Sini Rantanen M&M Kuntotalon Koulukoulun keskuksen uusi Club-johtaja
Sini Rantanen on aloittanut M&M Kuntotalon Koulukadun Club-johtajana. Hänen tehtäviinsä kuuluu keskuksen johtaminen, kehittäminen ja palvelun laadusta vastaaminen.
Rantanen on toiminut aiemmin muun muassa yrittäjänä ja hänellä on vahva tausta myynnistä, projektijohtamisesta ja asiakaspalvelusta.
- Perinteisesti kaikki Club-johtajamme ovat liikunta-alan ammattilaisia, mutta nyt ajattelimme boxin ulkopuolelle ja halusimme tuoda vahvaa otetta keskuksen kehittämiseen. Koimme, että Sini edustaa hienosti yritystämme omalla reippaalla ja iloisella tyylillään sekä asiakaslähtöisellä otteellaan, toimitusjohtaja Jani Hurme kertoo.
- Olen superinnoissani uudesta työstäni ja pääsystä energiseen ja nuorekkaaseen joukkoon. Uskon, että kokemukseni painonhallinnasta ja elämäntaparemontista tuo myös omaa lisäarvoa. Haluan luoda keskukseen hyvän fiiliksen, sellaisen että jokainen tuntee olevansa tärkeä ja tervetullut. Niin henkilökunta kuin tietenkin asiakkaat, Rantanen sanoo.
- Ja kun aikaa hiukan kuluu ja olen päässyt sisään tähän maailmaan, tulee vielä päivä kun ohjaan vaikka BodyPumpia. Minua saa sitten tulla nappaamaan hihasta kiinni ja kertoa miten voisimme palvella entistä paremmin ja mitä on mahdollisesti jäänyt huomaamatta.
M&M on turkulainen vuonna 1987 perustettu yksityinen kuntosaliketju. Keskuksia on kolme: Kupittaa, Koulukatu ja Raisiontori.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)