Simo Heino jättää Harjattulan
Harjattulan Kartano Oy:n va. toimitusjohtajana toimii 19. lokakuuta alkaen Tiina Laine. Paasikiviopistoyhdistys ry:n toiminnasta vastaa rehtori Mari Karvonen. Harjattulan Kartanon toimitusjohtaja ja Paasikiviopistoyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Simo Heino siirtyy Nuutajärven Pruuki Oy:n ja Lasikylän Gourmet Oy:n johtoon. Hän aloittaa uudessa tehtävässä 21. lokakuuta.
Laine on toiminut yli kymmenen vuoden ajan Harjattulan Kartanon ravintolapäällikkönä.
– Lähden innolla kohti uutta tehtävää. Meillä on täällä Harjattulassa monen näköistä toimintaa talviuinnista kesäkahvilaan ja livemusiikki-iltoihin sekä hääjuhlia ja muita tapahtumia läpi vuoden. Tästä on hyvä jatkaa ja kehittää toimintaa yhdessä Harjattulan huippuväen kanssa, Laine kommentoi tiedotteessa.
Karvonen on työskennellyt Paasikivi-Opistossa yli 15 vuotta, joista viimeiset viisi rehtorina.
– Otan mielelläni kokonaisvastuun Paasikivi-Opiston toiminnasta. Uskon, että pystymme yhdessä Tiinan kanssa ylläpitämään ja kehittämään työyhteisöämme, sanoo Karvonen.
– Jännää miten samaan aikaan voi olla innoissaan uudesta ja haikeana jättää taakse jotain ainutlaatuisen hienoa. Taakse jää upea työyhteisö ja miljöö. Paljon ollaan yhdessä tehty. Mari ja Tiina ovat varmuudella paras parivaljakko jatkamaan Opiston ja Kartanon toimintaa. Itselläni on sataprosenttinen luotto molempien osaamiseen. Harjattulalla on valoisa tulevaisuus, toteaa Heino.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















