Metsäteollisuustuotteiden kysyntä hitaasti elpymässä

Metsäteollisuustuotteiden kysyntä elpyy hitaasti inflaation hidastuessa, korkojen laskiessa ja varastojen purkamisen päätyttyä. Suurta kasvuloikkaa ei kuitenkaan odoteta, ja rakennussektorin sekä puutuoteteollisuuden elpyminen alkaa vasta ensi vuonna. Kotimaan hakkuumääriin, puukauppaan ja kantohintoihin vaikuttavat puun kysynnän kasvun lisäksi raakapuun tuonnin väheneminen ja tuotantokapasiteetin lisäykset.

Rakentaminen ja sahatavaran kysyntä supistuvat Euroopassa ja muilla vientimarkkinoilla Japania lukuun ottamatta edelleen kuluvana vuonna. Suomen havusahatavaran viennin ennustetaan pienenevän neljä prosenttia, mutta keskimääräisen vientihinnan nousevan yhdeksän prosenttia vuoteen 2023 verrattuna. Sahatavaran tuotannon ennustetaan kuluvana vuonna laskevan noin kymmeneen miljoonaan kuutiometriin.

Vaikka korot ovat laskeneet, välittyvät vaikutukset rakentamiseen vasta viiveellä. Euroopassa rakentamisen odotetaan kääntyvän vuonna 2025 hitaaseen kasvuun. Myös kotimaassa rakentamismäärien ennustetaan kasvavan hieman ensi vuonna vuosien 2023 ja 2024 pudotuksen jälkeen. Ensi vuonna Suomen sahatavaran tuotannon ja viennin ennustetaan kasvavan maltillisesti kolme prosenttia ja keskimääräisen vientihinnan nousevan prosentin kuluvasta vuodesta.

Rakentamisen vaisuus Euroopassa heijastuu etenkin havuvanerin tuotanto- ja vientimääriin. Koivuvanerin markkinatilanteeseen vaikuttaa rakentamisen ohella esimerkiksi kysyntä kuljetusvälineteollisuudessa ja venäläiseen koivuvaneriin kohdistuvat pakotteet. Suomen vanerin tuotannon ennustetaan tänä vuonna säilyvän viime vuoden tasolla ja vanerin viennin kasvavan kaksi prosenttia, ensi vuonna kolme. Vanerin keskimääräisen vientihinnan odotetaan laskevan seitsemän prosenttia viime vuodesta.

Kartonkien tuotanto ja vienti kasvavat tänä vuonna 11 prosenttia viime vuodesta korkeiden varastotasojen normalisoituessa ja kulutuksen elpyessä. Vaikka kartonkilaatujen hinnat ovat kesän jälkeen kääntyneet nousuun heikon alkuvuoden jälkeen, keskimääräinen vientihinta laskee tänä vuonna neljä prosenttia. Ensi vuonna valmistuva Stora Enson Oulun investointi lisää taivekartongin tuotantokapasiteettia Suomessa, minkä vuoksi tuotanto- ja vientimäärät kasvavat edelleen 15 prosenttia. Kartonkimarkkinoilla kasvava kysyntä nostaa ensi vuonna kartonkien keskimääräistä vientihintaa viisi prosenttia.

Vaikka paperiteollisuuden tuotantoon ja vientiin vaikuttavat kysynnän epävarmuus, kapasiteetin sulkeminen ja työtaistelut, määrät kasvavat tänä vuonna viisi prosenttia viime vuoden alhaisista luvuista. Ensi vuonna paperin kysyntä, vienti ja tuotanto laskevat pitkän aikavälin trendin mukaisesti. Hintojen ei odoteta muuttuvan merkittävästi syksyllä, ja tunnelma markkinoilla on odottava. Sellun korkea hinta painaa paperin hintoja ylöspäin, mutta kysyntä ei tue tätä. Vientihinta jää tänä vuonna seitsemän prosenttia viime vuotta alemmaksi ja laskee edelleen ensi vuonna.

Sellun tuotanto kasvaa Suomessa tänä vuonna neljä prosenttia paperin ja kartongin tuotannon elpyessä ja Metsä Groupin Kemin tehtaan päästyä uudelleen käyntiin. Vienti jää likimain viime vuoden määriin. Vuonna 2025 sellun tuotanto ja vienti kasvavat merkittävästi Kemin tehtaan vaikutusten realisoituessa täysimääräisesti. Sellun keskimääräinen vientihinta nousee tänä vuonna hieman viime vuodesta ja 2025 pari prosenttia tästä vuodesta.

Raakapuumarkkinoilla kantohinnat ovat jatkaneet nousuaan ja puukauppa lisääntynyt tänä vuonna. Teollisuuspuiden hakkuumäärien ennustetaan tänä vuonna kasvavan prosentin viime vuodesta 61,7 miljoonaan kuutiometriin. Tukkipuun hakkuut kasvavat kaksi prosenttia 27,8 miljoonaan ja kuitupuun prosentin 33,9 miljoonaan kuutiometriin. Havutukkien vuosikeskiarvona lasketut kantohinnat nousevat kuluvana vuonna 6–8 prosenttia. Koivutukin kantohinta nousee 14 prosenttia ja kuitupuiden 18–22 prosenttia. Raakapuun tuonti pysyy lähes viime vuoden tasolla 4,2 miljoonassa kuutiometrissä.

Vuonna 2025 tukkipuun hakkuumäärien ennustetaan kasvavan edelleen kolme prosenttia ja kuitupuun viisi prosenttia. Yhteensä teollisuuspuun hakkuut kasvavat neljä prosenttia 64 miljoonaan kuutiometriin. Havutukkien keskimääräiset kantohinnat nousevat 2–3 prosenttia sahatavaran tuotannon kasvaessa. Koivutukin kantohinta nousee neljä prosenttia, kun koivuraaka-aineen niukkuus lehtivanerin tuotannossa jatkuu. Kuitupuiden kantohinnat nousevat 5–6 prosenttia sellun ja kartongin tuotantomäärien kasvaessa. Raakapuun tuonti lisääntyy 4,6 miljoonaan kuutiometriin.

Vuonna 2024 raakapuun hintojen nousun myötä yksityismetsätalouden bruttokantorahatulojen ennakoidaan nousevan uusiin ennätyslukemiin yhteensä 2,9 miljardiin euroon, mikä on lähes 220 euroa hehtaarilta. Vuonna 2025 bruttokantorahatulot ylittävät ensimmäistä kertaa kolme miljardia euroa. Yksityismetsätalouden liiketulos kasvaa lähes 200 euroon hehtaarilta vuonna 2024 ja edelleen noin 210 euroon hehtaarilta vuonna 2025.

Metsähakkeen käytön odotetaan kasvavan lämpö- ja voimalaitoksissa viisi prosenttia viime vuodesta 11,5 miljoonaan kuutiometriin. Vuonna 2025 metsähakkeen käyttömäärä jää kuluvan vuoden tasolle, mutta sen laitoshinta sekä energiapuun hinnat nousevat edelleen hieman. Puupellettien kotimaisen tuotannon odotetaan laskevan vuonna 2024 prosentin viime vuodesta 350 000 tonniin sivutuotepuun tarjonnan jatkuessa niukkana. Sen vahvistuessa pellettien tuotannon ennakoidaan hieman kasvavan vuonna 2025.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Ilmatieteen laitos: Sää muuttuu viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa

Ilmatieteen laitoksen maanantaina 10. marraskuuta tekemän ennusteen mukaan sää muuttuu alkaneen viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa. Maan pohjoisosassa tämä tietää runsasta lumisadetta, maan etelä- ja keskiosassa viikon loppua kohti laskevia lämpötiloja ja paikoin myös lumi- tai räntäsadetta.

SOL Pesulapalvelut Oy ostaa paimiolaisen Vistan Pesula Oy:n osakekannan

SOL Pesulapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Maria Rantala (vas.), Solemo Oy:n toimitusjohtaja Peppi Kaira, Vistan Pesula Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkeläinen ja Lindström Oy:n Vice President Pasi Saarinen.

SOL Pesulapalvelut Oy ostaa Paimiossa toimivan Vistan Pesula Oy:n osakekannan. Samassa yhteydessä Lindström-konserniin kuuluva Comforta Oy ostaa Vistan Pesula Oy:n vuokratekstiililiiketoimintaan keskittyvät asiakkuudet. Kaupat allekirjoitettiin 10. marraskuuta ja ne vahvistetaan 1. huhtikuuta mennessä.

Turkulaiset Julia Siimento ja Saku Kaukinen Kokoomusnuorten liittohallitukseen

Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokous järjestettiin 7.–9. marraskuuta Jyväskylässä. Kokouksessa valittiin liitolle uusi puheenjohtajisto vuosille 2026–27 sekä liittohallitus vuodelle 2026. Liittohallitukseen valittiin kaksi turkulaista: Saku Kaukinen ja Julia Siimento , jotka ovat viime vuosina toimineet keskeisissä rooleissa Varsinais-Suomen Kokoomusnuorissa.

Alhainen ajonopeus auttaa, kun musta jää yllättää

Ennakointi on paras tapa varautua vaihtuviin tai haastaviin keliolosuhteisiin.

Kylmenevä sää tuo tullessaan mustan jään, jota saattaa syntyä, vaikka lämpötila olisi plussan puolella. Musta jää on muihin jäätyyppeihin verrattuna poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Liikenneturva muistuttaa, että alhaisempi ajonopeus tuo kuljettajalle lisäaikaa havainnointiin.

OmaVerossa viikonlopun ja maanantain kestävä käyttökatko

Verohallinto tekee marraskuussa vuosittaisen järjestelmäpäivityksen, jonka vuoksi OmaVero on poissa käytöstä. Käyttökatkon aikana myös asiakaspalvelua on tarjolla vain rajoitetusti. Esimerkiksi verokortin tekeminen ei onnistu käyttökatkon aikana.

Kotitaloudet sijoittivat syyskuussa runsaasti lisää sijoitusrahastoihin

Suomalaiset kotitaloudet tekivät syyskuussa enemmän merkintöjä suomalaisiin sijoitusrahastoihin kuin lunastuksia niistä. Nettomääräisesti uusia sijoituksia tehtiin 376 miljoonan euron edestä, mikä on tilastointihistorian (vuodesta 2009 lähtien) suurin kuukauden aikana sijoitettu määrä. Tammi–syyskuun aikana sijoituksia on tehty 19 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Viharikosepäilyjä jälleen ennätysmäärä

Poliisiammattikorkeakoulun vuosiselvitys kertoo, että epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi edelleen viime vuonna. Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2024 -selvityksen mukaan poliisi kirjasi viime vuonna yhteensä 1 808 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi. Määrä on viharikosselvitysten historian suurin.

Väitös: Lapset eivät tartuta SARS-CoV-2 virusta aikuisia tehokkaammin – muissa hengitystieinfektioissa tartuttavuus lapsilla suurempaa

Jaakko Ahti.

Turun yliopistossa tarkastettu väitöskirjatutkimus osoittaa, että lapset ja aikuiset levittävät koronavirus SARS-CoV-2:a yhtä tehokkaasti. Sen sijaan koronanegatiivisiksi todetut hengitystieinfektiot levisivät herkemmin muihin perheenjäseniin lapsista. Tutkimus osoitti myös, että sylkinäyte havaitsi koronaviruspositiivisuuden yhtä herkästi kuin nenänielunäyte ja oli potilaalle mieluisampi näytteenottomenetelmä.

LähiTapiola Varsinais-Suomi tukee 50 000 eurolla lasten ja nuorten harrastuksia Turun Seudulla

LähiTapiola Varsinais-Suomi jakoi syksyn LähiLahjoitus-kampanjassa 50 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvoinnin tukemiseen. LähiTapiola Varsinais-Suomen toimitusjohtaja Olli Aakula kertoo, että lahjoitus on osa yhtiön vastuullisuustyötä ja keino edistää oman kotiseudun lasten ja nuorten hyvinvointia.

Kaarinassa harjoitellaan evakuointia

Päivän aikana harjoitellaan muun muassa evakuoitujen henkilöiden vastaanottoa.

Kotimäen koululla Kaarinassa järjestetään Avun Ketju 2025 -valmiusharjoitus lauantaina 15. marraskuuta. Harjoitus järjestetään yhteistyössä Punaisen Ristin Turun seutukunnan paikallisosastojen, Kaarinan kaupungin ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.

Anne-Maarit Vehosmaasta Turun KD:n puheenjohtaja

Turun Kristillisdemokraattien sääntömääräinen vuosikokous valitsi lauantaina 8. marraskuuta Anne-Maarit Vehosmaan paikallisosaston puheenjohtajaksi vuodelle 2026. Vuodesta 2021 osastoa johtanut Tommi Terä ei enää hakenut jatkokautta.

Irina ja Jore Marjaranta tähdittävät Laivaston soittokuntaa Logomossa

Laivaston soittokunta rokkaa Logomossa.

Laivaston soittokunta ja suomalaiset rocktähdet ovat yhteiskiertueella. Navy Rocks Suomi tarjoaa suomirockin parhaita paloja solisteinaan Irina ja Jore Marjaranta . Kaksikko tulkitsee hittejä Dingolta, Haloo Helsingiltä, Apulannalta, Yöltä ja Tehosekoittimelta. Lavalla menon takaa Laivaston soittokunnan suurrockbändi.

Lihavuus kasvattaa suomalaisten syöpäriskiä

Ylipainon ja lihavuuden on tunnistettu lisäävän 13 erilaisen syöpätyypin, mukaan lukien suolisto-, kilpirauhas-, rinta-, munuais- ja maksasyöpien, riskiä. Lihavuuden yleisyys on Suomessa 22 prosenttia, joka on huomattavasti EU:n keskiarvoa (14,8 %) korkeammalla (EUROSTAT-vertailu). Tämä tekee lihavuudesta entistäkin ajankohtaisemman huolenaiheen myös syöpäkentän näkökulmasta. Lihavuus onkin yksi niistä monista aiheista, joihin maanantaina julkaistavan kansallisen syöpästrategian on tarkoitus puuttua.

Turun ensimmäiset jokerivalot käyttöön Kakskerrantiellä

Turun ensimmäiset jokerivalot otetaan käyttöön tiistaina 11. marraskuuta Kakskerrantien ja Honkaistentien risteyksessä. Jokerivalot ovat toiminnassa vain silloin kun linja-auto saapuu risteykseen. Jokerivalot myös palautuvat normaalitilaan eli pimeäksi hyvin nopeasti linja-auton mentyä risteyksen läpi.

Suomi sähkön tuotantovajeessa edelleen vuonna 2030 – tuuli ja aurinko eivät yksin riitä

Oulun yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, miten Suomen sähköjärjestelmä muuttuu vuoteen 2030 mennessä ja kuinka uusiutuvan energian kasvu muuttaa tuotannon ja kulutuksen välistä tasapainoa. Tutkimus perustuu Fingridin avoimeen tuntiaineistoon ja tulevaisuuden kapasiteettiennusteisiin.

Joe Lovano ja Emma Smith maaliskuisen Turku Jazz Festivalin kansainväliset päätähdet

Joe Lovano esiintyy yhtyeineen Logomon Teatro-salissa perjantaina 6. maaliskuuta.

Turku saa maaliskuussa vieraakseen kaksi kansainvälisen jazzin huippunimeä, kun yhdysvaltalainen saksofonistilegenda Joe Lovano sekä brittiläinen huippuvokalisti Emma Smith konsertoivat Logomon Teatro-salissa. Turku Jazz Festivalia vietetään 2.–8. maaliskuuta Turun keskustan klubeilla ja konserttisaleissa. Koko ohjelma ja vuoden artisti julkistetaan 14. marraskuuta.

Alle viidennes suomalaisista pitää uutta rahapelijärjestelmää hyvänä uudistuksena, erityisen kielteisesti suhtaudutaan rahapelien markkinointiin

Suomalaiset ovat kriittisiä uutta rahapelijärjestelmää kohtaan. Muutoksen tavoitteena on vähentää rahapelihaittoja, mutta 83 prosenttia suomalaisista uskoo, että pelihaitat ja peliongelmat tulevat muutoksen myötä lisääntymään.

Saaristomeren biosfäärialueelle 14 uutta biosfäärilähettilästä

Uusia biosfäärilähettiläitä.

Saaristomeren biosfäärialueelle on valittu 14 uutta biosfäärilähettilästä. Biosfäärilähettiläiden määrä nousi 72:een.

Urheilu

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.

Onni Helén nuorten maajoukkueen matkassa

Onni Helén.

TPS-kasvatti Onni Helén on valittu Pikkuhuuhkajien mukaan marraskuussa Turussa pelattaviin U21-ikäluokan EM-karsintapeleihin. 19-vuotias hyökkääjä iski Ykkösliigassa 14 maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli TPS:n paras maalintekijä. Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan, kun hän viimeisteli kaksiosaisissa liigakarsinnoissa kolme maalia KTP:n verkkoon.

Turun Urheiluliitolla vahva edustus kilpa-aerobicin EM-kilpailuissa

Nea Hukkanena.

Kilpa-aerobicin EM-kilpailut käydään 14.–16. marraskuuta Azerbaidžanin Ganjassa. Suomen edustusjoukkueessa ovat mukana yksilöissä naisissa Anni Pulkki (Tampereen Sisu) ja Nea Hukkanen (Turun Urheiluliitto) sekä miehissä Sampo Nousiainen (Turun Urheiluliitto).