TPS:n peli keskeytettiin jälleen rasistisen huutelun takia
TPS:n ja Jaron välinen jalkapalloilun Ykkösliigan ottelu keskeytettiin hetkeksi juuri ennen taukoa. Syynä oli jälleen rasistinen huutelu. Eikä kerta ollut ensimmäinen. Samoin kävi myös ottelussa PK-35:ttä vastaan Kupittaalla. Oikeastaan kerta oli jo kolmas, sillä aiemmasta Jaro-ottelusta TPS sai sakot.
Erotuomari Petri Viljanen otti joukkueiden kapteenit puhutteluun ja ilmoitti, että peli jää kesken, jos huutelu jatkuu. Turvallisuuspäällikkö Olli Taulio kävi tauolla keskustelun otteludelegaatin ja tuomariston kanssa. Huutelijat identifioitiin TPS:n fanikatsomosta ja seitsemän katsojaa poistettiin stadionilta tauon aikana. Toisella puoliajalla ei vastaavaa huutelua enää kuulunut.
Huutelu kohdistui tiettävästi Jaron venäläiseen maalivahtiin Sergey Lazareviin.
– Katsomosta huudettiin syntyperään liittyviä epäasiallisia huutoja, kuvaili TPS:n edustajana pelissä ollut TPS Juniorijalkapallo ry:n toiminnanjohtaja Kim Ekroos.
– Pystyttiin tunnistamaan ryhmittymä, joka oli huutojen takana ja se poistettiin katsomosta.
Ekroosin mukaan huudot kohdistuivat Jaron pelaajiin, joilla on taustaa ulkomailla.
– Olen tosi pettynyt tällaiseen, kommentoi TPS:n päävalmentaja Miika Nuutinen.
– Haluan tuomita painavimmalla mahdollisella tavalla tällaisen käyttäytymisen. Ei sillä ole mitään sijaa meidän ottelutapahtumassa.
TPS–PK-35-pelin tapausten käsittely on yhä kesken.
– On huutoja yksi tai enemmän, se on aina liikaa. Se on asia, jota emme missään olosuhteissa suvaitse. On äärimmäisen ikävää niille, jotka joutuvat huutelun kohteeksi. Vastaaviin toimenpiteisiin ryhdytään varmasti jatkossakin, mikäli pystytään kohdentamaan ne tahot, jotka ovat epäasiallisesti käyttäytyneet, totesi Ekroos.
Suomessa ei ole porttikieltojärjestelmää, joten jatkoseuraamuksia pelistä poistetuille ei ole tulossa varsinkin, kun kyseessä oli kauden viimeinen kotiottelu.
Ekroos kävi pelin jälkeen pyytämässä anteeksi fanien käytöstä Jaron joukkueenjohdolta.
Lasse Virtanen



















