsaus Suomen taloustilanteesta ryyditettynä luotonhallinnan ja maksamisen tilastoilla Intrumin laskunvälityksen ja perinnän datasta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Siirtolapuutarhan alue aiotaan vuokrata Kupittaan ryhmäpuutarhayhdistys ry:lle

Siirtolapuutarhatoiminnan jatkumisen edellytykset halutaan turvata.

Kaupunkiympäristölautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunginhallitus hyväksyy Kupittaan siirtolapuutarhan kehittämissuunnitelman mukaan lukien sen sisältämät tärkeimmät kehittämisehdotukset sekä siirtolapuutarha-alueen maanvuokrasopimuksen ja vuokra-alueella sijaitsevien kaupungin omistamien rakennusten luovuttamisen.

Varsinais-Suomen liitto: Suden metsästys edellyttäisi Lounais-Suomen kannanhoitoalueen muodostamista

Varsinais-Suomen liitto on antanut lausuntonsa maa- ja metsätalousministeriölle luonnoksesta laiksi metsästyslain muuttamisesta. Esityksen taustalla on luontodirektiivin muutos, jossa susi siirrettiin tiukasti suojeltujen lajien luettelosta vähemmän tiukasti suojeltujen lajien joukkoon. Tämä mahdollistaa jatkossa kannanhoidollisen metsästyksen.

Lounais-Suomen poliisilaitos alkaa tutkia Viking Gracen joukkoraiskausta

Viking Gracella viime lauantain vastaisena yönä epäillysti tapahtuneen raiskauksen tutkinta on siirtynyt Lounais-Suomen poliisilaitokselle. Epäillyt ovat kiinniotettuina. Raiskausepäilystä tiedotti ensimmäisenä Tukholman poliisi.

Jaaninpuiston Pääskysillankadun pohjoispäähän kaavaillaan pysäköintialuetta

Suunnittelualue punaisella ajantasa-asemakaavakartalla.

Tuiistaina kokoontuvan kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi esitetään suunnitelmat pysäköintialueen rakentamiseksi Jaaninpuistoon Linkkitorninkadun päähän. Lisäpysäköintitilalla helpotetaan hieman alueella vallitsevaa pysäköintipaikkapulaa.

Turun hallinto-oikeus hylkäsi edunvalvontajohtajan virkaa koskevan valituksen

Turun hallinto-oikeus on hylännyt Timo Kauniston tekemän valituksen Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtajan viran täyttämisestä. Virkaan valittiin Malla Rannikko-Laine .

Piirakat ansaitsevat oman juhlapäivänsä

Erilaiset piirakat ovat kasvattaneet suosiotaan.

– Piirakat ansaitsevat oman juhlapäivänsä, sillä ne kuuluvat suomalaiseen ruokakulttuuriin, jossa niillä on pitkä historia, kertoo Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen tiedotteessa.

Virvoituksentietä kunnostetaan Luolavuoressa ja jalkakäytävää levennetään

Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Virvoituksentien katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat. Suunnitelman tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta kunnostamalla nykyistä katua ja leventämällä jalkakäytävää.

Yritysten ja kuluttajien maksukyky kohentui – maksumuistutuksia silti aiempaa enemmän

Intrumin yritysperinnän onnistuma kertoo yritysten maksukyvyn elpymisestä alkuvuoteen verrattuna.

Intrumin tuoreen Insight-katsauksen mukaan yritysten ja kuluttajien maksukyky on perintäonnistumien perusteella parantunut alkuvuoteen verrattuna. Kuluttajaperinnän onnistumat kohenivat maltillisemmin kuin yritysperinnän, mutta suunta on hyvä ja antaa viitteitä kuluttajien maksukyvyn kohenemisesta, vaikka taloustilanne jatkuukin epävarmana. Intrumin laskunvälityksen tiedoista ilmenee, että maksumuistutusten määrät kääntyivät nousuun alkuvuoteen verrattuna, mutta muistutetuista laskuista aiempaa harvempi siirtyi perintään.

Kaskenkatua kunnostetaan Kupittaankadun ja Kunnallissairaalantien välillä

Tiistaina kokoontuvalle kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Kaskenkadun katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat välillä Kupittaankatu–Kunnallissairaalantie ja Kaskentien linja-autopysäkille. Suunnitelman tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta kunnostamalla nykyistä katua ja leventämällä jalkakäytävää.

Kaupunginjohtaja Eero Vainio kiertää lukulähettiläänä Raision kouluja

Kaupunginjohtaja Eero Vainio lukulähettiläänä Kaanaan koulussa. Kuulijana kuudesluokkalaisia. Kirjana Tove Janssonin Vaarallinen juhannus.

Raision peruskouluissa edistetään lukutaitoa. Kaupunginjohtaja Eero Vainio vie lukulähettiläänä lukemisen iloa kaikkiin kouluihin.

Hansakadulle ja Revontulenkadulle hidasteet

Revontulenkadulle ja Hansakadulla Tallimäenkentän päiväkodin kohdalla sijaitsevalle suojatielle asetetaan hidasteet autoliikenteelle.​

Turun Teatterikerho täyttää 80 vuotta

Turun Teatterikerho myönsi keväällä Nuoren taiteilijan kannustuspalkinnon, kunniakirjan ja stipendin näyttelijä Aada Sevónille nimikkoroolisuorituksesta Turun Ylioppilasteatterin Sylvi-näytelmässä.

Turun Teatterikerho juhlii 80. toimintavuottaan 25. lokakuuta. Turun Teatterikerho on yhdistys, joka tukee teatteritaidetta Turussa ja tarjoaa kulttuuriin ystäville elämyksiä. Teatterikerho järjestää teatterinäytäntöjä ja -matkoja jäsenilleen sekä muita esittävään kulttuuriin liittyviä tapahtumia. Yhdistys jakaa apurahoja ja tunnustuspalkintoja sekä tekee lahjoituksia teatteritaidetta edistäville yksityisille henkilöille ja yhteisöille. Turun Teatterikerhon hallituksen puheenjohtaja on Ulla Kalleinen .

Maksunsaajan nimen tarkistus lisää maksujen luotettavuutta

EU:n pikamaksuasetus astui voimaan 9. lokakuuta. Se velvoittaa pankkeja tarjoamaan pikasiirtoja kaikille asiakkailleen Euroopassa. Pankki tarkistaa maksunsaajan nimen ja tilinumeron vastaavan toisiaan ennen maksun suorittamista. Asetuksen tavoitteena on tuoda tilisiirrot reaaliaikaan, parantaa maksujen turvallisuutta ja vähentää väärille tileille tehtyjä siirtoja.

Joulukiertue tuo Rajattoman Logomoon

Rajaton esiintyy joulukiertueellaan Logomossa.

A cappella -yhtye Rajaton suuntaa jälleen joulukiertueelle. Aiemmin tänä vuonna monituhatpäisille yleisöille Kanadassa, Saksassa, Taiwanissa ja Yhdysvalloissa esiintynyt Rajaton aloittaa kiertueensa Lohjalta sunnuntaina 23. marraskuuta ja päättää sen Helsinkiin maanantaina 22. joulukuuta. Rajaton Joulu -kiertue käsittää 19 konserttia ympäri Suomen. Rajaton esiintyy Logomossa torstaina 11. joulukuuta.

Runsas valveaikainen makoilu ja loikoilu yhteydessä sydänterveyden riskitekijöihin

Valveaikaisen makoilun ja loikoilun yhteydet sydän- ja verisuonisairauksien riskiin ja yksittäisiin sydänterveyden riskitekijöihin poikkeavat lyhyiden istumisjaksojen ja seisomisen yhteyksistä. Paikallaanolon eri osatekijöitä on tärkeää mitata ja arvioida erikseen, ei yhtenä paikallaanolon kokonaisuutena. Tämä selvisi UKK-instituutin KunnonKartta-väestötutkimuksen julkaisussa, jossa tarkasteltiin liikemittarilla mitatun paikallaanolon osatekijöiden yhteyksiä sydänterveyden osoittimiin työikäisillä aikuisilla.

Juha Itkosen Sivuraide nähdään kolmen teatterin yhteistuotantona

Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

Suomen Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri ja Turun kaupunginteatteri toteuttavat yhdessä näyttämölle Juha Itkosen teoksen Sivuraide . Laura Mattilan ohjaama esitys nähdään kaikissa kolmessa teatterissa ensi vuoden aikana.

Kuluttaja-asiamies puuttui kuluttajaluottojen lainvastaiseen markkinointiin

Freedom Rahoitus Oy:n ja Bondora AS, Suomen sivuliikkeen kuluttajaluottojen markkinointi rikkoi kuluttajansuojalain hyvää luotonantotapaa. Yritykset muun muassa korostivat luoton hakemisen ja saamisen nopeutta sekä vähättelivät luotonoton vakavuutta ja merkitystä markkinoinnissaan. Kuluttaja-asiamies kiinnitti myös Lacuna Digital ApS:n (Swiftbanker) huomiota hyvää luotonantotapaa koskevaan sääntelyyn.

Kerran joulukuun aikaan -kiertue tuo Diandran Mikaelinkirkkoon

Diandra.

Diandra kiertää jälleen Suomea joulukonserttikokonaisuudella. 33 Kerran joulukuun aikaan -konserttia ja jo loppuunmyydyn Finlandia-talon joulukonsertin sisältävä kiertue käynnistyy torstaina 20. marraskuuta Raumalta ja päättyy maanantaina 22. joulukuuta Poriin. Kiertueen konserteista viisi on jo loppuunmyyty. Kiertue tulee Mikaelinkirkkoon tiistaina 9. joulukuuta.

Urheilu

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.

Otteluanalyysi: FC Lahti nousi kolmen maalin takaa tasoihin ja juhli Kupittaalla

Soihdut paloivat läpi ensimmäisen puoliajan. Kuvakaappaus Ruutu+:n lähetyksestä.

FC Lahti nousee jalkapalloilun Ykkösliigasta Veikkausliigaan ja TPS karsii liigapaikasta mutta toisistaan joukkueet eivät saaneet selvää kolmessa kohtaamisessa. Kaksi ensimmäistä peliä päättyi numeroihin 2-2, kolmas 3-3. TPS meni ensimmäisellä jaksolla jo 3-0-johtoon mutta sekään ei kestänyt. FC Lahti tuli takaa ja tasoitti ottelun viime hetkillä. Lahtelaisten juhlat saattoivat alkaa.

Laitahyökkääjä Vilho Huovila Interin väreihin

FC Inter ja FC Lahti ovat päässeet sopimukseen Vilho Huovilan siirrosta Turkuun. Interin ja hyökkäyksen laidalla pelaavan Huovilan sopimus on voimassa kauden 2027 loppuun ja se sisältää seuran option myös kaudesta 2028. Nuorena pelaajana Huovila saa edustaa Interiä Veikkausliigassa jo kuluvalla kaudella.

Puukkokatsomo: Lässähdys uhkaa turkulaista jalkapallokautta

Vielä muutama viikko sitten näytti siltä, että kausi 2025 voisi olla tarunhohtoinen turkulaiselle jalkapallolle.

Antti Virtasen ja Timo Pärssisen paidat kattoon Kupittaalla

Antti Virtasen (vas.) ja Timo Pärssisen paidat nousevat Kupittaalla kattoon.

Tuto Hockey jäädyttää kahden oman kasvattinsa, Antti Virtasen ja Timo Pärssisen , pelipaidat 17. lokakuuta Hermes-ottelun yhteydessä. Virtanen pelasi Tutossa 1990-luvulla sekä uransa loppupuolella 2011–14. Pelaajauransa jälkeen Virtanen toimi myös joukkueen päävalmentajana.

Silja Lukkarinen TPS:n naisjoukkueen valmentajaksi

Silja Lukkarinen.

Turun Palloseura vahvistaa nais- ja tyttöjoukkueidensa valmennusta, kun Suomen lupaavimpiin jalkapallovalmentajiin lukeutuva Silja Lukkarinen siirtyy seuran palvelukseen. Lukkarinen ottaa vastuulleen TPS:n naisten edustusjoukkueen sekä T18-juniorien päävalmentajan tehtävät 2+2-vuotisella sopimuksella.