Ilkan valinta: Tanakkaa soundia
Kuinka monen rokkibändin kahdeksas levy on aidosti bändin yksi parhaista? 25 vuotta toiminut The Grammers kävi tekemässä kahdeksannen levynsä Rockfield maineikkaalla walesilaisstudiolla ja lopputulos on korvia hivelevä.
Live it Up -sinkun ja muiden albumia edeltäneiden julkaisujen perusteella hyvää uskalsi odottaa, mutta Rockfield lunastaa myös albumiraidoillaan odotukset. 11 biisiä kulkevat vastustamattomasti eteenpäin jyräävien riffien varassa. Rockfieldillä bändi on perinteinen rokkibändi vahvemmin kuin koskaan aiemmin.
Taipaleen varrelle on mahtunut myös vaikeita vaiheita, joiden aikana bändin olemassaolo on ollut veitsenterällä. Rockfield osoittaa, että 25-vuotiaassa bändissä on runsaasti tulta ja tappuraa jäljellä.
Kenelle: Vanhan liiton rokkijäärille näytteeksi, ettei kaikki uusi ole huonoa.
Arvio: Täysipainoinen ajasta irrallaan oleva rokkilevy.
Ilkka Lappi















