Viime viikon isoin kotimainen musiikkiuutinen oli Popedan lopettaminen. Tai siis tarkalleen Pate Mustajärven lopettaminen Popedan solistina. 1970-luvun lopulta asti aktiivisesti levyttänyt ja kiertänyt legenda lopettaa uransa kesällä 2023 Tampereella stadionkonserttiin.

Popedan lopettamisen 45-vuotisen uran jälkeen lopettaa, vaikka Pate Mustajärvi ja bändin muut jäsenet musiikin tekemistä eri projekteissa jatkavatkin. Koska Mustajärvi on 66-vuotias, ei varmaankaan tarvitse pidättää hengitystään sen puolesta, että Popeda tekisi comebackin 15 vuoden päästä.

Ilahduttavaa on, että Popeda on 2010-luvun aikana päässyt jossain määrin irti aiemmasta ”junttibändin” leimastaan. Tosin tuo leima on aina ollut ahdasmielinen ja totaalisen pielessä muutenkin. Jos joku kaipaa väitteille perusteita, voi vaikka kuunnella Popedan debyyttialbumilta kappaleen Oodi Tom Robinsonille. Vuonna 1978 liput eivät populaarikulttuurissa tai yhteiskunnassa sateenkaariliput eivät liehuneet aivan yhtä jylhässä myötätuulessa kuin tänä päivänä. Suomen rikoslaistakin homous oli poistunut vasta 1971.

40 vuotta myöhemmin Popeda juhli 40-vuotista taivaltaan koristamalla lavan muun muassa sateenkaarilla. Ennen keikkaa bändi kertoi, jottei asia nyt olisi jäänyt epäselväksi, että kyseessä on suora kannanotto seksuaalivähemmistöjen puolesta.

On toki myönnettävä, että sittemmin urallaan Popeda on myös vähemmän tiedostavia kappaleita. Kansakunnan syvien rivien karhukieliä Popeda on soittanut muun muassa tekemällä oodit niin makkaralle kuin jaloviinallekin. Mustajärven soolouran isoin hitti puolestaan on Ukkometso, joka soi tasaisesti kaikissa Suomen karaokeissa.

Ei ihme, että pitkän uran ja monenlaisten laulujen jälkeen myös vääräleuat ovat kiirehtineet julistamaan Popedan lopettamisen olevan parasta, mitä suomalaisessa musiikkielämässä on tapahtunut 2000-luvulla.

Popeda on ainutlaatuinen instituutio suomalaisessa musiikissa, eikä samanlaista bändiä enää tule. Mahtaako tulla edes bändiä, joka tekisi yli 40-vuotisen uran.

Ilkka Lappi