Vientibarometri: Viennin pohjakosketus jo koettu – nyt haettava kasvua Aasiasta

EK:n tuore Vientibarometri antaa viitteitä suomalaisten vientiyritysten näkymien parantumisesta seuraavalle puolelle vuodelle, sillä enää 18 prosenttia ennakoi viennin supistuvan, kun alkuvuonna luku oli 27 prosenttia. 80 prosenttia yrityksistä uskoo viennin ennallaan säilymiseen tai kasvuun, kun alkuvuonna näin arvioi 70 prosenttia. EK:n johtaja Timo Vuoren mukaan yritykset odottavat, että Suomi vahvistaa Aasiaan suuntautuvia vientiponnisteluita ja että EU:n kauppasopimukset karsivat Aasian kaupan esteitä.

Tullin uunituoreen tilaston mukaan tammi-elokuussa Suomen tavaraviennin arvo laski vielä 5,5 prosenttia vuoden 2023 vastaavaan ajankohtaan verrattuna. EK:n Vientibarometri kuitenkin viittaa siihen, että viennin lasku on pysähtymässä ja edellytykset kasvukäänteelle ovat avautumassa. Vientibarometriin vastasi 371 ulkomaankauppaa tekevää työnantajayritystä elo–syyskuussa.

Viennin nopeaa piristymistä ei kuitenkaan voi vielä odottaa, arvioi Vuori tiedotteessa.

– Yritysten suurimmat kasvuodotukset kohdistuvat Suomen päävientimarkkinoille – Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan, joissa kasvun ennakoidaan olevan hidasta. Sen sijaan yritysten odotukset Kiinan ja USA:n suhteen ovat alkuvuotta heikommat, syynä Kiinan kasvuhaasteet ja USA:n talouden lisääntyvä epävarmuus presidentinvaalien alla.

Vientibarometrin mukaan peräti 68 prosenttia yrityksistä toivoo EU:n helpottavan kauppaa erityisesti USA:n kanssa ja lähes 50 prosenttia Aasian maiden kanssa. Yritykset katsovat nyt EU-komission suuntaan, tulkitsee Vuori.

– Tulevalta EU-komissiolta yritykset odottavat toimia, joilla vahvistettaisiin transatlanttista yhteismarkkinaa USA:n kanssa ja karsittaisiin kaupanesteitä vienniltä ja tuonnilta Aasian kasvumarkkinoilla. Samaan aikaan EU:n toivotaan terävöittävän Euroopan ja Suomen omaa kilpailukykyä järkevällä kauppa- ja teollisuuspolitiikalla sekä investointeja ja kasvua vauhdittavilla toimilla.

Kysyttäessä viennin kasvua haittaavia tekijöitä kansainvälisillä markkinoilla yrityksistä 58 prosenttia ilmoittaa suurimmiksi haasteiksi poliittisen epävarmuuden, 31 prosenttia nostaa esille inflaation ja korkotason sekä 18 prosenttia logistiikkahaasteet. Tilanne ei tältä osin ole muuttunut alkuvuodesta.

Kotimaan päässä vientiä vaikeuttaa eniten kustannusten nousu (koskee 57 prosenttia yrityksistä), osaajapula (22 %) ja tuotantokapasiteettipula (11 %). Tältäkin osin haasteet ovat samankaltaiset kuin alkuvuonna.

Markkinamuutokset ja epävarma maailmantilanne ovat jo pitkään vaikeuttaneet monella tapaa kansainvälistä kauppaa. Kahden viime vuoden aikana tehdyt EK:n Vientibarometrit osoittavat, että suomalaisyritykset ovat jo pidempään sopeuttaneet liiketoimintaansa näihin haasteisiin.

Tuoreimman Vientibarometrin mukaan 20 prosenttia yrityksistä ilmoittaa yhä jatkaneensa varastojen kasvattamista, kun vastaava luku alkuvuonna oli yli 40 prosenttia. Toimitusketjujen hajauttamista on jatkanut 6 prosenttia yrityksistä, kun alkuvuonna luku oli 50 prosenttia.

Vientibarometri osoittaa Suomen viennin päämarkkinoiden olevan edelleen vahvasti hitaan kasvun Euroopassa, vaikka maailmankaupassa kasvua syntyy entistä selkeämmin Aasiassa. Vastaavasti kotimaassa yritykset ilmoittavat viennin kasvun jarruksi kustannusten nousun sekä osaaja- ja tuotantokapasiteettipulan.

– Suomalaisten vientiyritysten olisi nykyistä paremmin päästävä mukaan valikoiduille Aasian kasvumarkkinoille, mikä vaatii Suomelta näihin maihin vienninedistämisponnisteluiden vahvistamista. Samalla on pidettävä kotimaisin toimin huoli, ettei yritysten kasvu jää kiinni osaajapulasta tai tuotantokapasiteetin puutteesta, muistuttaa Vuori.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Nuoret tahtovat laivalle perheestään eniten äidin kanssa, vähiten isän kanssa

Suomalaisnuoret lähtevät laivalle mieluiten kumppaninsa kanssa. Yli puolet, 54 prosenttia, vastaajista risteilee mieluiten kumppaninsa seurassa. Toiseksi suosituin seuralainen nuorille on oma äiti. Niin sanoo 18 prosenttia. Perheenjäsenistä äiti on suosituin risteilyseuralainen.

Miksi rikokset kiehtovat meitä?

Sami Lalou ja Antti Reini.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu Turun kaupunginteatterin yleisölämpiössä keskiviikkona 12. marraskuuta, kun Tatu Hyttinen , Tero Vanhanen ja Laura Puumala keskustelevat rikosten kiehtovuudesta Päällikkö -näytelmän teemojen innoittamana.

Kymmenen kaupunkia kattaa kolme neljäsosaa kaikista Suomen pysäköintivirheistä

ParkkiPaten tilastot paljastavat eroja suomalaisten kaupunkien välillä. Oulussa tehdään ylivoimaisesti eniten pysäköintivirheitä, vaikka yleisessä turvattomuudessa Vantaa ja Turku johtavat synkkiä tilastoja. Helsinki puolestaan on pudonnut asukaslukuun suhteutettuna viidenneksi valvontamaksutilastoissa, kun taas Kuopio ja Pori erottuvat tilastoissa rauhallisimpina kaupunkeina.

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Ilmatieteen laitos: Sää muuttuu viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa

Ilmatieteen laitoksen maanantaina 10. marraskuuta tekemän ennusteen mukaan sää muuttuu alkaneen viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa. Maan pohjoisosassa tämä tietää runsasta lumisadetta, maan etelä- ja keskiosassa viikon loppua kohti laskevia lämpötiloja ja paikoin myös lumi- tai räntäsadetta.

SOL Pesulapalvelut Oy ostaa paimiolaisen Vistan Pesula Oy:n osakekannan

SOL Pesulapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Maria Rantala (vas.), Solemo Oy:n toimitusjohtaja Peppi Kaira, Vistan Pesula Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkeläinen ja Lindström Oy:n Vice President Pasi Saarinen.

SOL Pesulapalvelut Oy ostaa Paimiossa toimivan Vistan Pesula Oy:n osakekannan. Samassa yhteydessä Lindström-konserniin kuuluva Comforta Oy ostaa Vistan Pesula Oy:n vuokratekstiililiiketoimintaan keskittyvät asiakkuudet. Kaupat allekirjoitettiin 10. marraskuuta ja ne vahvistetaan 1. huhtikuuta mennessä.

Turkulaiset Julia Siimento ja Saku Kaukinen Kokoomusnuorten liittohallitukseen

Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokous järjestettiin 7.–9. marraskuuta Jyväskylässä. Kokouksessa valittiin liitolle uusi puheenjohtajisto vuosille 2026–27 sekä liittohallitus vuodelle 2026. Liittohallitukseen valittiin kaksi turkulaista: Saku Kaukinen ja Julia Siimento , jotka ovat viime vuosina toimineet keskeisissä rooleissa Varsinais-Suomen Kokoomusnuorissa.

Alhainen ajonopeus auttaa, kun musta jää yllättää

Ennakointi on paras tapa varautua vaihtuviin tai haastaviin keliolosuhteisiin.

Kylmenevä sää tuo tullessaan mustan jään, jota saattaa syntyä, vaikka lämpötila olisi plussan puolella. Musta jää on muihin jäätyyppeihin verrattuna poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Liikenneturva muistuttaa, että alhaisempi ajonopeus tuo kuljettajalle lisäaikaa havainnointiin.

OmaVerossa viikonlopun ja maanantain kestävä käyttökatko

Verohallinto tekee marraskuussa vuosittaisen järjestelmäpäivityksen, jonka vuoksi OmaVero on poissa käytöstä. Käyttökatkon aikana myös asiakaspalvelua on tarjolla vain rajoitetusti. Esimerkiksi verokortin tekeminen ei onnistu käyttökatkon aikana.

Kotitaloudet sijoittivat syyskuussa runsaasti lisää sijoitusrahastoihin

Suomalaiset kotitaloudet tekivät syyskuussa enemmän merkintöjä suomalaisiin sijoitusrahastoihin kuin lunastuksia niistä. Nettomääräisesti uusia sijoituksia tehtiin 376 miljoonan euron edestä, mikä on tilastointihistorian (vuodesta 2009 lähtien) suurin kuukauden aikana sijoitettu määrä. Tammi–syyskuun aikana sijoituksia on tehty 19 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

Viharikosepäilyjä jälleen ennätysmäärä

Poliisiammattikorkeakoulun vuosiselvitys kertoo, että epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi edelleen viime vuonna. Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2024 -selvityksen mukaan poliisi kirjasi viime vuonna yhteensä 1 808 rikosilmoitusta, jotka määriteltiin epäillyiksi viharikoksiksi. Määrä on viharikosselvitysten historian suurin.

Väitös: Lapset eivät tartuta SARS-CoV-2 virusta aikuisia tehokkaammin – muissa hengitystieinfektioissa tartuttavuus lapsilla suurempaa

Jaakko Ahti.

Turun yliopistossa tarkastettu väitöskirjatutkimus osoittaa, että lapset ja aikuiset levittävät koronavirus SARS-CoV-2:a yhtä tehokkaasti. Sen sijaan koronanegatiivisiksi todetut hengitystieinfektiot levisivät herkemmin muihin perheenjäseniin lapsista. Tutkimus osoitti myös, että sylkinäyte havaitsi koronaviruspositiivisuuden yhtä herkästi kuin nenänielunäyte ja oli potilaalle mieluisampi näytteenottomenetelmä.

LähiTapiola Varsinais-Suomi tukee 50 000 eurolla lasten ja nuorten harrastuksia Turun Seudulla

LähiTapiola Varsinais-Suomi jakoi syksyn LähiLahjoitus-kampanjassa 50 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvoinnin tukemiseen. LähiTapiola Varsinais-Suomen toimitusjohtaja Olli Aakula kertoo, että lahjoitus on osa yhtiön vastuullisuustyötä ja keino edistää oman kotiseudun lasten ja nuorten hyvinvointia.

Kaarinassa harjoitellaan evakuointia

Päivän aikana harjoitellaan muun muassa evakuoitujen henkilöiden vastaanottoa.

Kotimäen koululla Kaarinassa järjestetään Avun Ketju 2025 -valmiusharjoitus lauantaina 15. marraskuuta. Harjoitus järjestetään yhteistyössä Punaisen Ristin Turun seutukunnan paikallisosastojen, Kaarinan kaupungin ja Pelastakaa Lapset ry:n kanssa.

Anne-Maarit Vehosmaasta Turun KD:n puheenjohtaja

Turun Kristillisdemokraattien sääntömääräinen vuosikokous valitsi lauantaina 8. marraskuuta Anne-Maarit Vehosmaan paikallisosaston puheenjohtajaksi vuodelle 2026. Vuodesta 2021 osastoa johtanut Tommi Terä ei enää hakenut jatkokautta.

Irina ja Jore Marjaranta tähdittävät Laivaston soittokuntaa Logomossa

Laivaston soittokunta rokkaa Logomossa.

Laivaston soittokunta ja suomalaiset rocktähdet ovat yhteiskiertueella. Navy Rocks Suomi tarjoaa suomirockin parhaita paloja solisteinaan Irina ja Jore Marjaranta . Kaksikko tulkitsee hittejä Dingolta, Haloo Helsingiltä, Apulannalta, Yöltä ja Tehosekoittimelta. Lavalla menon takaa Laivaston soittokunnan suurrockbändi.

Lihavuus kasvattaa suomalaisten syöpäriskiä

Ylipainon ja lihavuuden on tunnistettu lisäävän 13 erilaisen syöpätyypin, mukaan lukien suolisto-, kilpirauhas-, rinta-, munuais- ja maksasyöpien, riskiä. Lihavuuden yleisyys on Suomessa 22 prosenttia, joka on huomattavasti EU:n keskiarvoa (14,8 %) korkeammalla (EUROSTAT-vertailu). Tämä tekee lihavuudesta entistäkin ajankohtaisemman huolenaiheen myös syöpäkentän näkökulmasta. Lihavuus onkin yksi niistä monista aiheista, joihin maanantaina julkaistavan kansallisen syöpästrategian on tarkoitus puuttua.

Turun ensimmäiset jokerivalot käyttöön Kakskerrantiellä

Turun ensimmäiset jokerivalot otetaan käyttöön tiistaina 11. marraskuuta Kakskerrantien ja Honkaistentien risteyksessä. Jokerivalot ovat toiminnassa vain silloin kun linja-auto saapuu risteykseen. Jokerivalot myös palautuvat normaalitilaan eli pimeäksi hyvin nopeasti linja-auton mentyä risteyksen läpi.

Urheilu

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.

Onni Helén nuorten maajoukkueen matkassa

Onni Helén.

TPS-kasvatti Onni Helén on valittu Pikkuhuuhkajien mukaan marraskuussa Turussa pelattaviin U21-ikäluokan EM-karsintapeleihin. 19-vuotias hyökkääjä iski Ykkösliigassa 14 maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli TPS:n paras maalintekijä. Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan, kun hän viimeisteli kaksiosaisissa liigakarsinnoissa kolme maalia KTP:n verkkoon.