Maksunsaajan nimen tarkistus lisää maksujen luotettavuutta

EU:n pikamaksuasetus astui voimaan 9. lokakuuta. Se velvoittaa pankkeja tarjoamaan pikasiirtoja kaikille asiakkailleen Euroopassa. Pankki tarkistaa maksunsaajan nimen ja tilinumeron vastaavan toisiaan ennen maksun suorittamista. Asetuksen tavoitteena on tuoda tilisiirrot reaaliaikaan, parantaa maksujen turvallisuutta ja vähentää väärille tileille tehtyjä siirtoja.

EU:n pikamaksuasetuksella halutaan varmistaa, että euromääräiset maksut liikkuvat nopeasti ja turvallisesti kaikkialla Euroopan unionissa. Asetus edellyttää, että pankkien ja muiden maksupalveluntarjoajien on kyettävä vastaanottamaan ja lähettämään pikasiirtoja ympäri vuorokauden.

EU-alueen pankkien on kyettävä vastaanottamaan pikasiirtoja. 9. lokakuuta alkaen niiden on myös pystyttävä lähettämään pikasiirtoja ja tarjottava asiakkaille maksunsaajan nimen tarkistus ennen maksun suorittamista.

Uusi maksunsaajan nimen tarkistus (engl. Verification of Payee, VoP) on merkittävä turvaparannus maksamisen arkeen. Sen avulla maksajan pankki varmistaa automaattisesti ennen maksua, että syötetty nimi vastaa tilinumeroa (IBAN).

Saajan tarkistus on tärkeä reaaliaikaisissa maksutilanteissa, sillä pikasiirto siirtyy sekunneissa eikä väärää maksua voida helposti perua. Maksunsaajan nimen tarkistuksella on tarkoitus vähentää inhimillisiä virheitä sekä huijausten riskiä. Maksunsaajan nimen tarkistuksella väärinkirjoitukset ja numerovirheet havaitaan ennen maksua. Huijausten toteuttaminen vaikeutuu, koska rikollinen ei voi helposti ohjata maksua väärään IBAN-numeroon ilman, että nimi poikkeaa. Maksunsaajan nimen tarkistamisella asiakkaalle tarjotaan tietoa ja valinnanmahdollisuus mikäli nimi ja tilinumero eivät täsmää.

Pikasiirrot parantavat tilisiirtojen turvallisuutta ja joustavuutta.

– Vaikka EU:n pikamaksuasetuksen mukaiset reaaliaikaiset tilisiirrot ovat teknisen tietoturvana osalta turvallisia kaikkina vuorokaudenaikoina, on kuitenkin hyvä muistaa, että sosiaalisen painostuksen keinot voivat johtaa maksuihin väärille tileille, sanoo Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntija Roni Kokkola tiedotteessa.

Maksunsaajan nimen tarkistus tuo mukanaan uusia tietoturvavaatimuksia. Pankkien on varmistettava, että nimitiedot ja tilitiedot välitetään suojatusti ja että tarkistuksessa ei paljasteta tarpeettomia henkilötietoja.

Järjestelmä ilmoittaa vain, täsmäävätkö tiedot vai eivät. Maksunsaajan nimeä ei näytetä maksajalle kokonaisuudessaan. Näin säilytetään henkilötietojen luottamuksellisuus ja noudatetaan EU:n tietosuojasääntelyä (GDPR).

Kyberturvallisuuden näkökulmasta tärkeää on, että VoP-rajapinnat ja tiedonsiirto on suojattu vahvasti. Tarkistuksista syntyy lokit ja jäljitettävä aukoton kirjausketju (engl. Audit trail). Poikkeamat, kuten vastausviiveet tai “ei tarkistettavissa” -tilanteet, käsitellään turvallisesti.

VoP ei kuitenkaan yksin estä kaikkia huijauksia. Sosiaaliseen manipulointiin perustuvat huijaukset, kuten valehenkilöinti tai painostus, voivat yhä johtaa maksuihin väärille tileille. Siksi järjestelmä on nähtävä yhtenä osana laajempaa maksuturvallisuuden kokonaisuutta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Piirakat ansaitsevat oman juhlapäivänsä

Erilaiset piirakat ovat kasvattaneet suosiotaan.

– Piirakat ansaitsevat oman juhlapäivänsä, sillä ne kuuluvat suomalaiseen ruokakulttuuriin, jossa niillä on pitkä historia, kertoo Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen tiedotteessa.

Virvoituksentietä kunnostetaan Luolavuoressa ja jalkakäytävää levennetään

Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Virvoituksentien katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat. Suunnitelman tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta kunnostamalla nykyistä katua ja leventämällä jalkakäytävää.

Yritysten ja kuluttajien maksukyky kohentui – maksumuistutuksia silti aiempaa enemmän

Intrumin yritysperinnän onnistuma kertoo yritysten maksukyvyn elpymisestä alkuvuoteen verrattuna.

Intrumin tuoreen Insight-katsauksen mukaan yritysten ja kuluttajien maksukyky on perintäonnistumien perusteella parantunut alkuvuoteen verrattuna. Kuluttajaperinnän onnistumat kohenivat maltillisemmin kuin yritysperinnän, mutta suunta on hyvä ja antaa viitteitä kuluttajien maksukyvyn kohenemisesta, vaikka taloustilanne jatkuukin epävarmana. Intrumin laskunvälityksen tiedoista ilmenee, että maksumuistutusten määrät kääntyivät nousuun alkuvuoteen verrattuna, mutta muistutetuista laskuista aiempaa harvempi siirtyi perintään.

Kaskenkatua kunnostetaan Kupittaankadun ja Kunnallissairaalantien välillä

Tiistaina kokoontuvalle kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Kaskenkadun katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat välillä Kupittaankatu–Kunnallissairaalantie ja Kaskentien linja-autopysäkille. Suunnitelman tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta kunnostamalla nykyistä katua ja leventämällä jalkakäytävää.

Kaupunginjohtaja Eero Vainio kiertää lukulähettiläänä Raision kouluja

Kaupunginjohtaja Eero Vainio lukulähettiläänä Kaanaan koulussa. Kuulijana kuudesluokkalaisia. Kirjana Tove Janssonin Vaarallinen juhannus.

Raision peruskouluissa edistetään lukutaitoa. Kaupunginjohtaja Eero Vainio vie lukulähettiläänä lukemisen iloa kaikkiin kouluihin.

Hansakadulle ja Revontulenkadulle hidasteet

Revontulenkadulle ja Hansakadulla Tallimäenkentän päiväkodin kohdalla sijaitsevalle suojatielle asetetaan hidasteet autoliikenteelle.​

Turun Teatterikerho täyttää 80 vuotta

Turun Teatterikerho myönsi keväällä Nuoren taiteilijan kannustuspalkinnon, kunniakirjan ja stipendin näyttelijä Aada Sevónille nimikkoroolisuorituksesta Turun Ylioppilasteatterin Sylvi-näytelmässä.

Turun Teatterikerho juhlii 80. toimintavuottaan 25. lokakuuta. Turun Teatterikerho on yhdistys, joka tukee teatteritaidetta Turussa ja tarjoaa kulttuuriin ystäville elämyksiä. Teatterikerho järjestää teatterinäytäntöjä ja -matkoja jäsenilleen sekä muita esittävään kulttuuriin liittyviä tapahtumia. Yhdistys jakaa apurahoja ja tunnustuspalkintoja sekä tekee lahjoituksia teatteritaidetta edistäville yksityisille henkilöille ja yhteisöille. Turun Teatterikerhon hallituksen puheenjohtaja on Ulla Kalleinen .

Maksunsaajan nimen tarkistus lisää maksujen luotettavuutta

EU:n pikamaksuasetus astui voimaan 9. lokakuuta. Se velvoittaa pankkeja tarjoamaan pikasiirtoja kaikille asiakkailleen Euroopassa. Pankki tarkistaa maksunsaajan nimen ja tilinumeron vastaavan toisiaan ennen maksun suorittamista. Asetuksen tavoitteena on tuoda tilisiirrot reaaliaikaan, parantaa maksujen turvallisuutta ja vähentää väärille tileille tehtyjä siirtoja.

Joulukiertue tuo Rajattoman Logomoon

Rajaton esiintyy joulukiertueellaan Logomossa.

A cappella -yhtye Rajaton suuntaa jälleen joulukiertueelle. Aiemmin tänä vuonna monituhatpäisille yleisöille Kanadassa, Saksassa, Taiwanissa ja Yhdysvalloissa esiintynyt Rajaton aloittaa kiertueensa Lohjalta sunnuntaina 23. marraskuuta ja päättää sen Helsinkiin maanantaina 22. joulukuuta. Rajaton Joulu -kiertue käsittää 19 konserttia ympäri Suomen. Rajaton esiintyy Logomossa torstaina 11. joulukuuta.

Runsas valveaikainen makoilu ja loikoilu yhteydessä sydänterveyden riskitekijöihin

Valveaikaisen makoilun ja loikoilun yhteydet sydän- ja verisuonisairauksien riskiin ja yksittäisiin sydänterveyden riskitekijöihin poikkeavat lyhyiden istumisjaksojen ja seisomisen yhteyksistä. Paikallaanolon eri osatekijöitä on tärkeää mitata ja arvioida erikseen, ei yhtenä paikallaanolon kokonaisuutena. Tämä selvisi UKK-instituutin KunnonKartta-väestötutkimuksen julkaisussa, jossa tarkasteltiin liikemittarilla mitatun paikallaanolon osatekijöiden yhteyksiä sydänterveyden osoittimiin työikäisillä aikuisilla.

Juha Itkosen Sivuraide nähdään kolmen teatterin yhteistuotantona

Jarkko Lahti ja Eeva Soivio.

Suomen Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri ja Turun kaupunginteatteri toteuttavat yhdessä näyttämölle Juha Itkosen teoksen Sivuraide . Laura Mattilan ohjaama esitys nähdään kaikissa kolmessa teatterissa ensi vuoden aikana.

Kuluttaja-asiamies puuttui kuluttajaluottojen lainvastaiseen markkinointiin

Freedom Rahoitus Oy:n ja Bondora AS, Suomen sivuliikkeen kuluttajaluottojen markkinointi rikkoi kuluttajansuojalain hyvää luotonantotapaa. Yritykset muun muassa korostivat luoton hakemisen ja saamisen nopeutta sekä vähättelivät luotonoton vakavuutta ja merkitystä markkinoinnissaan. Kuluttaja-asiamies kiinnitti myös Lacuna Digital ApS:n (Swiftbanker) huomiota hyvää luotonantotapaa koskevaan sääntelyyn.

Kerran joulukuun aikaan -kiertue tuo Diandran Mikaelinkirkkoon

Diandra.

Diandra kiertää jälleen Suomea joulukonserttikokonaisuudella. 33 Kerran joulukuun aikaan -konserttia ja jo loppuunmyydyn Finlandia-talon joulukonsertin sisältävä kiertue käynnistyy torstaina 20. marraskuuta Raumalta ja päättyy maanantaina 22. joulukuuta Poriin. Kiertueen konserteista viisi on jo loppuunmyyty. Kiertue tulee Mikaelinkirkkoon tiistaina 9. joulukuuta.

Joka viides haluaisi vaihtaa asuinkuntaa

Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKSin Ilmapuntari-tutkimuksessa tiedusteltiin suomalaisten täysi-ikäisten muuttoalttiutta kahdesta näkökulmasta: halukkuutta ja todennäköisyyttä muuttaa toiselle asuinalueelle nykyisessä asuinkunnassa sekä halua vaihtaa asuinkuntaa.

Teemu Kaitakari ja Noora Partti aloittavat kauppiasuransa Turussa kahdella K-Marketilla

Teemu Kaitakari ja Noora Partti.

Teemu Kaitakari ja Noora Partti saavat 15. marraskuuta avaimet K-Market Ilpoisiin ja 1. joulukuuta K-Market Pernoon. Heidän kauppiasuransa alkaa kahden K-Marketin voimin.

Väitös: Suorakylvöstä hyötyä ympäristölle, mutta ilmastohyödyt jäävät vähäisiksi

Suorakylvö vähentää eroosiota ja edistää maan biologista aktiivisuutta, mutta sen ilmastovaikutukset näyttävät suomalaisissa oloissa jäävän pieniksi. Tämä käy ilmi Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan, FM Henri Honkasen väitöstyöstä, jossa tarkasteltiin suorakylvön vaikutuksia hiilen kiertoon ja kasvihuonekaasupäästöihin savi- ja turvemailla.

Arkkitehtuuria, satumaailmaa uudella twistillä sekä toivottu kesäteatterinäytelmä

Keskellä Aino Marsio-Aallon roolin tekevä Mira Lattu ja hänen oikealla puolellaan Alvar Aallon roolin tekemä Ville Kotamäki, joka toimii myös produktion graafikkona. Ympärillä työryhmää: maskeeraaja Jannu Hytönen (vas.), puvustaja Taija-Leena Jokilehto, ohjaaja Johanna Parkkinen ja tuottaja Sebastian Allén.

Kuluvan vuoden harrastajateatteriksikin valittu Paimion Teatteri on julkistanut esityskauden 2025–26 näytelmät ja ohjaajat. Kauden avaa arkkitehtoninen elämänkertanäytelmä Aino A. , keväällä vuorossa on lapsi- ja nuorisoteatterin Tuhkimo ja kesäteatterissa Niskavuoren naiset .

Ada Filppa näyttää keppareillaan keskaria kiusaajille

Esiintyminen Karen Walkerin ja Adidaksen muotinäytöksessä on Ada Filpalle uran suurin saavutus,  ainakin toistaiseksi.

Kun naantalilaislähtöinen Ada Filppa lataa nettiin videoitaan, hän onnistuu poikkeuksetta triggeröimään monia. Tai oikeammin, hänen harrastuksensa onnistuu tässä huomattavan hyvin. Aikuisen naisen keppihevosharrastus – ja näyttävä menestys – käy kommenttien perusteella häkellyttävän monen hermoille. Paheksunta on yhtä kansainvälistä kuin menestyskin.

Urheilu

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.

Otteluanalyysi: FC Lahti nousi kolmen maalin takaa tasoihin ja juhli Kupittaalla

Soihdut paloivat läpi ensimmäisen puoliajan. Kuvakaappaus Ruutu+:n lähetyksestä.

FC Lahti nousee jalkapalloilun Ykkösliigasta Veikkausliigaan ja TPS karsii liigapaikasta mutta toisistaan joukkueet eivät saaneet selvää kolmessa kohtaamisessa. Kaksi ensimmäistä peliä päättyi numeroihin 2-2, kolmas 3-3. TPS meni ensimmäisellä jaksolla jo 3-0-johtoon mutta sekään ei kestänyt. FC Lahti tuli takaa ja tasoitti ottelun viime hetkillä. Lahtelaisten juhlat saattoivat alkaa.

Laitahyökkääjä Vilho Huovila Interin väreihin

FC Inter ja FC Lahti ovat päässeet sopimukseen Vilho Huovilan siirrosta Turkuun. Interin ja hyökkäyksen laidalla pelaavan Huovilan sopimus on voimassa kauden 2027 loppuun ja se sisältää seuran option myös kaudesta 2028. Nuorena pelaajana Huovila saa edustaa Interiä Veikkausliigassa jo kuluvalla kaudella.

Puukkokatsomo: Lässähdys uhkaa turkulaista jalkapallokautta

Vielä muutama viikko sitten näytti siltä, että kausi 2025 voisi olla tarunhohtoinen turkulaiselle jalkapallolle.

Antti Virtasen ja Timo Pärssisen paidat kattoon Kupittaalla

Antti Virtasen (vas.) ja Timo Pärssisen paidat nousevat Kupittaalla kattoon.

Tuto Hockey jäädyttää kahden oman kasvattinsa, Antti Virtasen ja Timo Pärssisen , pelipaidat 17. lokakuuta Hermes-ottelun yhteydessä. Virtanen pelasi Tutossa 1990-luvulla sekä uransa loppupuolella 2011–14. Pelaajauransa jälkeen Virtanen toimi myös joukkueen päävalmentajana.

Silja Lukkarinen TPS:n naisjoukkueen valmentajaksi

Silja Lukkarinen.

Turun Palloseura vahvistaa nais- ja tyttöjoukkueidensa valmennusta, kun Suomen lupaavimpiin jalkapallovalmentajiin lukeutuva Silja Lukkarinen siirtyy seuran palvelukseen. Lukkarinen ottaa vastuulleen TPS:n naisten edustusjoukkueen sekä T18-juniorien päävalmentajan tehtävät 2+2-vuotisella sopimuksella.