Eniten vahinkoja aiheuttaneet myrskyt painottuvat loppuvuoteen

Ifin vahinkotilastojen perusteella myrskyt painottuvat loppuvuoteen: neljä viidestä vuoden 2010 jälkeen eniten vahinkoja Suomessa aiheuttaneesta myrskystä on sattunut marras–joulukuussa.
Ifin vahinkotilastojen perusteella myrskyt painottuvat loppuvuoteen: neljä viidestä vuoden 2010 jälkeen eniten vahinkoja Suomessa aiheuttaneesta myrskystä on sattunut marras–joulukuussa. Kuva: If

Myrskyt yllättävät suomalaiset yhä uudelleen. Ifin tuoreen kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista on joskus yllättynyt myrskyn voimakkuudesta. Joka kolmas arvioi, että tavallista etunimeä uhkaavampi myrskyn nimi voisi saada varautumaan paremmin. Tärkeimmäksi keinoksi suomalaiset kuitenkin nostavat viranomaisten nykyistä selkeämmät varoitukset.

Suomalaisista 72 prosenttia on kärsinyt myrskyjen seurauksista. Yleisimpiä haittoja ovat olleet sähkökatkot (58 prosenttia), omalle tontille kaatuneet puut (23 prosenttia) ja häiriöt matkustamiseen (18 prosenttia). Tiedot käyvät ilmi Ifin kyselytutkimuksesta, johon vastasi 1 012 täysi-ikäistä suomalaista syyskuussa.

– Vaikka Suomessa myrskyistä varoitetaan hyvin, kolme viidestä suomalaisesta kertoo myrskyn rajuuden päässeen joskus yllättämään. Siksi on hyvä pohtia, miten ihmiset saataisiin reagoimaan varoituksiin entistä paremmin. Jo pienillä ennakoivilla toimilla voi usein merkittävästi vähentää myrskyn vahinkoja, kommentoi korvausjohtaja Tia Mäki Ifistä tiedotteessa.

Ifin vahinkotilastoissa myrskyt painottuvat erityisesti loppuvuoteen: neljä viidestä vuoden 2010 jälkeen eniten vahinkoja Suomessa aiheuttaneesta myrskystä on sattunut marras-joulukuussa. Näissä myrskyissä Ifin henkilöasiakkaille maksettu keskivahinko on vaihdellut noin 1 400 eurosta 5 900 euroon.

Tyypillisiä myrskyvahinkoja ovat kaatuneiden puiden rakennuksille ja ajoneuvoille aiheuttamat vauriot sekä sähkökatkoista aiheutuvat vahingot.

– Kovan tuulen lisäksi myrskyihin liittyy yhä useammin voimakkaita sateita. Siksi varautumisessa on erittäin olennaista huolehtia sadevesien hallinnasta: viemäreiden ja sadevesikaivojen pitää vetää ja veden päästä kulkemaan pois rakennusten ympäriltä. Katon kunnon säännöllinen tarkistaminen ja tarvittavien korjausten tekeminen viivyttelemättä on myös hyvin tärkeää, Mäki painottaa.

Suomessa voimakkaita myrskyjä ja rajuilmoja nimetään nimipäiväkalenterin mukaan, ja nimeksi valitaan ensimmäinen käyttämätön nimi. Joka kolmas suomalainen arvioi Ifin kyselyssä varautuvansa ainakin hieman enemmän, jos myrskyllä olisi tavallista etunimeä vakavampi tai uhkaavampi nimi. Alle 30-vuotiaista näin ajattelee 42 prosenttia.

Kun vastaajilta kysyttiin yksittäisistä nimistä, Luciferin arvioi saavan suhtautumaan myrskyyn vakavammin 33 prosenttia ja Hannibalin 24 prosenttia vastaajista. Sen sijaan Erkki saisi suhtautumaan myrskyyn vakavammin vain kolme prosenttia ja Anna kaksi prosenttia.

– Tutkimusten mukaan nimet, joissa on paljon voimakkaita konsonantteja, kuten p, t, k ja g, koetaan pelottavammiksi. Nykyään etunimissä suositaan pehmeämmin sointuvia, vokaalipitoisia nimiä, joten konsonanttipitoinen nimi erottuu joukosta ja herättää huomiota, kommentoi professori Linnea Gustafsson Halmstadin yliopistosta.

Nimi ei kuitenkaan ole ratkaisevin tekijä. 65 prosenttia suomalaisista arvioi, että selkeämmät varoitusluokitukset viranomaisilta saisivat varautumaan myrskyyn paremmin.

Seuraa sääennusteita ja varoituksia. Tarkista, milloin myrskyn ennustetaan saapuvan omalle alueellesi, ja tee tarvittavat valmistelut ajoissa.

Vie pihalla ja parvekkeella oleva irtaimisto suojaan. Kiinnitä esimerkiksi trampoliini ja kevyet katokset kunnolla.

Varmista sadeveden kulku. Poista roskat sadevesikaivoista ja -kouruista ja varmista, että katolta tuleva vesi ohjautuu pois rakennuksen vierustalta.

Arvioi pihapuiden kunto. Huonokuntoiset puut tai oksat kannattaa kaadattaa ennalta, etenkin jos ne voivat kaatua rakennusten tai pysäköintialueen päälle. Älä ryhdy puiden kaatoon tai oksien poistamiseen enää myrskyn alettua.

Sulje rakennusten ovet ja ikkunat huolellisesti.

Varaudu sähkökatkoon. Pidä kotona esimerkiksi ladattu varavirtalähde, taskulamppu ja paristoja.

Ifin kyselyyn vastasi 1 012 täysi-ikäistä suomalaista 21.–28. syyskuuta. Tuloksia on painotettu aikuisväestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Tulosten virhemarginaali on enintään 2,8 prosenttiyksikköä (95 %:n luottamustasolla) suuntaansa. Vastaava tutkimus toteutettiin samaan aikaan Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tutkimuksen toteutti Ifin toimeksiannosta YouGov.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kuolonkolareissa yli puolella kuljettajista terveysongelmia

Vuosina 2020–2024 tapahtui 445 kuljettajan ajoterveysongelmiin liittynyttä kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta.

Tuoreesta OTI-ajoterveysraportista selviää, että vuosina 2020–24 yli puolella (57 %) kuljettajista, jotka aiheuttivat kuolemaan johtaneen moottoriajoneuvo-onnettomuuden, havaittiin terveysongelmia. Ajaessa saatujen sydänperäisten sairauskohtauksien ohella tyypillisimpiä ajoterveysongelmia ovat päihderiippuvuus sekä mielenterveyden ongelmat. Raportissa esitetään liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien tuottaman tiedon perusteella keinoja kuljettajien ajoterveyden varmistamiseksi. Esimerkiksi viranomaisten ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämisen uskotaan auttavan paljon.

Tutkimus: 40 asteen helteet mahdollisia Fennoskandiassa jo nykyilmastossa

Uusi tutkimus osoittaa, että Fennoskandiassa voi esiintyä huomattavasti voimakkaampia helteitä kuin havaintohistoriassa on toistaiseksi koettu. Myös Suomessa 40 asteen ylitys on mahdollinen, vaikka todennäköisyys sille on pieni.

Eniten vahinkoja aiheuttaneet myrskyt painottuvat loppuvuoteen

Ifin vahinkotilastojen perusteella myrskyt painottuvat loppuvuoteen: neljä viidestä vuoden 2010 jälkeen eniten vahinkoja Suomessa aiheuttaneesta myrskystä on sattunut marras–joulukuussa.

Myrskyt yllättävät suomalaiset yhä uudelleen. Ifin tuoreen kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista on joskus yllättynyt myrskyn voimakkuudesta. Joka kolmas arvioi, että tavallista etunimeä uhkaavampi myrskyn nimi voisi saada varautumaan paremmin. Tärkeimmäksi keinoksi suomalaiset kuitenkin nostavat viranomaisten nykyistä selkeämmät varoitukset.

Uudet hoitomuodot tuovat toivoa uniapneapotilaille

Uniapnean hoito ei tarkoita kaikille samaa hoitoa. CPAP-laitteen rinnalla käytössä on muun muassa uniapneakiskoja, asentohoitoa ja elintapahoitoa, ja osalle potilaista voidaan harkita kirurgista hoitoa. Tyksissä tehdään tutkimusta ja kehitetään hoitokäytäntöjä, joiden avulla uniapnean hoito on entistä kokonaisvaltaisempaa.

Kaikki Ruskon alueen sekajäteastiat tyhjentää nyt LSJH

Sekajäteastioiden tyhjennyksistä kanta-Ruskon alueella vastaa maanantaista alkaen Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH).

Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) tyhjennysvastuulle on maanantaista 2. marraskuuta alkaen on siirtynyt noin 1500 sekajäteastiaa Kanta-Ruskon alueella. Muutos on osa uudistusta, jossa LSJH alkaa lähivuosina tyhjentää asuinkiinteistöjen kaikki jäteastiat koko toimialueellaan.

Flunssakausi on jo täällä

Flunssa on viruksen aiheuttama ylähengitysteiden tulehdus. Talvella flunssavirukset leviävät tavallista herkemmin, ja sama henkilö voi sairastua useamman kerran kauden aikana.

Varsinaissuomalainen kansanmusiikki soi Tokiossa

Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen.

Turkulaiset kansanmuusikot Marianne Maans ja Marjaana Puurtinen konsertoivat Tokiossa 5. marraskuuta. Konsertti on osa Japanin Suomi-instituutin järjestämää ja suomenruotsalaista kulttuuria esittelevää Hallå Tokyo! -tapahtumasarjaa.

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden paneeli kysyy: Mitä urheilu antaa ihmiselle koko elämän ajaksi?

Turun Urheiluliiton 125-vuotisjuhlavuoden Meillä tehdään voittajia – urheilussa ja elämässä -juhlapaneeli järjestetään keskiviikkona 4. marraskuuta kello 16.30 Vierailukeskus Joen Cave-salissa. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille.

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Saaristobaarissa

Varsinais-Suomen syksyn ainoa burleskituotanto Kiusoittelua Keskiyöllä II järjestetään lauantaina 7. marraskuuta kello 18 Saaristobaarissa. Saaristobaari sulkee ovensa vuoden lopussa lopullisesti.

Joka toinen suomalainen kiristäisi herkkujen verotusta

Lähes puolet suomalaisista kannattaa sokeriveroa tai ultraprosessoidun ruoan veroa, kertoo OP Pohjolan kysely. Samaan aikaan terveellisten elämäntapojen merkitys näkyy yhä enemmän myös Pohjola Vakuutuksen korvaustilastoissa: diabeteksesta maksetut korvaukset kasvoivat viime vuonna lähes kolmanneksen.

Disney Love Songs -konsertti Betel-kirkossa

Konsertti kuullaan Betel-kirkossa.

Disney Concerts ja Fever esittelevät Candlelight: Disney Love Songs -konserttisarjan. Erikoiskonserteissa valkokankaan ikonisimmat melodiat heräävät eloon klassisina sovituksina tuhansien kynttilöiden valaisemassa ympäristössä.

Virolaiset ja ruotsalaiset luistavat eniten pysäköintivirhemaksuistaan

Ruotsalaiset, saksalaiset ja norjalaiset maksavat ulkomaalaisista eniten pysäköintejä tällä hetkellä. Ulkomaalaisista pysäköintivirhemaksujaan jättävät Suomessa maksamatta virolaiset ja ruotsalaiset.

Kaupunginteatterin kevään ohjelmisto kasvaa 20 esityksellä

Aimo Räsänen ja Martti Suosalo.

Turun kaupunginteatteri avasi myyntiin 20 yhteistuotantoa ja vierailuesitystä täydentämään kevään 2027 ohjelmistoa, johon kuuluvat Ronja ryövärintytär ja Hyeenan päivät -esitykset.

Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle – Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta Steralle

Staironin Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle.

Stairon ja Stera Technologies ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Staironin Turun Itäharjun yksikön koneistus- ja lämpökäsittelyliiketoiminta siirtyy Steralle. Kauppa tukee molempien yhtiöiden strategisia tavoitteita: Stairon keskittää tuotantoaan Pansion tehtaalle ja suuntaa resurssejaan kasvavien nykyasiakkuuksiensa palvelemiseen, kun taas Stera vahvistaa koneistuskapasiteettiaan ja laajentaa palvelutarjontaansa vastatakseen asiakkaidensa kasvavaan kysyntään.

Tutkimushanke haastaa käsityksemme kestävyydestä ajassa, jossa turvallisuuskaan ei ole itsestäänselvyys

Nykyiset kestävyyden tavoitteet ovat pitkälti muotoutuneet aikana, jolloin rauhaa ja yhteiskuntien perustavanlaatuista turvallisuutta voitiin etenkin Euroopassa pitää verrattain vakaina lähtökohtina. Geopoliittinen toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut. Suurvaltakilpailu, sodat ja hybridiuhat ovat tuoneet yritysten ja yhteiskuntien arkeen turvallisuuskysymyksiä, joiden ajateltiin pitkään kuuluvan menneeseen maailmaan.

Ethän tee tätä virhettä akkukäyttöisten laitteiden talvisäilytyksessä

Moni vie sähköpyörän tai sähköpotkulaudan talveksi varastoon, mutta väärä säilytyspaikka voi vaurioittaa akkua ja tehdä siitä jopa vakavan paloriskin. Pohjola Vakuutus muistuttaa, että litiumioniakun palossa vapautuva vetyfluoridi voi olla hengenvaarallista jopa pienemmissäkin akkupaloissa.

Turun satama ja Mediateko yhteistyösopimukseen

Mediateko on tehnyt yhteistyösopimuksen Turun Satama Oy:n kanssa Digitaalisesta näyttöverkostosta maaliskuussa 2027 valmistuvaan Turun uuteen matkustajasatamaan Fregattiin. Mediateko vastaa näyttöverkoston teknisestä toteutuksesta, ylläpidosta sekä mediamyynnistä.

Kysely: Suomalaiset söisivät mieluiten kotimaista järvikalaa, mutta päätyvät ostamaan edullista kassilohta

Kasvatetun lohen suosio on kasvussa.

Kalaa syövät suomalaiset kuluttaisivat mieluiten kotimaista järvikalaa, paljastaa WWF:n Verianilla teettämä tuore kyselytutkimus. Luonnonvarakeskuksen tuoreimman tilaston mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisten kuluttamasta kalasta on kuitenkin ulkomaista: norjalaista kasvatettua lohta, tonnikalasäilykkeitä ja katkarapuja.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.

FBC Loisto on syksyn positiivinen urheiluyllätys

Ruotsalainen Emeli Falkman (23) on sopeutunut hyvin FBC Loiston ykköskenttään.

Naisten F-liigan alkukauden positiivisiin yllättäjiin kuuluu ilman muuta FBC Loisto. Kauden alla keskikastiin povattu ryhmä on aloittanut tuloksellisesti vahvasti ja on kauden seitsemästä ensimmäisestä ottelustaan ottanut kuusi voittoa. Kauden ainoa tappio tuli maalin erolla SB-Prolle. Seuraavaksi edelliset viisi liigaotteluaan voittanut Loisto kohtaa 31. lokakuuta Kupittaalla PSS:n, joten kaikki mahdollisuudet voittoputken kasvattamiseen on olemassa.

Otteluanalyysi: Klubi näytti mestarin elkeitä Kupittaalla

Klubi juhli Kupittaalla.

Tasapeli olisi ollut kelpo tulos Interille jalkapalloilun Veikkausliigan mestaruustaiston kannalta jo lähes ratkaisevassa kamppailussa HJK:ta vastaan mutta sitä sille ei suotu. Kovaa syyskuntoon äitynyt HJK vei voiton Kupittaalta maalein 4–2.

Turkulainen Iida Sulonen hopealle tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoissa

Iida Sulonen ja Diana Lopez Gomez.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti myöhään tiistai-iltana hopeaa Ultra Pole -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun MM-kilpailuissa Prahassa. Sulonen raivasi tiensä finaaliin voittamalla kaikki kolme karsintakierrosta ja maailmanmestaruus ratkesi lopulta hiuksenhienosti tuomariäänin 1–2.