Kurpitsa-fetapasta viimeistellään tuoreella timjamilla

Kuva: Henriikka Fingerborg

Kurpitsan sesonki on vihdoin täällä. Kaupasta voi löytää esimerkiksi hokkaidokurpitsaa, myskikurpitsaa sekä spagettikurpitsaa. Kaikki kurpitsalajikkeet ovat hieman ominaisuuksiltaan erilaisia. Myskikurpitsassa on pähkinäinen, mehevä maku. Myskikurpitsan kuori pehmenee uunissa kypsennettynä, joten sitä ei ole välttämätön kuoria. Myskikurpitsa sopii mainiosti uunikasviksiin, keittoihin ja patoihin, sekä soseutettuna myös leipä- ja kakkutaikinoihin.

Myskikurpitsasta valmistuu myös maukasta pastaa, eikä se vaadi kuin uunivuoan. Suolainen feta yhdessä myskikurpisan kanssa on maukas yhdistelmä. Myskikurpitsa-fetapasta valmistetaan laittamalla kaikki ainekset mausteineen paahtumaan uuniin, jonka jälkeen ne muussataan keskenään. Lisätään keitetty pasta sekä loraus pastan keitinvettä uunivuokaan, sekoitetaan ja pasta on valmis.

Annokset voi koristella vielä tuoreella timjamilla, se sopii pastan makuun hyvin.

Kurpitsa-fetapasta

puolikas myskikurpitsa

1 pkt fetajuustoa

2-3 rkl oliiviöljyä

1 tl kuivattua timjamia

1 tl chilijauhetta

1 tl sumakkia

(hunajaa)

suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan

tuoretta timjamia

pastaa kahdelle

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Halkaise myskikurpitsa ja kaiva siemenet sekä rihmasto pois lusikalla. Kuori ja pilko myskikurpitsa pieniksi paloiksi. Laita pilkottu kurpitsa uuninkestävään astiaan. Lorauta päälle oliiviöljyä ja lisää kuivattu timjami, chilijauhe ja sumakki. Rouhaise oman maun mukaan suolaa sekä mustapippuria. Lisää halutessasi hieman hunajaa. Laita kaiken päälle kokonainen kimpale fetajuustoa ja lorauta päälle vielä hieman oliiviöljyä ja ripottele timjamia. Laita vuoka uuniin ja paahda vähintään 35 minuuttia.

Keitä sillä aikaa pasta runsaassa, suolatussa vedessä. Säästä mukiin hieman pastan keitinvettä. Kokeile kurpitsan kypsyys haarukalla ja kun kurpitsa on oikein pehmeää, ota vuoka uunista. Muussaa kurpitsa ja fetajuusto ja sekoita. Lisää joukkoon pasta sekä kuumaa keitinvettä. Sekoita.

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Kokoa annokset lautasille ja koristele tuoreella timjamilla.

Henriikka Fingerborg

Tuoretta leipää ja lavaohjelmaa

Lemust’ leippä -markkinat vietetään jälleen Lemun urheilukentällä.

Perinteisiä Lemust’ leippä -maalaismarkkinoita vietetään tämän viikon lauantaina 13. syyskuuta kello 12–15 Maskussa. Lemun urheilukentälle (Askaistentie 228) kokoontuu paikallisia myyjiä ja yhdistyksiä, ja luvassa on koko iltapäivän ajan livemusiikkia, kisailua ja markkinatunnelmaa.

Oppilaskohtaiset kustannukset kasvaneet

Kunnat järjestävät 2020-luvulla perusopetusta eriytyvissä väestöllisissä olosuhteissa. Useissa Suomen kunnissa lasten määrä vähenee lähivuosina huomattavasti, kasvukeskuksissa puolestaan kehitystä leimaa monikielisen väestönosan kasvu. Tuore opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama selvitys luo tilannekuvan perusopetuksen järjestämisen nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä hyvin erityyppisissä suomalaisissa kunnissa.

Varsinais-Suomen kiinteistökustannukset maan keskiarvoa alhaisemmat

Kiinteistöliiton Indeksitalo-selvityksen mukaan kuntakohtaiset kiinteistökustannukset ovat koko maassa nousseet keskimäärin 3,7 prosenttia. Varsinais-Suomessa kustannukset nousivat eniten Uudessakaupungissa 3,9 prosenttia. Muissa kunnissa nousu oli keskimääräistä pienempää. Vähiten kustannukset nousivat Raisiossa 0,8 prosenttia.

Muistojen fyysisen kosketus

Meet me at dawn.

Meet me at daw n on taiteilijoiden Naomi Holopaisen ja Wanda Holopaisen sekä kuraattori Yilin Man yhteistyöstä syntynyt näyttely, joka on esillä Titanik-gallerissa 12.9.–12.10.

Valtaosa suomalaisista nostaisi nikotiinituotteiden ostoikärajan 20 vuoteen

Kansanterveysjärjestö Suomen ASH selvitti mielipidekyselyllä suomalaisten käsityksiä tupakka- ja nikotiinituotteista sekä nikotiinin haitoista. Väestö on huolestunut nikotiinituotteiden lisääntyneestä käytöstä nuorten keskuudessa. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa tupakka- ja nikotiinituotteille 20 vuoden ostoikärajaa.

Ulkoiluystävät vievät ikäihmisiä ulkoilemaan Raisiossa

Kampanja huipentuu perjantaina 19. syyskuuta kello 13–15 Raisiossa yhteisiin ulkoilukahveihin Keskuspuistossa sijaitsevalla Kuntokeitaalla.

Ulkoiluystävät ovat koulutettuja vapaaehtoisia, joiden seurassa ikäihmiset voivat lähteä ulkoilemaan – joko kävellen tai rollaattorin ja pyörätuolin kanssa. Toiminta luo merkityksellisiä kohtaamisia ja tarjoaa arvokasta tukea niille, joille yksin ulkoilu on haastavaa.

Tarvitsemme kykyä empatiaan

Noin vuosi sitten töhrittiin Eduskuntatalon pylväät punaisella värillä muistuttamaan ihmisiä siitä tuhosta mitä turpeenkäyttö ympäristölle aiheuttaa. Nämä verenpunaiset Eduskuntatalon pylväät taisivat kuitenkin saada aikaan enemmän julkisuutta, kun itse asia, miksi pylväät töhrittiin. Kunpa luonnon tärvelemisestä nousisi yhtä suuri kohu, kun näiden pylväiden värjäämisestä lopulta saatiin aikaan.

THL koordinoi EU:n yhteishanketta, joka tähtää terveysuhkiin varautumisen ja valmiusvarastoinnin parantamiseen Euroopassa

Koronapandemia toi esiin useita puutteita Euroopan unionin varautumisessa kriisitilanteisiin. Lääkinnällisten materiaalien saatavuudessa havaittiin puutteita, kriisinhallinnassa heikkouksia ja jäsenvaltioiden välisessä koordinaatiossa oli ongelmia. Lisäksi Ukrainan sota, CBRN- eli kemialliset, biologiset ja radioaktiiviset aineet ja ydinaseuhat, sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset korostavat entisestään tarvetta parantaa EU:n varautumista turvallisuus- ja terveyssektorilla.

Turku Jazz Orchestra yhteiskonsertissa Honey B & T-Bones -yhtyeen kanssa

Esa Kuloniemi ja Aija Puurtinen esiintyvät Turku Jazz Orchestran vieraina Turun kaupunginteatterissa perjantaina.

Turku Jazz Orchestran syyskausi starttaa perjantaina 12. syyskuuta loppuunmyydyllä konsertilla Turun kaupunginteatterissa yhdessä legendaarisen Honey B & T-Bones -yhtyeen kanssa.

Ammattinyrkkeilijä Serwa Palani innostaa lapsiperheitä liikkumaan Pansiossa lauantaina

Turkulaislähtöinen ammattinyrkkeilijä Serwa Palani saapuu innostamaan nuoria ja lapsiperheitä liikkumaan Pansion Kisapuiston kentällä tulevana lauantaina 13. syyskuuta kello 14–16.

Muodin ystävien syksyn kohokohta jälleen Paimiossa

Paimion Muotiviikko järjestetään Paimion parantolassa.

Paimion parantolassa 26.–27. syyskuuta järjestettävä Paimion muotiviikko kokoaa yhteen vastuullisesta muodista kiinnostuneet kuluttajat ja alan ammattilaiset. Tapahtuma tarjoaa sekä syvällistä keskustelua alan tulevaisuudesta että käytännön vinkkejä kestävään pukeutumiseen.

Kuinka erottaa migreeni muista päänsäryistä?

Tällä viikolla vietetään Migreeniyhdistyksen vuosittaista Migreeniviikkoa. Migreeni on kohtauksittainen neurologinen sairaus, jota sairastaa arviolta joka kymmenes suomalainen. Migreenillä on monenlaisia ilmenemismuotoja ja se on paljon muutakin kuin pelkkää päänsärkyä.

Rahastoista lunastettiin elokuussa 600 miljoonaa euroa

Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin elokuussa yhteensä 598 miljoonaa euroa pääomia. Myönteisen markkinakehityksen ansiosta rahastopääoma pysyi ennallaan. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 191 miljardia euroa.

Kysely: Yhä useampi suomalainen laatinut testamentin

Kiinnostus testamentin tekemistä kohtaan on kasvanut viime vuosien aikana. Lähes viidennes suomalaisista on kirjannut viimeisen tahtonsa. Erityisesti vanhempi väestö on laatinut testamentin aiempaa useammin. Lauantaina 13. syyskuuta vietetään kansainvälistä testamenttilahjoittamisen päivää. Päivän avulla halutaan muistuttaa, että testamentissaan voi ohjata perintöä hyväntekeväisyyteen.

Kalevanniemen kampus Naantalin historian suurimpia rakennushankkeita

Havainnekuva Kalevanniemen uudesta liikuntahallista. Oikealla Opintie.

– Kalevanniemen kampus on kokonaisuutena noin 22 miljoonan euron investointi kaupungilta koulutukseen, liikuntaan ja hyvinvointiin. Kampuksen koko on valmistuttuaan noin 14 500 neliötä, kertoo Naantalin kaupungin tekninen johtaja Reima Ojala tiedotteessa.

Kymmeniä autoja vahingoitettiin vaahtosammuttimilla parkkihallissa Herttuankulmassa

Lounais-Suomen poliisi selvittää Turussa tiistaina tapahtunutta vahingontekotapausta, jossa nuorten epäillään tyhjentäneen autojen päälle useita vaahtosammuttimia Fatabuurinkadulla sijaitsevassa parkkihallissa Herttuankulmassa.

Uusi tutkimus valaisee sademetsien pimeän biodiversiteetin suojelua

Trooppista metsää Kibalen luonnonsuojelualueella. Kuvassa näkyvä telttamainen rakennelma on niin sanottu Malaisen pyydys, joita käytetään hyönteistutkimuksissa.

Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkijat selvittivät hyönteisten monimuotoisuutta Ugandassa sijaitsevalla Kibalen luonnonsuojelualueella. Pitkäkestoisiin kenttätutkimuksiin pohjautuva tutkimus tarjoaa uutta tietoa niin sanotun pimeän biodiversiteetin suojelua varten.

Astianpesukone kärähti Hirvensalossa

Astiapesukone kärähti asunnossa Pitkäsalmenkadulla Hirvensalossa keskiviikkona puolilta päivin.

Urheilu

Puukkokatsomo: Huipennus edessä

Axel Kouame.

Kotimaisen jalkapalloliigan huipennus, kuuden joukkueen mestaruussarja, käynnistyy lauantaina 13. syyskuuta. Interin osalta mestaruussarja alkaa Gnistanin vieraana. Ensimmäinen mestaruussarjan kotiottelu on edessä 23. syyskuuta, jolloin HJK vierailee Kupittaan nurmella.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.