Nimpparisankari: Susanna Ylinen oppi viettämään nimipäivää aikuisena
Intohimoisena liikkujana tunnettu Susanna Ylinen on iloinen, että hänen puolisonsa kautta myös hänen elämäänsä on tullut tapa viettää nimipäiviä.
– Minusta on ihanaa, että hän on tuonut meille oman sukunsa tavan muistaa nimipäivät. Saan häneltä aina nimipäivänä pienen lahjan. Olen myös miettinyt, pitäisikö minun alkaa pitää isommatkin juhlat nimipäivän kunniaksi. Voisin kutsua kavereitani varta vasten nimipäiväkahville, Ylinen miettii.
– Miksi ei juhlisi? Elämä on niin lyhyt, että kaikki syyt kannattaa ottaa käyttöön, jotta saa juhlia, hän jatkaa.
Omassa lapsuuden perheessään Ylinen ei tottunut nimipäiviä viettämään. Syykin oli selvä.
– Meillä ei juhlittu nimipäiviä, eikä oikeastaan syntymäpäiviäkään. Olen suuresta perheestä. Meitä oli kahdeksan sisarusta. Jos kaikille olisi järjestetty juhlat, olisi siinä ollut aika kova homma.
Ylinen on syntynyt 1983. Tuohon aikaan Susanna oli suhteellisen suosittu nimi, joskaan ei koskaan ole ollut varsinainen muotinimi. Suosituimmillaan Susanna oli kutsumanimenä 1985, jolloin vajaa 400 lasta sai sen kutsumanimekseen. Tuolloin suosituin tyttöjen etunimi oli Laura, jonka kutsumanimekseen sai vajaat tuhat lasta.
Vuonna 1983 Susannan sai kutsumanimekseen noin 300 lasta. Vaikka Susanna on Ylisen ikäpolvessa suhteellisen yleinen, hän ei ole koskaan tuntenut kaimoja.
– Joillain kaverin kavereilla on nimenä Susanna ja minulla on tuttuja, joilla se on toisena nimenä, mutta itse en ole koskaan tuntenut toista Susannaa. Kun jossain ässä alkaa suhista, varaudun, että minulle puhutaan.
Hän sai nimensä Raamatun mukaan. Päätös oli vanhemmille ilmeisen helppo.
– Olen sisaruksistamme neljäs. Vanhemmilleni oli tärkeää, että nimemme ovat peräisin Raamatusta. Aika pitkään se tapa kestikin, mutta myöhemmin me vanhemmat sisarukset aloimme protestoida. Seitsemän ensimmäistä sisarustamme on Raamatusta, mutta kahdeksannen nimeksi tuli aivan muuta.
Häntä on aina kutsuttu melko laajasti lempinimellä Sussu.
– Se on ollut hauskaa, että vaikka olen esitellyt itseni etunimellä, ihmiset ovat luonnostaan alkaneet kutsua minua lempinimelläni.
Susannan nimipäivä on 11. elokuuta.
Ilkka Lappi


















