Veli-Matti Aaltonen on katsellut kenkämuotia työkseen 30 vuotta
Veli-Matti Aaltosen ura suutarina alkoi alun perin jo 16-vuotiaana, kun hän peruskoulun jälkeen suuntasi työelämään, ja aloitti suutarin kisällinä Wiklundilla toimineessa pikasuutaripalvelussa. Hänelle oli kerrottu, että Kauppatorille kaivattiin kovin omaa suutaria korkokenkien kultakaudella.
– Joku heitti jo silloin 80-luvulla, että torilla menestyisi aivan varmasti suutariliike. Siihen aikaan naiset käyttivät paljon korkokenkiä, ja he saivat aina korkolaput rikki torin kivien väliseen bitumiin. Siihen aikaan piikkikorkoja todellakin rikkoutui päivittäin, ja niitä sai korjata lähestulkoon kuin liukuhihnalta, Aaltonen muistelee.
Hän oli välissä seitsemän vuotta muualla töissä, mutta hän perusti vuonna 1994 oman Torisuutari-yrityksensä ensin torin kulmaan. Hänellä tuli tänä vuonna suutarialan yrittäjänä täyteen 30 vuotta. Viimeiset seitsemän vuotta hän on toiminut Kauppahallissa toriremontin alettua.
Korkokengät ovat vaihtuneet erityisesti viimeisen 15 vuoden aikana matalampiin kenkiin myös naisasiakkaiden parissa, muodin ja kenkätrendien muuttuessa.
– Nyt naiset tuovat enemmän lenkkareita, vaelluskenkiä, maihareita ja nilkkureita, hän kertoo.
30 vuotta sitten kenkiä korjattiin, koska oli edullisempi korjata kuin ostaa uusia. Myös nyt moni tuo hyviä kenkiä korjattavaksi, sillä esimerkiksi hoidettuna ja korjattuna hyvä nahkakenkä voi kestää 30 vuotta.
– Eli loppupeleissä se tulee paljon edullisemmaksi korjata niitä kenkiä tarvittaessa kuin ostaa aina uutta. Ja sama hinta korjaukselle tulee halvalle tai kalliille kengälle, mutta laadukasta kenkää voi korjata todella pitkään, Aaltonen sanoo.
Nykyään myös kestävän kehityksen mukaiset arvot ovat monelle tärkeitä, ja korjauspalvelua kuten suutaria käytetään ekologisemman elämäntavan ja arvojen takia. Korjaamalla tavaroita ei tarvitse aina heittää jotain roskiin.
– Monesti kenkiä tuodaan korjattavaksi ryppäinä kauden mukaisesti. Kun talvikengät otetaan kaapista, niin huomataan, että ne tarvitsevat korjausta. Tanssikenkiä kuten flamencokenkiä tai baletin kärkitossuja tuodaan usein silloin kun joku tanssikurssi alkaa, Aaltonen kertoo.
Pia Juup poikkesi suutariliikkeessä koiransa kanssa tuomaan nopeasti lenkkitossunsa korjattavaksi. Hän kertoo käyttäneensä Aaltosen palveluja jo 15–20 vuoden ajan, sillä hän pyrkii kuluttamaan kestävästi.
– Pyrin aina korjauttamaan mieluummin kuin heitän pois. Tavarat säilyvät pitkään, kun niitä korjaa tai käyttää korjauspalveluja. Tämä sama suutari on korjannut minulta jo useammat kengät ja myös koiran valjaat, Juup sanoo.
Marianne Rovio