Rakkain reseptini: Kreikkalainen iltapaistos on Noora Korpikoskelle elämänmittainen arkiherkku
NooraKorpikoski on turkulainen taiteilija, jonka abstraktit maalaukset tuovat iloa, väriä ja tunnetta ihmisten arkeen. Taide ei kuitenkaan rajoitu vain kangaspohjalle – sama luovuus näkyy hänen keittiössään.
– Olen ehdottomasti visualisti. Saan suurta iloa kauniista kattauksesta ja siitä, että ruoka on aseteltu kivasti. Maanantainakin voi syödä kauniisti – ei vain jouluna. Minulle ruoka on myös tapa osoittaa rakkautta, Korpikoski sanoo.
Hän kuvailee itseään intensiiviseksi ihmiseksi, ja sama voimakas läsnäolo näkyy sekä taiteessa että arjen valinnoissa. Korpikosken ruokafilosofia perustuu puhtauteen ja nautintoon. Ravitsemustiedettä opiskelleena hän tietää, miten suuri vaikutus ravinnolla on ihmisen fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin.
– Olen sekasyöjä ja haluan syödä mahdollisimman puhtaasti. Pyrin 80/20-jakoon: 80 prosenttia on hyvää, terveellistä ja yksinkertaista ruokaa, loput 20 prosenttia voi olla vaikka jäätelöä ja viiniä. En pelkää rasvaa tai kaloreita, mutta vältän pitkää ainesosaluetteloa. Jos saisin päättää, kaikki ravintolaruoka tehtäisiin joko voilla tai oliiviöljyllä. Kotona oliiviöljyä kuluu vauhdilla.
Korpikosken rakkain resepti on kreikkalainen iltapaistos, joka on kulkenut hänen mukanaan lapsuudesta asti. Resepti on alun perin peräisin äidin työkaverilta ja on ollut perheen arjen klassikko jo yli 30 vuotta.
– Se oli rakkautta ensipuraisulla. Tähän reseptiin liittyy paljon kivoja muistoja kun ollaan perheen ja ystävien kanssa kokoonnuttu syömään yhdessä saman pöydän ympärille. Ensin söin paistosta kotona äidin tekemänä. Myöhemmin tein sitä itse omille kavereille kun opiskelin ja asuin yksin. Nyt teen sitä omalle perheelle ja ystäville. Elämäntilanteet ovat muuttuneet, kreikkalainen iltapaistos ei ole, Korpikoski hymyilee.
Kreikkalaista iltapaistosta ei näy perheen pöydässä juhlapyhinä, ja oikeastaan juuri siksi se onkin niin hänestä rakas. Se on hyvää, ravitsevaa ja tekee arjestakin vähän juhlavaa.
– Jos tarjoilen tätä jollekin, se tarkoittaa että koen hänet hyvänä ystävänä. Ja onneksi mieheni rakastaa tätä myös. Tätä tarjotaan siis ystäville ja perheelle, vaikka ihan tavallisena torstai-iltana.
Kreikkalainen iltapaistos
pohja:
120 g voita (huoneenlämpöistä)
2 dl jauhoja (myös gluteeniton käy)
1 tl leivinjauhetta
125 g rahkaa
täyte:
3 sipulia
3 punaista tomaattia
1 prk tonnikalaa oliiviöljyssä
1 keltainen paprika
200 g fetajuustoa
1 purkki oliiveja
merisuolaa, mustapippuria ja pizzamaustetta
3 rkl tomaattipyre
Lämmitä uuni 220 asteeseen. Sekoita pohjan ainekset keskenään kulhossa. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Levitä tomaattipyree taikinan päälle. Leikkaa sipulit renkaiksi ja kuullota muutama minuutti pannulla voi-oliiviöljy seoksessa. Laita sipulirenkaat tasaisesti pohjan päälle. Leikkaa tomaatit siivuiksi ja levitä sipuleiden päälle.
Murustele tonnikala. Kuutioi paprika pieneksi ja levitä piirakan päälle. Murustele feta ja ripottele oliivit. Lopuksi rouhaus merisuolaa, mustapippuria ja pizzamaustetta. Paista 220 asteessa puolisen tuntia. Piirakka on parhaimmillaan, kun se on saanut hetken vetäytyä. Nauti lämpimänä hyvässä seurassa.
Henriikka Fingerborg