OmaVerossa viikonlopun ja maanantain kestävä käyttökatko
Verohallinto tekee marraskuussa vuosittaisen järjestelmäpäivityksen, jonka vuoksi OmaVero on poissa käytöstä. Käyttökatkon aikana myös asiakaspalvelua on tarjolla vain rajoitetusti. Esimerkiksi verokortin tekeminen ei onnistu käyttökatkon aikana.
OmaVerossa on käyttökatko perjantaista 14. marraskuuta kello 17:sta tiistaihin 18. marraskuuta klo 8:aan. Käyttökatkon aikana OmaVeroon ei voi kirjautua eikä siellä voi hoitaa veroasioita.
Käyttökatko vaikuttaa myös asiakaspalveluun maanantaina 17. marraskuuta, jolloin verotoimistoissa palvellaan asiakkaita vain rajoitetusti. Myös suurin osa palvelunumeroista on kiinni, ja avoinna olevissa numeroissa annetaan vain yleisneuvontaa. Tämä johtuu siitä, että virkailijoilla ei katkon aikana ole pääsyä järjestelmään.
Verohallinto suosittelee asiakkaita hoitamaan mahdolliset veroasiat hyvissä ajoin ennen OmaVeron käyttökatkoa. Esimerkiksi verokortin tekeminen ei onnistu käyttökatkon aikana.
– Jos on veroja maksettavana, kannattaa hakea maksutiedot ennen katkon alkua OmaVerosta ja maksaa verot omassa verkkopankissa, sanoo Verohallinnon tuoteomistaja Olli Sierla tiedotteessa.
Käyttökatkon taustalla on vuosittainen järjestelmäpäivitys, joka tänä vuonna on hieman tavanomaista laajempi.
– Näin saamme OmaVeroon päivitettyä esimerkiksi lakimuutosten vaatimat uudistukset ja varmistamme, että järjestelmä toimii sujuvasti myös jatkossa. Palvelun ulkoasuun ei ole juuri tulossa muutoksia, mutta teemme samalla joitakin käytettävyysparannuksia, Sierla sanoo.
Merkittävin muutos koskee yritys- ja yhteisöasiakkaita, kuten osakeyhtiöitä. Jatkossa yritykset voivat maksaa veronsa yhdellä yleisellä verojen viitenumerolla. Tällä hetkellä eri veroille on käytössä eri viitenumerot.
– Uudistus yksinkertaistaa ja selkiyttää verojen maksamista sekä helpottaa yritysten ja tilitoimistojen arkea, Sierla sanoo.
Veronumerorekisteri ei ole käytössä käyttökatkon aikana. Verovelkatodistukset ovat saatavilla jälleen OmaVerosta ja asiakaspalvelusta tiistaista 18. marraskuuta alkaen.
Vero.fi: toimii normaalisti, mutta laskurit, kuten veroprosenttilaskuri, eivät ole käytössä. Ohjelmistorajapinnat (APIt) sulkeutuvat perjantaina 14. marraskuuta kello 22 ja avautuvat viimeistään sunnuntaina 16. marraskuuta kello 17.
Ilmoitin.fissä ilmoituksia voi antaa, mutta ne käsitellään käyttökatkon jälkeen. Tulorekisteri toimii normaalisti, mutta tiedot näkyvät OmaVerossa vasta 19. marraskuuta.
Palkka.fi toimii, mutta katkon aikana ei voi hakea työntekijöiden verokortteja tai muuta tietoa Verohallinnon järjestelmästä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















