Etenevä muistisairaus, kuten Alzheimerin tauti, vaikuttaa ihmisen mahdollisuuksiin ylläpitää sosiaalisia suhteita ja olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Usein sairauden edetessä sosiaalinen verkosto pienenee. Äärimmäisissä tapauksissa voidaan puhua jopa sosiaalisesta kuolemasta. Termillä tarkoitetaan sitä, että ihmistä ei nähdä vuorovaikutuksen arvoisena ja hänet suljetaan kaiken vuorovaikutuksen ulkopuolelle.

Tampereen ja Turun yliopiston tutkijat selvittivät tutkimuksessaan sosiaalisen kuoleman ja hoivakodissa asumisen yhteyksiä muistisairautta sairastavien ihmisten läheisten haastattelujen avulla. Samalla tutkijat tarkastelivat, miten muistisairauteen edelleen vahvasti liittyvä stigma eli häpeäleima ja kielteiset mielikuvat ovat osa sosiaalisen kuoleman prosessia.

Haastattelujen perusteella hoivakotiin muutto vähensi sosiaalisten kontaktien määrää huomattavasti ja saattoi katkaista vuosikymmeniä jatkuneita ihmissuhteita. Yhteydenpito hoivakodissa asuvaan perheenjäseneen jäi usein yhden tai muutaman läheisimmän henkilön varaan.

– Haastattelemamme läheiset kuvasivat, miten muistisairauden oireet tekivät vuorovaikutuksesta haastavaa. Esimerkiksi puhelimen kautta yhteydessä oleminen olisi vaatinut henkilökunnalta apua onnistuakseen. Osa läheisistä kuvasi, miten muistisairas läheinen tuntui olevan saavuttamattomissa ja siksi vuorovaikutuksessa oleminen tuntui läheisestä vaikealta, kertoo yliopistotutkija Jari Pirhonen Tampereen yliopistosta tiedotteessa.

Läheiset kokivat, että muistisairautta sairastavan ihmisen hyvinvointia ei aina osattu nähdä terveydenhuoltojärjestelmässä tärkeänä. Tämän koettiin vaikuttavan kielteisesti myös hoidon laatuun. Sosiaalinen kuolema liittyi läheisten kertomuksissa myös osittain virheellisiin käsityksiin muistisairauden vaikutuksesta ihmisen tarpeisiin, käyttäytymiseen sekä sosiaaliseen identiteettiin.

– Osaa läheisistä oli pyydetty vähentämään yhteydenpitoa sillä perusteella, että hoivakodista otetaan kyllä yhteyttä, mikäli jotain vakavaa sattuu. Tällainen ajattelumalli heijastaa käsitystä, ettei muistisairas tarvitse sosiaalista kanssakäymistä läheistensä kanssa, post doc -tutkija Jenny Paananen Turun yliopistosta kertoo.

Tutkimuksen perusteella hoivakotiin siirtyminen ei kuitenkaan lisää sosiaalisen kuoleman riskiä, mikäli asenteet ja hoivakodin toimintakulttuuri tukevat asukkaiden sosiaalista hyvinvointia.

– Edelleen on tekemistä siinä, että ymmärtäisimme, ettei muistisairaus ole syy työntää ketään yhteiskuntamme ulkopuolelle. Päinvastoin tällöin erityisesti on syytä vahvistaa sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä tarvittavaa tukea, professori Jenni Kulmala Tampereen yliopistosta toteaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)