Ylijäämäruokajakelua uusiin kouluihin Turussa – vapaaehtoisia kaivataan lisää
Punainen Risti ja Turun kaupunki laajentavat alkuvuonna aloitettua koulujen ylijäämäruokajakelua Ruiskadun kampukselle marraskuussa. Maaliskuussa Turussa käynnistynyt kokeilu Nummenpakan, Topeliuksen ja Wäinö Aaltosen kouluissa sekä Turun Klassillisessa lukiossa on saanut hyvän vastaanoton. Ruoka on tullut tavoitteiden mukaisesti ekologisesti hyötykäyttöön. Kokeilujakson aikana maalis-toukokuussa ruokajaossa tilastoitiin yhteensä 2 857 käyntikertaa ja ruokaa jaettiin arviolta noin 5 700 annosta.
– Olemme saaneet kokeilusta erittäin hyvää palautetta. Sekä ruokaa jakavat Punaisen Ristin vapaaehtoiset että ruokaa hakevat ovat kiitelleet sitä, että hyvä ruoka saadaan ekologisesti hyötykäyttöön. Lisäksi he ovat arvostaneet mukavia kohtaamisia, joita syntyy ruokaa haettaessa, kertoo Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin projektityöntekijä Miika Norro tiedotteessa.
Punainen Risti etsii uusia vapaaehtoisia auttamaan ruokajaossa Ruiskadun kampuksella. Tehtävä ei vaadi erityistaitoja tai hygieniapassia, ja vuorot voi valita joustavasti. Vapaaehtoisille järjestetään info- ja perehdytystilaisuus Ruiskadun kampuksen alakerran ruokasalissa tiistaina 29. lokakuuta kello 13.30. Ilmoittautumista Miika Norrolle pyydetään kahvitarjoilun vuoksi viimeistään 25. lokakuuta (miika.norro@redcross.fi tai 0404895754).
Ruiskadun kampuksen lisäksi myös Topeliuksen ja Wäinö Aaltosen kouluilla kaivataan uusia vapaaehtoisia tukemaan jo vakiintunutta toimintaa.
Punainen Risti jakaa Turussa koulujen ylijäämäruokaa Aurajoen, Topeliuksen ja Wäinö Aaltosen kouluilla sekä Klassisessa lukiossa. Marraskuussa jakelu alkaa myös Ruiskadun kampuksella. Tarkemmat aikataulut ja osoitteet ovat sivulla www.ruoka-apu.fi.
Punainen Risti jakaa Turun lisäksi koulujen ylijäämäruokaa myös Aurassa, Kaarinassa, Maskussa, Nousiaisissa, Raisiossa, Sauvossa ja Uudessakaupungissa.
Ruokaa jaetaan kaikkiaan 26 koululla. Tarkemmat tiedot ruokajakeluista löytyvät paikkakuntakohtaisesti ruoka-apu.fi-sivustolta.
Ylijäämäruoka jaetaan heti koululounaan päättymisen jälkeen asiakkaiden omiin astioihin. Malli on kehitetty Punaisen Ristin Kaarinan osaston ja Kaarinan kaupungin yhteistyönä vuonna 2017.
Koko Varsinais-Suomessa Punaisen Ristin koulujen ylijäämäruokajakeluissa tilastoitiin kevään aikana yhteensä yli 23 000 käyntikertaa. Ruoka-annoksia jaettiin arviolta hieman yli 50 000.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















