Kadun tarina: Hukkuneen Kallen kulju
Tyksin T-sairaalan lähistöllä sijaitsevan Kallenkuljunkujan nimen historia ulottuu satojen vuosien taakse. Kallenkulju on nimi, jota on käytetty ainakin jo 1700-luvulla.
Kallenkulju on Itäharjun ja Nummen paikkeilla sijainnut lampi tai kulju, eli savikuoppa. Kuljua on käytetty uimapaikkana ja vossikoiden hevostenpesupaikkana. Kerrotaan myös, että palokunta olisi ottanut vettä kuljusta.
Lammen vesi on ollut erityisen savista, koska alueella tehtiin tiiliä, joiden valmistukseen tarvittiin savea.
Se, miksi kulju oli Kallen, on epäselvää. Väitetään, että kuljuun olisi joskus hukkunut Kalle-niminen mies. Toisaalta on esitetty, että Nummenmäen alueella asunut Karl Georg Lemberg, joka tunnettiin kansan keskuudessa Kissa-Kalluna, olisi vaikuttanut nimeen.
Kulju on ollut Kupittaan alueella aikanaan vahvasti vaikuttaneelle saviteollisuudelle tärkeä, mutta Kallenkulju on ollut myös muuten tärkeä paikka teollisuudelle 1700- ja 1800-luvuilla. 1800-luvulla kuljun rannalla on sijainnut saha.
Kallenkuljunkuja puolestaan muistuttaa reitistä, jota pitkin Kupittaan Saven savipässit kulkivat. Savipässit olivat savivaunukiskot, joiden jäänteitä löytyy yhä Aurajoen suuntaan mennessä.
Ilkka Lappi

















