Uusi digitaalinen terveyskysely sujuvoittaa toisen asteen opiskelijan terveydenhuoltoa

Uudet toisen asteen opiskelijat saavat tästä syksystä alkaen täytettäväkseen opiskeluterveydenhuollon digitaalisen terveyskyselyn. Terveyskyselystä on kaksi versiota: oppivelvollisuusikäisille ja aikuisille opiskelijoille. Kysely sujuvoittaa siirtymää opiskeluterveydenhuoltoon ja vahvistaa mahdollisuuksia tarjota oikeanlaista tukea oikeaan aikaan lukiolaisille ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille.

– Kysely auttaa opiskelijaa sanoittamaan ja tunnistamaan tuen tarvettaan sekä opiskeluterveydenhuoltoa ajoittamaan ja ohjaamaan tarvittavaa tukea ja palveluita oikea-aikaisesti. Opiskelija voi kuitenkin aina hakeutua opiskeluterveydenhuollon palveluihin myös itse, sanoo THL:n kehittämispäällikkö Johanna Jahnukainen tiedotteessa.

Kyselyn käyttäminen vaatii vahvan tunnistautumisen välineitä, kuten pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, joita moni nuori käyttää ensimmäistä kertaa.

– Digitaalinen asiointi ja omien terveystietojen seuraaminen tulevat osaksi nuoren arkea vaiheessa, jossa moni ottaa muutenkin askeleita kohti omien asioiden hoitamista. On tärkeää, että nuorelle syntyy omistajuus omiin terveystietoihinsa ja että hän kokee tulevansa kuulluksi, Jahnukainen painottaa.

Uudistus tuo toisen asteen opiskeluterveydenhuoltoon yhteisen toimintamallin koko maahan ja karsii päällekkäisiä käytäntöjä. Keskeinen muutos liittyy Puolustusvoimien kutsuntojen ennakkoterveystarkastukseen: erillinen Puolustusvoimien ennakkoterveyskysely poistuu, ja kutsuntojen ennakkoterveystarkastus yhdistyy osaksi opiskeluterveydenhuollon tarkastusta.

Opiskelija täyttää tarvittavat tiedot yhdistettyyn kyselyyn vain kerran, ja käy kahden sijaan yhdessä terveystarkastuksessa: sama tieto palvelee sekä opiskeluterveydenhuoltoa että kutsuntojen tarpeita.

– Yksi yhteinen kysely vähentää turhaa päällekkäistä tekemistä ja tekee kokonaisuudesta selkeämmän opiskelijalle. Samalla varmistetaan, että kaikkien terveystarkastus ja palveluskelpoisuuden arviointi toteutetaan samoin perustein asuinpaikasta riippumatta, Jahnukainen kertoo.

Toisen asteen opiskeluterveydenhuollon digitaalinen terveyskysely toimii Omaolo-palvelussa, ja sen keskeiset tiedot tallentuvat Kanta-palveluihin. Näin tieto on käytettävissä myöhemmin eri terveydenhuollon palveluissa, mikä tukee hoidon jatkuvuutta ja sujuvuutta.

Kun tietoa kertyy yhdenmukaisesti koko maasta, sitä voidaan hyödyntää myös opiskelijoiden hyvinvoinnin seurannassa, ilmiöiden varhaisessa tunnistamisessa sekä palvelujen kehittämisessä.

THL hyödyntää kertyvää tietoa palvelujärjestelmän kansallisen ohjauksen kehittämisessä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raisio Oyj saavutti pronssimitalin ensimmäisessä EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissaan

Raisio Oyj saavutti pronssimitalin ensimmäisessä EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissaan. Yhtiö sai arvioinnissa 68 pistettä sadasta ja sijoittui kaikkien arvioitujen yritysten parhaaseen 35 prosenttiin.

Tuleeko loma aina tarpeeseen?

Hyvinvointia työssä ei kannata rakentaa lomien varaan, vaan toimivaan arkeen.

Moni kertoo palaavansa kesälomalta levänneenä, mutta tutkimusten mukaan loman myönteiset vaikutukset hiipuvat jo 1–2 viikossa. Siksi hyvinvointia työssä ei kannata rakentaa lomien varaan, vaan toimivaan arkeen.

Uusi digitaalinen terveyskysely sujuvoittaa toisen asteen opiskelijan terveydenhuoltoa

Uudet toisen asteen opiskelijat saavat tästä syksystä alkaen täytettäväkseen opiskeluterveydenhuollon digitaalisen terveyskyselyn. Terveyskyselystä on kaksi versiota: oppivelvollisuusikäisille ja aikuisille opiskelijoille. Kysely sujuvoittaa siirtymää opiskeluterveydenhuoltoon ja vahvistaa mahdollisuuksia tarjota oikeanlaista tukea oikeaan aikaan lukiolaisille ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille.

Jäikö juominen tavaksi, vaikka kesäloma loppui?

Hälytyskellojen pitäisi soida, jos tissuttelu jatkuu syksylläkin iltojen pimetessä.

Kuuluiko kesän päiväohjelmaasi valkoista lounaalla, punaista grillatessa, kuohuvaa auringonlaskussa tai harmaata kavereiden kanssa? Jos alkoholi on maistunut kesällä, nyt on maksasi vuoro lomailla. Munuais- ja maksaliitto muistuttaa kesälomien loppuessa, että vähäiseltäkin tuntuva päivittäinen oluen tai viinin lipittely lisää maksavaurion riskiä, kun juominen on jatkuvaa.

Taiteiden yön installaatio konkretisoi nuorten vaikeaa työllistymistilannetta

Turussa on tällä hetkellä noin 4 500 18–29 -vuotiasta työtä etsivää nuorta, joista noin 800 on korkeakoulutettuja. Koko Turun työllisyysalueella työttömiä nuoria on noin 6 500. Tilanne näkyy paitsi nuorten elämässä, myös kaupungin elinvoimassa ja tulevaisuuden osaajapulassa.

Ruokarobotit muistuttavat autoilijoita tarkkaavaisuudesta koulujen alkaessa

Tempaukseen osallistuu noin 650 robottia eri puolilla Suomea ja parikymmentä robottia Turun Osuuskaupan alueella.

S-kaupat ja sen ruokarobotit muistuttavat liikenneturvallisuuden merkityksestä koulujen alkaessa Valppain mielin -tempauksella. Ruokarobotit muistuttavat 13. elokuuta Kaarinassa Auranlaakson koululla kello 9–9.30 ja Naantalissa Karvetin koululla kello 8.30–9 erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.

Turun AMK:n uusi tutkimusryhmä tuo yhteen urheilun, liiketoiminnan ja soveltavan tutkimuksen

Turun AMK:n uusi tutkimusryhmä tuo yhteen urheilun, liiketoiminnan ja soveltavan tutkimuksen. Tavoitteena on tuottaa käytännön ratkaisuja seurojen, lajiliittojen ja yritysten arkeen sekä päätöksentekoon.

Kari Heikkilän Vana jää -valokuvanäyttely avautuu Naantalin taidehuoneella

Näyttely taltioi purjeveneiden virtaviivaisia linjoja, kilpapurjehduksen kaartuvia liikkeitä ja Saaristomeren luonnon kauneutta.

Kari Heikkilän Vana jää -näyttely taltioi purjeveneiden virtaviivaisia linjoja, kilpapurjehduksen kaartuvia liikkeitä ja Saaristomeren luonnon kauneutta. Näyttely on avoinna 11.–30.8. Naantalin taidehuoneella. Se päättää Naantalin taidehuoneen kesän näyttelykauden.

Turun yliopisto avaa erillishaun varhaiskasvatuksen opettajaksi haluaville

Turun yliopisto avaa erillishaun varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto-ohjelmaan. Haussa on 51 opiskelupaikkaa kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Opinnot alkavat tammikuussa 2027 Rauman kampuksella.

Osakerahastot vetivät uusia sijoituksia

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin heinäkuussa uutta pääomaa yhteensä vajaa 800 miljoonaa euroa. Rahastopääoman määrä kasvoi hieman vähemmän markkinakehityksen vuoksi. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa lähes 222 miljardia euroa.

Iltavirkuilla aamuvirkkuja enemmän mielenterveysongelmia ja he palautuvat heikommin töistä

Iltavirkuilla on aamuihmisiä enemmän haasteita työn ja muun elämän välisessä tasapainossa. Iltavirkut palautuvat aamuihmisiä heikommin töistä ja heillä korostuvat erilaiset mielenterveysoireet ja -diagnoosit. Iltavirkut myös elävät epäterveellisemmin, vaikkakaan se ei selitä iltavirkuilla suhteessa muihin vuorokausirytmityyppeihin korostuvia työelämän ja muun elämän tasapainon haasteita tai mielenterveysongelmia.

Uusi tekoälymalli simuloi ihmisen lukemista tarkemmin kuin koskaan

Malli seuraa sitä logiikkaa, jonka pohjalta teemme valintoja huomion suuntaamisesta lukemisen aikana. Sen avulla päästään käsiksi siihen, miten lukija muodostaa ymmärryksen tekstin sisällöstä.

Tutkijoiden rakentama malli ymmärtää, miten huomiomme suuntautuu lukemisen aikana. Malli voi mahdollistaa esimerkiksi tekstien räätälöinnin eri lailla lukevien ihmisten tarpeisiin.

Ikä ja työhistoria ratkaisevat ansiopäivärahan enimmäisajan

Ansiopäivärahan enimmäisaika ei ole kaikille sama. Työttömyyskassa voi maksaa ansiopäivärahaa enintään 300, 400 tai 500 etuuspäivältä. Työhistorian pituus ratkaisee enimmäisajan. Pisin, 500 päivän enimmäisaika, edellyttää työhistorian lisäksi myös ikäehdon täyttymistä.

Kaukolämpötyö ruuhkauttaa liikennettä Ratapihankadulla

Kaukolämpötyötä tehdään Ratapihankatu 33:n kohdalla 11.8.–6.9. Yksi ajokaista kerrallaan on pois käytöstä. Kevyeen liikenteen väylä on poikki, liikenne on ohjattu ajoradalla sijaitsevalle kiertotielle.

Maailman osakemarkkinoille sijoittavissa rahastoissa yli miljoona sijoittajaa Suomessa

Maailmanlaajuisesti osakemarkkinoille sijoittavien osakerahastojen osuudenomistajien määrä on kasvanut Suomessa voimakkaasti 2020-luvulla. Uusia sijoittajia maailma-rahastot saivat tämän vuoden tammi–kesäkuussa 135 000, ja kesäkuun lopussa näillä rahastoilla oli jo yli 1,1 miljoonaa sijoittajaa.

Markulantietä päällystetään alkuviikolla

Markulantiellä tehdään päällystystyötä Rieskalähteentien ja Kuninkojantien välillä 11.–13. elokuuta. Työtä tehdään ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Suomen yrityskauppojen määrä kipusi historialliseen ennätykseen

Suomen yrityskauppamarkkinalla tehtiin vuoden toisella neljänneksellä 218 transaktiota, mikä on korkein koskaan yhdellä vuosineljänneksellä mitattu yrityskauppamäärä Suomessa. Kauppojen määrä kasvoi noin 25 prosenttia verrattuna vuoden 2025 vastaavaan ajanjaksoon.

Yksi heitto riitti Silja Kososelle karsinnassa finaalipaikkaan

Silja Kosonen.

Silja Kosonen ja Krista Tervo etenivät odotetusti moukarinheiton loppukilpailuun yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa. Kosonen heitti moukarinheiton karsinnassa ensimmäisellään 72,02, joka ylitti karsintarajan 71,50 selvästi. Tervo heitti omassa ryhmässään kolmannellaan 70,42. Loppukilpailuun vaadittiin 68,49.

Näköislehti

Urheilu

Yksi heitto riitti Silja Kososelle karsinnassa finaalipaikkaan

Silja Kosonen.

Silja Kosonen ja Krista Tervo etenivät odotetusti moukarinheiton loppukilpailuun yleisurheilun EM-kisoissa Birminghamissa. Kosonen heitti moukarinheiton karsinnassa ensimmäisellään 72,02, joka ylitti karsintarajan 71,50 selvästi. Tervo heitti omassa ryhmässään kolmannellaan 70,42. Loppukilpailuun vaadittiin 68,49.

Aly Coulibaly ei jatka TPS:n riveissä

Aly Coulibaly (toinen oik.) ei jatka TPS:ssa.

Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava Turun Palloseura ja keskikenttäpelaaja Aly Coulibaly ovat purkaneet kuluvan kauden loppuun ulottuneen pelaajasopimuksen.

Åboraakkeli: Seiskaottelun mekka

Kesän kovimpia yleisurheilu-uutisia suomalaisittain oli Saga Vannisen valmennustiimin muutos. Vannisen ja Erki Noolin tiet erosivat ja Vanninen muutti Turkuun Jarno Koivusen johtaman valmennustiimin oppiin.

Otteluanalyysi: Inter tekee urotekoja Konferenssiliigassa mutta Veikkausliigassa ei tule tulosta

Julius Tauriainen oli Interin parhaimmistoa.

Interille tarjottiin mahdollisuutta kuroa umpeen Kuopion Palloseuran etumatkaa jalkapalloilun Veikkausliigassa, sillä KuPS–TPS päättyi, kun Inter–FC Lahti alkoi. KuPS jäi tasapeliin mutta se ei menettänyt viiden pisteen etumatkaansa, sillä Interin ja FC Lahden kamppailu päättyi 0–0.

Matilda Korven huippuponit viimeistelevät Ponifestareilla Metsämäessä

Ekslätts TNT ja Matilda Korpi Mikkelissä heinäkuussa.

Poniraviurheilu on tarjonnut lohjalaiselle Matilda Korvelle , 16, kilpailuelämyksiä, ystäviä ja mahdollisuuden kasvaa monipuoliseksi harrastajaksi. Lauantaina hänen tallinsa ponit kilpailevat Turun Ponifestareilla, jotka toimivat tärkeänä etappina matkalla kohti Killerin Ponikuninkuusraveja.

Tuoko Silja Kosonen viimein mitalin myös aikuisten arvokisoista?

Silja Kosonen on asettanut tavoitteekseen EM-kullan.

Yleisurheilun EM-kisoihin Birminghamiin lähtee Suomesta iskukykyinen joukkue. Perkasimme kiinnostavimpien Turun seudun yksilöurheilijoiden näkymät 10.–16. elokuuta käytäviin kisoihin.