Paimion kaupunki hakee uutta kaupunginjohtajaa
Runsaan 11 000 asukkaan Paimion kaupunki on julistanut haettavaksi toistaiseksi voimassa olevan kaupunginjohtajan viran. Kaupunki hakee "dynaamista ja visionääristä" kaupunginjohtajaa kehittämään kasvavan kaupungin palveluita ja elinvoimaa.
Kaupunginjohtaja toimii Paimion kaupunginhallituksen esittelijänä ja vastaa kaupungin toiminnasta ja taloudesta. Kaupunginjohtajan työn tukena toimii kaupungin johtoryhmä. Tehtäviin kuuluu lisäksi kaupunkikonsernin, johon kuuluu useita kaupungin omistamia yhtiötä, johtaminen.
Kelpoisuusvaatimuksena kaupunginjohtajan virkaan on ylempi korkeakoulututkinto, riittävä perehtyneisyys kunnallishallinnosta ja johtamiskokemus. Tehtävän hoitaminen edellyttää hyviä yhteistyö- ja sidosryhmätaitoja, kykyä toteuttaa kaupungin strategiaa tuloksellisesti sekä hyviä henkilöstöjohtamisen taitoja. Kaupunginjohtajalta edellytetään lisäksi hyvää elinkeinoelämän tuntemusta ja kykyä kehittää kaupungin elinvoimaa yhteistyössä kaupungin sisäisten sekä ulkoisten toimijoiden kanssa.
Virkaan valitun on ennen virkavaalin vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Hakuaika päättyy perjantaina 4. marraskuuta kello 15. Haastatteluihin valittavien kaupunginjohtajaehdokkaiden haastattelut pidetään perjantaina 15. marraskuuta ja maanantaina 18. marraskuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















