Jokaiselle varsinaissuomalaiselle nimetty omatiimi terveysasemalta
Varsinaissuomalaiset ohjataan koko Varsinais-Suomen hyvinvointialueella (Varha) ensisijaisesti oman hoitotiiminsä ammattilaiselle, kun he asioivat terveysasemalla. Uudistus parantaa kiireettömän hoidon jatkuvuutta ja siten tiedonkulkua ja potilasturvallisuutta. Potilaalta oman tiimin saaminen ei edellytä toimenpiteitä.
Omatiimit ovat Varsinais-Suomen hyvinvointialueen tapa toteuttaa kansallista omalääkärimallia. Varhan omatiimeihin kuuluu tavallisimmin lääkäreitä ja hoitajia terveysasemalta. Jos potilaan terveydentila vaatii, omatiimiä voidaan laajentaa.
Avoterveydenhuollon johtaja Suvi Vainiomäki on valittuun ratkaisuun tyytyväinen.
– Hoidon jatkuvuus on yksi tärkeimmistä tavoitteistamme potilaan hoidossa. Omatiimimalli varmistaa, ettei hoidon jatkuvuus ole yhden ammattilaisen varassa, vaan sitä on mahdollista turvata myös henkilöstön vaihtuessa, Vainiomäki sanoo tiedotteessa.
Vainiomäen mukaan hoidon jatkuvuus on koettu tärkeäksi kaikissa terveydenhuollon ammattiryhmissä, vaikka tutkimustietoa löytyy vain lääkäreistä. Hän muistuttaa, että potilaan asia ratkeaa nopeammin, kun tiimi tuntee tämän taustatiedot ennalta ja niiden arvioinnissa voidaan hyödyntää ammattilaisten osaamista monipuolisesti.
Sama on havaittu Kirkkotien terveysasemalla Turussa, jossa omatiimit on nimetty jo vuosi sitten.
– Ammattilaisten ymmärrys potilaasta lisääntyy, kun kaikki tämän terveysongelmat, tehdyt tutkimukset ja syntyneet johtopäätökset saadaan koottua yhteen. Moniammatillisesti syntyy enemmän ajatuksia siitä, miten potilaan tilannetta voidaan parhaiten auttaa, kuvailee omatiimissä toimiva terveydenhoitaja Seija Talus Kirkkotien terveysasemalta.
Useimmilla terveysasemilla hoitaja toimii potilaan ensimmäisenä kontaktina ja arvioi hoidon tarpeen. Tarvittaessa potilas ohjataan lääkärille tai muulle asiantuntijalle.
– Useimmissa tapauksissa hoitaja on paras henkilö ratkomaan potilaan pulmia. Lääkärille potilas pääsee tarvittaessa, sairaanhoitaja Linda Mannström Kemiönsaaren terveysasemalta kertoo.
Omatiimit ovat tuoneet merkittävän muutoksen terveysasemien toimintatapoihin. Toimintamallia on ollut mahdollista harjoitella vasta käyttöönoton myötä. Toiminta kehittyy edelleen.
– Olemme edenneet kohti yhteistä tavoitetta hyvin erilaisista lähtökohdista. Joillakin terveysasemilla omatiimeihin siirtyminen on vaatinut enemmän muutoksia vanhoihin käytäntöihin kuin toisilla, Vainiomäki kertoo.
Paraisilla, Kemiönsaaressa, Salossa ja Somerolla omatiimit on saatu käyttöön hiljattain.
– Omatiimit toimivat eri terveysasemilla hieman eri tavoin. Vie jonkin aikaa löytää kullekin terveysasemalle soveltuvat käytännöt. Työskentelemme aktiivisesti mallia kehittääksemme, Paraisten terveyskeskuslääkäri Charlotta Kajala kertoo.
Tavoitteena on, että hoito on jatkossa entistä sujuvampaa ja henkilökohtaisempaa.
– Kiireettömällä vastaanotolla pyritään tarjoamaan potilaalle mahdollisimman kokonaisvaltaista hoitoa, eli käsittelemään useampi vaiva samalla käynnillä, toteaa sairaanhoitaja Toni Suurnäkki Salon pääterveysasemalta.
Omatiimimalli on osa kansallista hoidon jatkuvuusmallin (Omalääkäri 2.0) käyttöönottoa. Työtä tehdään Varhan avoterveydenhuollon ja Varsinais-Suomen Kestävän kasvun hankkeiden yhteistyönä Euroopan unionin NextGenerationEU-rahoituksella.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)