Koiranomistajana yksi asia on varmaa. Päivittäinen ulkoilu on taattua, satoi tai paistoi. Koira odottaa pääsevänsä ulos tutkimaan maailmaa, valmiina kohtaamaan jokaisen uuden hajun tai pienenkin kiinnostavan jutun.

Koiralle mikään arjen seikkailu ei ole koskaan liian pieni, ja niiden into tarttuu helposti myös omistajiin. Tämän voisi nähdä jopa koirien elämänfilosofiana: onnellisuus ei löydy suurista ja erityisistä hetkistä, vaan siitä, että pysähtyy nauttimaan pienistä arkisista asioista. Ja etenkin siitä, että mihinkään ei ole kiire.

Meidän Coton de Tuléar -rotuinen koiramme on tästä elävä esimerkki. Pieneksi karvapalloksi sillä on hämmästyttävän vahva saalistusvietti. Metsässä se innostuu kuin oikea metsästyskoira, vaikka muistuttaakin enemmän pehmolelua. Se voisi viettää tuntikausia nenä maassa ja oravien touhuja ihmetellen. Erona vain on, että ”oikealla” metsästyskoiralla olisi parempi kuulo. Varsinkin silloin, kun omistaja kutsuu takaisin kesken seikkailun. Into kaikkea uutta kohtaan on käsinkosketeltavaa.

Koira näyttää meillekin miten tärkeää kiireetön liikkuminen on paitsi keholle, myös mielelle. Ne eivät mieti, kannattaako lähteä ulos. Vaikka ulkona olisi kuinka harmaata tai sateista, sitä huomaa itsekin usein, että ulkoilun jälkeen mieli on kirkkaampi.

Kun stressi painaa, pitäisi ottaa oppia koirasta. Jättää puhelin kotiin, vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä kävelylle. Ilman aikataulua ja ilman tavoitteita, ihan kuin elämässä ei olisi mihinkään kiire. Ehkä koirat tietävät jotain tärkeää, minkä me ihmiset usein unohdamme. Elämä ei ole liian vakavaa, eikä onnellisuus vaadi suuria saavutuksia. Pienet asiat, kuten metsälenkki, uusi haju tai jahtimatka oravan perässä voivat ainakin piristää kummasti. Jos kiireettömille arjen seikkailuille antaa mahdollisuuden, kenties koiran lailla sitä palaa kotiin hieman tyytyväisempänä.

Henriikka Fingerborg