Turku Energian kaukolämmön keväthinta viime vuoden tasolla, verollinen hinta nousee
Turku Energian myymän kaukolämmön keväthinta maalis–toukokuulle astuu voimaan 1. maaliskuuta. Kaukolämmön veroton keväthinta säilyy samana kuin vuosi sitten ja on 74,23 euroa megawattitunnilta (MWh). Verollinen hinta on 93,16 euroa megawattitunnilta.
– Vielä viime vuoden syksyllä tehdyn ennusteemme mukaan kaukolämmön hinnassa oli korotuspainetta myös keväälle. Nyt on kuitenkin näkyvissä jo pieniä merkkejä biopolttoaineiden hintojen taittumisesta. Biopolttoaineen ollessa myymässämme kaukolämmössä pääpolttoaine, biopolttoaineiden hinnoittelu heijastuu suoraan myös asiakashintoihin. Tulevien vuosien painopisteenä kaukolämmön tuotannossa on sähköisen tuotannon lisääminen ja hukkalämmön kasvava hyödyntäminen. Ei-polttavan tuotannon lisäämisellä varmistetaan kilpailukykyinen ja toimitusvarma kaukolämpö asiakkaillemme myös jatkossa, sanoo Lämpö-yksikön johtaja Juho Perkonoja Turku Energiasta tiedotteessa.
Kaukolämmön keväthinta on Energiateollisuus ry:n kaukolämmön hintatilastoihin perustuvissa tyyppirakennuksissa 180-neliöisessä omakotitalossa keskimäärin 154,27 euroa ja 80 asuntoa kattavassa kerrostalossa keskimäärin 5 142,43 euroa kuukaudessa. Hinta ei sisällä kaukolämmön tehomaksua.
Turku Energia tekee siirtymää fossiilisista polttoaineista kohti uusiutuvia tuotantomuotoja ja on sitoutunut Turun kaupungin hiilineutraaliustavoitteeseen vuodelle 2029. Kaukolämmön perustuotanto tuotetaan Turku Energian osakkuusyhtiön Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n omistamissa laitoksissa Naantalin voimalaitoksella, Orikedon biolämpökeskuksessa ja Kakolan lämpöpumpuilla. Turku Energialla on vara- ja huipputuotantolaitoksia sekä muilta tuottajilta hankittua kaukolämpöä.
Turku Energian myymästä kaukolämmöstä tuotettiin viime vuonna 89,4 prosenttia uusiutuvilla energianlähteillä, hukkalämmöllä ja sähkökattilalla. Kaukolämpöä tuotettiin Turun seudulla viime vuonna biomassalla (47,4 %), lämmön talteenotolla, lämpöpumpuilla ja sähköllä (31,8 %), kivihiilellä (1,8 %), öljyllä (4,3 %), turpeella (2,0 %), kierrätyspolttoaineilla, kuten SRF:llä (3,8%), asfalteenilla (1,5 %) ja kaatopaikkakaasulla (1,8%).
Turku Energian kaukolämpö hinnoitellaan kausihinnoittelulla neljä kertaa vuodessa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)














