Muistisairautta sairastavat ihmiset suljetaan helposti sosiaalisten kontaktien ulkopuolelle

Etenevä muistisairaus, kuten Alzheimerin tauti, vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin ylläpitää sosiaalisia suhteita ja olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Usein sairauden edetessä sosiaalinen verkosto pienenee. Äärimmäisissä tapauksissa voidaan puhua jopa sosiaalisesta kuolemasta. Termillä tarkoitetaan sitä, että ihmistä ei nähdä vuorovaikutuksen arvoisena ja hänet suljetaan kaiken vuorovaikutuksen ulkopuolelle.

Tampereen ja Turun yliopiston tutkijat selvittivät tutkimuksessaan sosiaalisen kuoleman ja hoivakodissa asumisen yhteyksiä muistisairautta sairastavien ihmisten läheisten haastattelujen avulla. Samalla tutkijat tarkastelivat, miten muistisairauteen edelleen vahvasti liittyvä stigma eli häpeäleima ja kielteiset mielikuvat ovat osa sosiaalisen kuoleman prosessia.

Haastattelujen perusteella hoivakotiin muutto vähensi sosiaalisten kontaktien määrää huomattavasti ja saattoi katkaista vuosikymmeniä jatkuneita ihmissuhteita. Yhteydenpito hoivakodissa asuvaan perheenjäseneen jäi usein yhden tai muutaman läheisimmän henkilön varaan.

– Haastattelemamme läheiset kuvasivat, miten muistisairauden oireet tekivät vuorovaikutuksesta haastavaa. Esimerkiksi puhelimen kautta yhteydessä oleminen olisi vaatinut henkilökunnalta apua onnistuakseen. Osa läheisistä kuvasi, miten muistisairas läheinen tuntui olevan saavuttamattomissa ja siksi vuorovaikutuksessa oleminen tuntui läheisestä vaikealta, kertoo yliopistotutkija Jari Pirhonen Tampereen yliopistosta tiedotteessa.

Läheiset kokivat, että muistisairautta sairastavan ihmisen hyvinvointia ei aina osattu nähdä terveydenhuoltojärjestelmässä tärkeänä. Tämän koettiin vaikuttavan kielteisesti myös hoidon laatuun. Sosiaalinen kuolema liittyi läheisten kertomuksissa myös osittain virheellisiin käsityksiin muistisairauden vaikutuksesta ihmisen tarpeisiin, käyttäytymiseen sekä sosiaaliseen identiteettiin.

– Osaa läheisistä oli pyydetty vähentämään yhteydenpitoa sillä perusteella, että hoivakodista otetaan kyllä yhteyttä, mikäli jotain vakavaa sattuu. Tällainen ajattelumalli heijastaa käsitystä, ettei muistisairas tarvitse sosiaalista kanssakäymistä läheistensä kanssa, post doc -tutkija Jenny Paananen Turun yliopistosta kertoo.

Tutkimuksen perusteella hoivakotiin siirtyminen ei kuitenkaan lisää sosiaalisen kuoleman riskiä, mikäli asenteet ja hoivakodin toimintakulttuuri tukevat asukkaiden sosiaalista hyvinvointia.

– Edelleen on tekemistä siinä, että ymmärtäisimme, ettei muistisairaus ole syy työntää ketään yhteiskuntamme ulkopuolelle. Päinvastoin tällöin erityisesti on syytä vahvistaa sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä tarvittavaa tukea, professori Jenni Kulmala Tampereen yliopistosta toteaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turkulaiset Julia Siimento ja Saku Kaukinen Kokoomusnuorten liittohallitukseen

Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokous järjestettiin 7.–9. marraskuuta Jyväskylässä. Kokouksessa valittiin liitolle uusi puheenjohtajisto vuosille 2026–27 sekä liittohallitus vuodelle 2026. Liittohallitukseen valittiin kaksi turkulaista: Saku Kaukinen ja Julia Siimento , jotka ovat viime vuosina toimineet keskeisissä rooleissa Varsinais-Suomen Kokoomusnuorissa.

Alhainen ajonopeus auttaa, kun musta jää yllättää

Ennakointi on paras tapa varautua vaihtuviin tai haastaviin keliolosuhteisiin.

Kylmenevä sää tuo tullessaan mustan jään, jota saattaa syntyä, vaikka lämpötila olisi plussan puolella. Musta jää on muihin jäätyyppeihin verrattuna poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Liikenneturva muistuttaa, että alhaisempi ajonopeus tuo kuljettajalle lisäaikaa havainnointiin.

OmaVerossa viikonlopun ja maanantain kestävä käyttökatko

Verohallinto tekee marraskuussa vuosittaisen järjestelmäpäivityksen, jonka vuoksi OmaVero on poissa käytöstä. Käyttökatkon aikana myös asiakaspalvelua on tarjolla vain rajoitetusti. Esimerkiksi verokortin tekeminen ei onnistu käyttökatkon aikana.

Kotitaloudet sijoittivat syyskuussa runsaasti lisää sijoitusrahastoihin

Suomalaiset kotitaloudet tekivät syyskuussa enemmän merkintöjä suomalaisiin sijoitusrahastoihin kuin lunastuksia niistä. Nettomääräisesti uusia sijoituksia tehtiin 376 miljoonan euron edestä, mikä on tilastointihistorian (vuodesta 2009 lähtien) suurin kuukauden aikana sijoitettu määrä. Tammi–syyskuun aikana sijoituksia on tehty 19 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Viharikosepäilyjä jälleen ennätysmäärä

Poliisiammattikorkeakoulun vuosiselvitys kertoo, että epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi edelleen viime vuonna. Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2024 -selvityksen mukaan poliisi kirjasi viime vuonna yhteensä 1 808 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi. Määrä on viharikosselvitysten historian suurin.

Väitös: Lapset eivät tartuta SARS-CoV-2 virusta aikuisia tehokkaammin – muissa hengitystieinfektioissa tartuttavuus lapsilla suurempaa

Jaakko Ahti.

Turun yliopistossa tarkastettu väitöskirjatutkimus osoittaa, että lapset ja aikuiset levittävät koronavirus SARS-CoV-2:a yhtä tehokkaasti. Sen sijaan koronanegatiivisiksi todetut hengitystieinfektiot levisivät herkemmin muihin perheenjäseniin lapsista. Tutkimus osoitti myös, että sylkinäyte havaitsi koronaviruspositiivisuuden yhtä herkästi kuin nenänielunäyte ja oli potilaalle mieluisampi näytteenottomenetelmä.

LähiTapiola Varsinais-Suomi tukee 50 000 eurolla lasten ja nuorten harrastuksia Turun Seudulla

LähiTapiola Varsinais-Suomi jakoi syksyn LähiLahjoitus-kampanjassa 50 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvoinnin tukemiseen. LähiTapiola Varsinais-Suomen toimitusjohtaja Olli Aakula kertoo, että lahjoitus on osa yhtiön vastuullisuustyötä ja keino edistää oman kotiseudun lasten ja nuorten hyvinvointia.

Kaarinassa harjoitellaan evakuointia

Päivän aikana harjoitellaan muun muassa evakuoitujen henkilöiden vastaanottoa.

Kotimäen koululla Kaarinassa järjestetään Avun Ketju 2025 -valmiusharjoitus lauantaina 15. marraskuuta. Harjoitus järjestetään yhteistyössä Punaisen Ristin Turun seutukunnan paikallisosastojen, Kaarinan kaupungin ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.

Anne-Maarit Vehosmaasta Turun KD:n puheenjohtaja

Turun Kristillisdemokraattien sääntömääräinen vuosikokous valitsi lauantaina 8. marraskuuta Anne-Maarit Vehosmaan paikallisosaston puheenjohtajaksi vuodelle 2026. Vuodesta 2021 osastoa johtanut Tommi Terä ei enää hakenut jatkokautta.

Irina ja Jore Marjaranta tähdittävät Laivaston soittokuntaa Logomossa

Laivaston soittokunta rokkaa Logomossa.

Laivaston soittokunta ja suomalaiset rocktähdet ovat yhteiskiertueella. Navy Rocks Suomi tarjoaa suomirockin parhaita paloja solisteinaan Irina ja Jore Marjaranta . Kaksikko tulkitsee hittejä Dingolta, Haloo Helsingiltä, Apulannalta, Yöltä ja Tehosekoittimelta. Lavalla menon takaa Laivaston soittokunnan suurrockbändi.

Lihavuus kasvattaa suomalaisten syöpäriskiä

Ylipainon ja lihavuuden on tunnistettu lisäävän 13 erilaisen syöpätyypin, mukaan lukien suolisto-, kilpirauhas-, rinta-, munuais- ja maksasyöpien, riskiä. Lihavuuden yleisyys on Suomessa 22 prosenttia, joka on huomattavasti EU:n keskiarvoa (14,8 %) korkeammalla (EUROSTAT-vertailu). Tämä tekee lihavuudesta entistäkin ajankohtaisemman huolenaiheen myös syöpäkentän näkökulmasta. Lihavuus onkin yksi niistä monista aiheista, joihin maanantaina julkaistavan kansallisen syöpästrategian on tarkoitus puuttua.

Turun ensimmäiset jokerivalot käyttöön Kakskerrantiellä

Turun ensimmäiset jokerivalot otetaan käyttöön tiistaina 11. marraskuuta Kakskerrantien ja Honkaistentien risteyksessä. Jokerivalot ovat toiminnassa vain silloin kun linja-auto saapuu risteykseen. Jokerivalot myös palautuvat normaalitilaan eli pimeäksi hyvin nopeasti linja-auton mentyä risteyksen läpi.

Suomi sähkön tuotantovajeessa edelleen vuonna 2030 – tuuli ja aurinko eivät yksin riitä

Oulun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, miten Suomen sähköjärjestelmä muuttuu vuoteen 2030 mennessä ja kuinka uusiutuvan energian kasvu muuttaa tuotannon ja kulutuksen välistä tasapainoa. Tutkimus perustuu Fingridin avoimeen tuntiaineistoon ja tulevaisuuden kapasiteettiennusteisiin.

Joe Lovano ja Emma Smith maaliskuisen Turku Jazz Festivalin kansainväliset päätähdet

Joe Lovano esiintyy yhtyeineen Logomon Teatro-salissa perjantaina 6. maaliskuuta.

Turku saa maaliskuussa vieraakseen kaksi kansainvälisen jazzin huippunimeä, kun yhdysvaltalainen saksofonistilegenda Joe Lovano sekä brittiläinen huippuvokalisti Emma Smith konsertoivat Logomon Teatro-salissa. Turku Jazz Festivalia vietetään 2.–8. maaliskuuta Turun keskustan klubeilla ja konserttisaleissa. Koko ohjelma ja vuoden artisti julkistetaan 14. marraskuuta.

Alle viidennes suomalaisista pitää uutta rahapelijärjestelmää hyvänä uudistuksena, erityisen kielteisesti suhtaudutaan rahapelien markkinointiin

Suomalaiset ovat kriittisiä uutta rahapelijärjestelmää kohtaan. Muutoksen tavoitteena on vähentää rahapelihaittoja, mutta 83 prosenttia suomalaisista uskoo, että pelihaitat ja peliongelmat tulevat muutoksen myötä lisääntymään.

Saaristomeren biosfäärialueelle 14 uutta biosfäärilähettilästä

Uusia biosfäärilähettiläitä.

Saaristomeren biosfäärialueelle on valittu 14 uutta biosfäärilähettilästä. Biosfäärilähettiläiden määrä nousi 72:een.

Monessa taloyhtiössä lykätään yhä remontteja

Taloyhtiöiden taloustilanne on vakiintunut mutta remontteja siirretään yhä tulevaisuuteen.

Taloyhtiöiden taloustilanne on parantunut, mutta monessa yhtiössä lykätään yhä remontteja. Lykkääminen saattaa kuitenkin käydä kalliiksi taloyhtiön osakkaille. Korjausrakentamisen rahoitusta on OP Pohjolasta myönnetty tammi–syyskuussa 200 miljoonaa euroa viime vuotta enemmän.

Varhain alkavan muistisairauden vaikutus jäljellä olevaan elinaikaan vaihtelee merkittävästi sairauden tyypin mukaan

Muistisairaus lisää kuolemanriskiä erityisesti jo työiässä sairastuneilla. Varhain alkavista muistisairauksista otsa-ohimolohkorappeumaan liittyy lyhin elinaika diagnoosin jälkeen, osoittaa tuore Itä-Suomen ja Oulun yliopistojen tutkimus.

Urheilu

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.

Onni Helén nuorten maajoukkueen matkassa

Onni Helén.

TPS-kasvatti Onni Helén on valittu Pikkuhuuhkajien mukaan marraskuussa Turussa pelattaviin U21-ikäluokan EM-karsintapeleihin. 19-vuotias hyökkääjä iski Ykkösliigassa 14 maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli TPS:n paras maalintekijä. Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan, kun hän viimeisteli kaksiosaisissa liigakarsinnoissa kolme maalia KTP:n verkkoon.

Turun Urheiluliitolla vahva edustus kilpa-aerobicin EM-kilpailuissa

Nea Hukkanena.

Kilpa-aerobicin EM-kilpailut käydään 14.–16. marraskuuta Azerbaidžanin Ganjassa. Suomen edustusjoukkueessa ovat mukana yksilöissä naisissa Anni Pulkki (Tampereen Sisu) ja Nea Hukkanen (Turun Urheiluliitto) sekä miehissä Sampo Nousiainen (Turun Urheiluliitto).