Jazz kohtaa opperan lauantaina Turun konserttitalolla
Turku Jazz Orchestran syyskiertueella kuullaan ooppera-aarioita Tero Lindbergin big band -sovituksina, kun orkesterin laulusolisteiksi saapuvat Anna Inginmaa ja Waltteri Torikka. Kiertueen ensimmäinen konsertti kuullaan lauantaina 12. lokakuuta kello 19.30 Turun konserttitalolla.
Oopperalaulaja Waltteri Torikka ja trumpetisti-kapellimestari Tero Lindberg yhdistävät tänä syksynä voimansa Inginmaa/Hypnomen-kokoonpanon solisti Anna Inginmaan ja Turku Jazz Orchestran kanssa. Yhteistyön tuloksena on syntynyt kiertue, jolla kuullaan tunnettujen oopperoiden sävelmiä jazzhenkisiksi sovitettuina.
Opera Goes Jazz -niminen kiertue nähdään Turun konserttitalossa 12. lokakuuta, Helsingin Musiikkitalossa 19. lokakuuta ja Oulun Madetojan salissa 25. lokakuuta. Luvassa on ikimuistoisia sävelmiä muun muassa oopperoista La Traviata, Turandot, Tosca ja Carmen.
Torikka on murtanut ja ylittänyt urallaan rohkeasti musiikillisia genrerajoja. Hän on lisäksi ollut luomassa useiden oopperoiden kantaesityksiä sekä esiintyjänä että taiteellisena johtajana. Inginmaa on artisti, laulaja ja musiikintekijä, joka on tullut tunnetuksi vangitsevasta läsnäolostaan ja tummanpuhuvasta äänestään.
Erityisen mausteensa konsertteihin tuovat kapellimestari Tero Lindbergin svengaavat sovitukset ja Suomen johtavien big bandien joukkoon kuuluva Turku Jazz Orchestra. Kultaiseksi Trumpetiksi kutsuttu Lindberg on tullut tunnetuksi muun muassa MTV:n Tanssii Tähtien Kanssa -tv-ohjelman sovittajana/trumpetistina sekä Dallapé-orkesterista ja Paula Koivuniemen yhtyeestä.
Konsertin kesto on noin kaksi tuntia sisältäen väliajan.
Kiertueen tuottaa MagnumLive.
Turku Jazz Orchestran kokoonpanossa ovat saksofoneissa Jusu Heinonen, Juha Järvinen, Kimmo Gröhn, Harri Wallenius ja Samuli Nieminen, pasuunoissa Jay Kortehisto, Pekka Laurikka, Vesa Huhtasalo, Saara Indermühle ja trumpeteissa Tero Lindberg, Petter Järvi, Rami Koskinen ja Timo Mansikka-Aho. Timo Kajamies on pianossa, Ilpo Murtojärvi kitarassa, Vesa Saloranta bassossa ja Veikka Kajamies rummuissa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















