Verbum Sonans -kuoro juhlistaa satavuotista taivaltaan

Timo Lehtovaara. Timo Lehtovaara. Kuva: Jori Liimatainen

Maarian seurakunnan kuoro, Verbum Sonans täyttää sata vuotta. Sen kunniaksi järjestetään Runosmäen uudessa Monitoimitalo Riimissä Pyhän kosketus -konsertti keskiviikkona 6. marraskuuta kello 19. Kyseessä on Verbum Sonans – palveluvuorossa 100 vuotta! -juhlakonserttisarjan huipennus. Tilaisuus on yhteislaulukonsertti, ja sen sisältö on koottu Nuoren seurakunnan veisukirjan, Viisikielisen ja Tuomaslauluja-kokoelman kappaleista nousseiden toiveiden pohjalta.

– Valitut laulut ovat toivottuja, rakastettuja, osattujakin, kertoo Maarian seurakunnan kanttori ja Verbum Sonans -kuoron johtaja Marja Haikka tiedotteessa.

Yhteislaulujen lisäksi solistit ja kuoro esittävät joitakin kappaleita. Sovitukset ovat lähes yksinomaan Timo Lehtovaaran tekemiä.

– Sovitukset tuovat väriä, muotoa ja harmonioita myös yhteislauluihin. Tuttu laulu saattaa yhtäkkiä olla paitsi tuttu, myös tuore sekä hyvässä mielessä uusi ja yllätyksellinen, Haikka kertoo.

Konserttisarjaa on ollut toteuttamassa suuri ja monialainen joukko, 30-40 ihmistä, joka koostuu mm. laulajista, säveltäjistä, sanoittajista, sovittajasta, graafisesta suunnittelijasta, suntiosta ja Maarian seurakunnan seurakuntaneuvostosta.

Kuoro- ja yhteislaulujen lisäksi Pyhän kosketus -konsertissa kuullaan erilaisia soittimia viulusta mandoliiniin ja lyömäsoittimista puhaltimiin sekä haitariin.

– Erilaisin sointivärein soivilla soittimilla korostetaan konserttiin valittujen laulujen ominaispirteitä. Huomionarvoista on, että Pyhän kosketus -illassa kuullaan pieniä maistiaisia Riimin upouusista uruistakin, paljastaa sovittaja Lehtovaara.

Haikan mukaan Verbum Sonansin sadan vuoden musiikillinen ja kulttuurillinen matka on ollut arvokas, mittava ja monivaiheinen. Kuorossa on mukana laulaja, joka on ollut mukana 51 vuotta. Haikkakin on vaikuttanut kuorossa vuosikymmeniä, hän on johtanut Verbum Sonansia 1990-luvulta asti. Alun perin sekakuorosta on muodostunut hyvä naiskuoro. Kuoro on laulanut vuosien saatossa eri vuosisatojen ja tyylilajien ohjelmistoa, sekä tehnyt yhteistyötä lukuisten kuoronjohtajien ja muusikoiden kanssa.

Pyhän kosketus -konserttiin kannattaa osallistua, sillä yhdessä laulaminen on tieteellisten tutkimusten mukaan terveyttä ja hyvinvointia lisäävää. Konsertti on ennen kaikkea kokonaisvaltainen elämys.

– Toivon, että Pyhä koskettaa, Henki hipaisee ja sydänalaa kouraisee osallisuus. Sävelet ja sanat soivat sovituksina, esityksinä, riemuna, toivona, täyttymyksenä, rukouksena, tapana, kaipuuna, elämänä, kuolemana, ikävänä, muistona, haasteena. Kunpa jokaisen kohdalla jokin näistä olisi totta, Haikka sanoo.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Irina ja Jore Marjaranta tähdittävät Laivaston soittokuntaa Logomossa

Laivaston soittokunta rokkaa Logomossa.

Laivaston soittokunta ja suomalaiset rocktähdet ovat yhteiskiertueella. Navy Rocks Suomi tarjoaa suomirockin parhaita paloja solisteinaan Irina ja Jore Marjaranta . Kaksikko tulkitsee hittejä Dingolta, Haloo Helsingiltä, Apulannalta, Yöltä ja Tehosekoittimelta. Lavalla menon takaa Laivaston soittokunnan suurrockbändi.

Lihavuus kasvattaa suomalaisten syöpäriskiä

Ylipainon ja lihavuuden on tunnistettu lisäävän 13 erilaisen syöpätyypin, mukaan lukien suolisto-, kilpirauhas-, rinta-, munuais- ja maksasyöpien, riskiä. Lihavuuden yleisyys on Suomessa 22 prosenttia, joka on huomattavasti EU:n keskiarvoa (14,8 %) korkeammalla (EUROSTAT-vertailu). Tämä tekee lihavuudesta entistäkin ajankohtaisemman huolenaiheen myös syöpäkentän näkökulmasta. Lihavuus onkin yksi niistä monista aiheista, joihin maanantaina julkaistavan kansallisen syöpästrategian on tarkoitus puuttua.

Turun ensimmäiset jokerivalot käyttöön Kakskerrantiellä

Turun ensimmäiset jokerivalot otetaan käyttöön tiistaina 11. marraskuuta Kakskerrantien ja Honkaistentien risteyksessä. Jokerivalot ovat toiminnassa vain silloin kun linja-auto saapuu risteykseen. Jokerivalot myös palautuvat normaalitilaan eli pimeäksi hyvin nopeasti linja-auton mentyä risteyksen läpi.

Suomi sähkön tuotantovajeessa edelleen vuonna 2030 – tuuli ja aurinko eivät yksin riitä

Oulun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, miten Suomen sähköjärjestelmä muuttuu vuoteen 2030 mennessä ja kuinka uusiutuvan energian kasvu muuttaa tuotannon ja kulutuksen välistä tasapainoa. Tutkimus perustuu Fingridin avoimeen tuntiaineistoon ja tulevaisuuden kapasiteettiennusteisiin.

Joe Lovano ja Emma Smith maaliskuisen Turku Jazz Festivalin kansainväliset päätähdet

Joe Lovano esiintyy yhtyeineen Logomon Teatro-salissa perjantaina 6. maaliskuuta.

Turku saa maaliskuussa vieraakseen kaksi kansainvälisen jazzin huippunimeä, kun yhdysvaltalainen saksofonistilegenda Joe Lovano sekä brittiläinen huippuvokalisti Emma Smith konsertoivat Logomon Teatro-salissa. Turku Jazz Festivalia vietetään 2.–8. maaliskuuta Turun keskustan klubeilla ja konserttisaleissa. Koko ohjelma ja vuoden artisti julkistetaan 14. marraskuuta.

Alle viidennes suomalaisista pitää uutta rahapelijärjestelmää hyvänä uudistuksena, erityisen kielteisesti suhtaudutaan rahapelien markkinointiin

Suomalaiset ovat kriittisiä uutta rahapelijärjestelmää kohtaan. Muutoksen tavoitteena on vähentää rahapelihaittoja, mutta 83 prosenttia suomalaisista uskoo, että pelihaitat ja peliongelmat tulevat muutoksen myötä lisääntymään.

Saaristomeren biosfäärialueelle 14 uutta biosfäärilähettilästä

Uusia biosfäärilähettiläitä.

Saaristomeren biosfäärialueelle on valittu 14 uutta biosfäärilähettilästä. Biosfäärilähettiläiden määrä nousi 72:een.

Monessa taloyhtiössä lykätään yhä remontteja

Taloyhtiöiden taloustilanne on vakiintunut mutta remontteja siirretään yhä tulevaisuuteen.

Taloyhtiöiden taloustilanne on parantunut, mutta monessa yhtiössä lykätään yhä remontteja. Lykkääminen saattaa kuitenkin käydä kalliiksi taloyhtiön osakkaille. Korjausrakentamisen rahoitusta on OP Pohjolasta myönnetty tammi–syyskuussa 200 miljoonaa euroa viime vuotta enemmän.

Varhain alkavan muistisairauden vaikutus jäljellä olevaan elinaikaan vaihtelee merkittävästi sairauden tyypin mukaan

Muistisairaus lisää kuolemanriskiä erityisesti jo työiässä sairastuneilla. Varhain alkavista muistisairauksista otsa-ohimolohkorappeumaan liittyy lyhin elinaika diagnoosin jälkeen, osoittaa tuore Itä-Suomen ja Oulun yliopistojen tutkimus.

Vapaa-ajankalastajien määrä väheni

Lähes joka kolmas suomalainen kalasti viime vuonna. Miehistä kalasti 41 prosenttia ja naisista 18 prosenttia. Kalastavien miesten määrä pysyi lähes ennallaan, mutta kalastavien naisten määrä väheni, erityisesti alle 18-vuotiaiden ikäryhmässä. Sen sijaan nuorten, 18–24-vuotiaiden, vapaa-ajankalastajien määrä kasvoi sekä naisten että miesten osalta. Kalastuspäiviä kertyi yhteensä 19,1 miljoonaa.

Maahanmuuton hyödyt seutukaupunkien väestökehitykselle jäävät vähäisiksi

Seutukaupunkien väestökehitys hyötyy maahanmuutosta, mutta huomattava osa ulkomailta saadusta muuttovoitosta menetetään jatkomuutoissa Suomen sisällä. Tämä selviää Kuntaliiton tilaamasta selvityksestä, joka tarkasteli seutukaupunkien maahanmuuttoa ja vieraskielisten maan sisäistä muuttoa vuosina 2010–24.

Terveellinen ruokavalio raskausaikana tukee kehon koostumusta synnytyksen jälkeen

Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että raskaudenaikainen terveyttä edistävä, proteiini- ja kuiturikas ruokavalio oli yhteydessä alhaisempaan kehon rasvaprosenttiin synnytyksen jälkeisen vuoden aikana. Kalaöljy- ja probioottiravintolisien käytöllä ei ollut vaikutusta kehon koostumukseen.

Mies uhkaili kaupassa ja sen ulkopuolella väkivallalla Naantalissa

Lounais-Suomen poliisi sai ennen kahta iltapäivällä hälytyksen Naantaliin. Ilmoituksen mukaan mies oli uhkaillut kaupassa ja sen ulkopuolella väkivallalla.

Riippumaton Jussi -indiefestivaali palaa Juho Kustin rantalavalle

Festivaali palaa takaisin juurilleen Juho Kustin rantalavalla.

Kakskerran merelliset maisemat täyttyvät ensi juhannuksena jälleen indie-musiikista ja yhteisöllisestä juhlatunnelmasta, kun Riippumaton Jussi -indiefestivaali järjestetään kolmatta kertaa 18.–19. kesäkuuta.

Törkeä ryöstö Ihalassa, tekijä jäi heti kiinni

Poliisi sai ilmoituksen ryöstöstä Raisiossa Ihalan kaupassa sunnuntaina ennen yhtä. Paikalla oli nopeasti useita poliisipartioita. Tekijä oli poistunut paikalta, mutta hänet saatiin kiinni tapahtumapaikan läheltä pian teon jälkeen.

Video Art Festival Turku 2025 tuo videotaidetta vuoden pimeimpään aikaan

Video Art Festival Turku (VAFT) 2025 tuo ihmeteltäväksi laajan skaalan erilaista videotaidetta 13.–16. marraskuuta. Nelipäiväinen festivaali kokoaa yhteen kuratoituja näytöksiä, keskustelua ja audiovisuaalisia elämyksiä uteliaisuuden teeman ympärille. Näytöksiä järjestetetään Kino Killassa ja Turun kaupunginteatterin taideseinällä, ja kaikkeen ohjelmaan on vapaa pääsy.

Matkailutausta huomioitava virtsatieinfektioiden hoidossa

Antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit aiheuttavat yhä suuremman osan virtsatieinfektioista, erityisesti henkilöillä, jotka ovat matkailleet (sub)trooppisilla alueilla. Matkaripuli ja antibioottikuurit lisäävät riskiä sairastua vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamaan virtsatieinfektioon. Tutkija peräänkuuluttaa muutoksia hoitosuosituksiin ja matkailuneuvontaan.

Varsinais-Suomessa omavaraisuus huippuluokkaa

Rukiin osalta Varsinais-Suomen omavaraisuusaste on yli 300 prosenttia.

EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksella on merkittävä vaikutus Suomen huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen, niin paikallisella kuin kansallisellakin tasolla. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen maaseutuyksikön kehittämispäällikkö Johanna Mattilan mukaan Varsinais-Suomen ruokaketju turvaa koko Suomen huoltovarmuutta. Varsinais-Suomen ruuantuotanto on erittäin monipuolista, mikä tukee niin maakunnallista kuin kansallistakin huoltovarmuutta.

Urheilu

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.

Onni Helén nuorten maajoukkueen matkassa

Onni Helén.

TPS-kasvatti Onni Helén on valittu Pikkuhuuhkajien mukaan marraskuussa Turussa pelattaviin U21-ikäluokan EM-karsintapeleihin. 19-vuotias hyökkääjä iski Ykkösliigassa 14 maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli TPS:n paras maalintekijä. Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan, kun hän viimeisteli kaksiosaisissa liigakarsinnoissa kolme maalia KTP:n verkkoon.

Turun Urheiluliitolla vahva edustus kilpa-aerobicin EM-kilpailuissa

Nea Hukkanena.

Kilpa-aerobicin EM-kilpailut käydään 14.–16. marraskuuta Azerbaidžanin Ganjassa. Suomen edustusjoukkueessa ovat mukana yksilöissä naisissa Anni Pulkki (Tampereen Sisu) ja Nea Hukkanen (Turun Urheiluliitto) sekä miehissä Sampo Nousiainen (Turun Urheiluliitto).