Kaikki tulot eivät näy verotuksen julkisissa tiedoissa – yli miljoonan tienanneita lähes kolmannes enemmän

Verohallinto julkaisee vuoden 2024 tuloverotuksen julkiset tiedot keskiviikkona 12. marraskuuta. Julkisissa verotiedoissa eivät näy henkilön kaikki tulot: esimerkiksi mahdolliset verovapaat etuudet, pääomatulojen verovapaat osuudet ja korkotulot jäävät tietojen ulkopuolelle. Myös vähennykset pienentävät julkisissa tiedoissa näkyvää tuloa.

Tuoreimmat tilastot eroista todellisten ja julkisissa verotiedoissa näkyvien tulojen välillä ovat vuodelta 2023.

Vuonna 2023 suomalaiset saivat ansiotuloja yhteensä 159,5 miljardia euroa ja pääomatuloja 14,8 miljardia euroa. Julkisissa verotiedoissa kuitenkin näkyi ansiotuloja vain 125,5 miljardia ja pääomatuloja 10,5 miljardia euroa. Julkisista tiedoista jäi tilastojen mukaan puuttumaan yhteensä 39,2 miljardia euroa, mikä on noin 23 prosenttia kokonaistuloista. Julkisten tietojen ulkopuolelle jääneiden tulojen osuus on pysynyt kutakuinkin samana viimeiset kymmenen vuotta.

Niin ikään vuoden 2023 julkisten ansio- ja pääomatulotietojen perusteella Suomessa oli 950 yli miljoonan tienannutta veronmaksajaa. Kaikkien yhteenlaskettujen ansio- ja pääomatulojen mukaan yli miljoonan tienanneita oli 1 208 henkilöä, eli 27 prosenttia enemmän.

Tuloverotuksen julkiset tiedot perustuvat tietoihin, joita käytetään tuloverotuksen toimittamiseen. Siksi niissä näkyvät vain ne tulot, joista maksetaan tuloveroja.

– Julkisissa tiedoissa eivät siis näy esimerkiksi korkotulot, joista peritään korkotulon lähdevero. Vuonna 2023 korkotuloja maksettiin noin miljardi euroa, Verohallinnon controller Aki Savolainen kertoo tiedotteessa.

Myös vähennykset pienentävät julkisissa tiedoissa näkyvää tuloa

Julkisissa tiedoissa näkyvät veronalaiset tulot vähennysten jälkeen. Niissä on huomioitu sekä Verohallinnon viran puolesta tekemät että henkilön itsensä ilmoittamat ja Verohallinnon hyväksymät vähennykset.

– Ansiotulojen osalta vähennykset selittävät pitkälti eron todellisten ja julkisissa tiedoissa näkyvien tulojen välillä. Vähennysten määrä ei ole julkinen tieto, joten julkisista tiedoista ei voi suoraan päätellä esimerkiksi henkilön palkkaa tietystä työstä, Savolainen avaa.

Tavanomaisia vähennyksiä ovat esimerkiksi tulonhankkimismenot ja matkakulut. Vuonna 2023 merkittävin ansiotuloista tehtävä vähennys oli pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut, yhteensä 9,2 miljardia euroa.

– Pääomatuloissa ero todellisten ja julkisissa verotiedoissa näkyvien tulojen välillä johtuu siitä, että pääomatuloissa on verovapaita osuuksia. Pääomatuloista voi myös tehdä erilaisia vähennyksiä ja niistä voi vähentää tappioita, mikä osaltaan myös selittää eroa, Savolainen kertoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hesburger istutti yli 16 000 taimea Kankaanpäähän

Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle.

Hesburger on jatkanut metsitystyötään yhteistyössä kotimaisen Carboreal Oyj:n kanssa myös tänä vuonna. Kankaanpäähän istutettiin kesäkuun alussa yli 16 000 taimea entiselle viljelystä poistuneelle turvepeltoalueelle. Uusi metsä tukee hiilensidontaa, vähentää maaperäpäästöjä ja lisää luonnon monimuotoisuutta.

Väkivaltainen The Com -verkosto painostaa nuoria satuttamaan itseään tai muita

Poliisi on jo aiemmin tuonut esiin huolta kansainvälisestä, äärimmäisen väkivaltaisesta The Com -verkostosta, jonka uhreja ovat etenkin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, joilla saattaa olla vahva tarve kuulua johonkin yhteisöön tai verkostoon.

Kadoksissa ollut tyttö löytynyt kunnossa

Turussa kadonneeksi ilmoitettu 13-vuotias tyttö on löytynyt kunnossa. Poliisi kiittää havainnoistaan ilmoittaneita.

Aurinkopaneelien suosio kasvaa, samoin vahinkojen määrä

Aurinkopaneeleiden ylivoimaisesti suosituin asennuspaikka on katto.

Aurinkopaneelien suosio on kasvanut nopeasti, mutta samalla myös vahingot ovat lisääntyneet. Erityisesti asennusvirheet ja puutteellinen huolto voivat johtaa kalliisiin vaurioihin – ja joissain tapauksissa vakuutus ei korvaa vahinkoa lainkaan.

Levähdyspaikalla ei tapahtunut rikosta

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt välikohtausta, jonka ilmoitettiin tapahtuneen viime viikolla Uudessakaupungissa sijaitsevalla levähdyspaikalla. Rikosta ei enää epäillä.

Energiajuomien myynti aiotaan kieltää alle 16-vuotiaille

Energiajuomien sisältämä kofeiini heikentää unta, vaikeuttaa keskittymistä ja aiheuttaa sydänoireita.

Maa- ja metsätalousministeriö lähettää lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen, jossa energiajuomien myynti kiellettäisiin alle 16-vuotiaille ja käyttämättä jääneiden elintarvikkeiden uudelleenjakelua vahvistettaisiin. Tavoitteena on suojella nuorten terveyttä ja vähentää ruokahävikkiä.

Viiden viikon liikennekatko päättyy maanantaina rantaradalla

Espoon kaupunkirata -hankkeen viiden viikon junaliikennekatkon työt ovat tulossa päätökseen. Junaliikenteen on määrä palata rantaradalle maanantaina 27. heinäkuuta kello 4. Katkon aikana on tehty noin 30 miljoonan euron arvosta rata- ja infrarakentamista, mikä vastaa euromääräisesti noin neljännestä hankkeen koko vuoden töistä.

Challenge Turku -triathlontapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen viikonloppuna

Challenge Turku -urheilutapahtuma aiheuttaa merkittäviä muutoksia liikenteeseen tulevana viikonloppuna 25.–26. heinäkuuta. Tapahtuma aiheuttaa suurta liikennehaittaa keskustan alueella sekä ykköstiellä. Autoilijoita kehotetaan käyttämään muita ajoreittejä mahdollisuuksien mukaan.

Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla

Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.

Tyttö kateissa Turussa, poliisi pyytää havaintoja

Lounais-Suomen poliisi pyytää havaintoja kadonneeksi ilmoitetusta 13-vuotiaasta tytöstä, joka mahdollisesti liikkuu Turun seudulla, pääkaupunkiseudulla tai Pirkanmaalla.

Videopuheluissa poliiseina esiintyvät huijarit uhkailevat ulkomaalaistaustaisia henkilöitä

Poliisi on havainnut myös Itä-Suomessa rikosaallon, jossa rikolliset lähestyvät poliiseina esiintyen erityisesti Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä Google Meet -videopuheluiden välityksellä.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen avoinna heinäkuun loppuun asti

Saaristomeren venekeräykseen ehtii ilmoittautua vielä heinäkuun loppuun saakka.

Saaristomeren venekeräyksen ilmoittautuminen on auki vielä viikon verran, perjantaihin 31. heinäkuuta asti. Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry noutavat keräykseen ilmoitetut, käytöstä poistetut veneet loppukesän ja syksyn aikana.

Kerrostaloasunnossa syttyi tulipalo Varissuolla

Kerrostaloasunnossa syttyi torstaina illalla pieni tulipalo Kraatarinkadulla Varissuolla. Palo oli sammunut ennen pelastuslaitoksen saapumista paikalle.

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä

DBTL-kaupunkifestivaali sulkee Tuomiokirkkotorin, Brahenpuiston ja Rothoviuksenkadun yleiseltä liikenteeltä 23.–25. heinäkuuta. Itäisen Rantakadun moottoriajoneuvoliikenne katkaistaan Nunnankadun ja Rettiginrinteen välillä päivittäin kello 17–22. Paikalla on liikenneopasteet.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Asuntokauppalain kustannusvaikutuksia arvioitava tarkemmin

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut oikeusministeriölle lausunnon asuntokauppalain muuttamista koskevasta esityksestä. Esitysluonnoksesta saa melko hyvän käsityksen asian taustasta, tavoitteista ja keskeisistä ehdotuksista, mutta taloudellisten vaikutusten suuruusluokka ja kohdentuminen jäävät monin osin epäselviksi.

Tarkista viemärin hajulukko ennen kesälomareissua

Vesilukon tehtävä on estää viemärikaasujen pääsy huoneilmaan, mutta käyttämättömänä sen vesi haihtuu vähitellen.

Pidemmälle kesälomareissulle suuntaavan on syytä tehdä kotona muutama tärkeä siivoustoimenpide ennen lähtöä. Koti Puhtaaksi Oy:n toimitusjohtaja Reetta Alastalo kehottaa puhdistamaan ainakin lattikaivon ja laskemaan sen vesilukkoon vettä, jotta kotona ei odota lomalta palatessa viemärin haju.

Kulta löi osakkeet tuotoissa

Suomalaiset pitävät osakkeita selvästi parhaana pitkän aikavälin sijoituskohteena. LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä 29 prosenttia suomalaisista pitää osakkeita parhaana sijoituksena pitkällä aikavälillä. Asunnon valitsee 13 prosenttia, kullan tai muut fyysiset arvotavarat 12 prosenttia, korkosijoitukset yhdeksän prosenttia, metsän kahdeksan prosenttia, talletukset viisi prosenttia, käteisen kaksi prosenttia ja bitcoinin tai muut kryptovaluutat yksi prosentti. Vastaajista 18 prosenttia ei osaa nimetä parasta sijoitusta.

OP Varsinais-Suomi teki vahvan tuloksen vaikka liikevoitto laski

Petteri Rinne.

Varsinais-Suomen Osuuspankin liikevoitto oli alkuvuonna 64,4 miljoonaa euroa (71,2 miljoonaa euroa). Liikevoiton kehitykseen vaikutti korkokatteen heikkeneminen 69,6 miljoonaan euroon. Palkkiotuotot olivat selvässä kasvussa ja olivat 23,9 miljoonan euron (21,6 miljoonaa euroa) tasolla. Kulut yhteensä laskivat kaksi prosenttia asettuen 47,2 miljoonaan euroon.

Näköislehti

Urheilu

Alexej Zhbankov Veljesten mukana koko kesän

Alexej Zhbankov.

Lentopalloilija Alexej Zhbankov , 23, treenasi ja pelasi kesän miesten lentopallomaajoukkueessa. Tänä kesänä pelattiin ensimmäistä kertaa Euroopan liigaa, jonka kaikki pelit Veljekset eli miesten maajoukkue voitti.

TPS:aa uhkaa pakkipula

Miska Ylitolva (vas.) ja Eetu Turkki.

TPS:n jalkapalloilun Veikkausliigassa pelaavaa edustusjoukkuetta uhkaa pakkipula. TPS:n pelit Veikkausliigassa jatkuvat tulevana sunnuntaina 26. heinäkuuta, kun turkulaisjoukkue matkaa Helsinkiin kohtaamaan HJK:n. HJK-ottelusta TPS:n riveistä on pelikiellon vuoksi sivussa laitapuolustaja Oscar Häggström , joka sai yhden ottelun mittaisen pelikiellon maanantaisen Ilves-pelin kahden keltaisen kortin myötä.

Saga Vanninen siirtyy Turkuun Jarno Koivusen valmennustiimiin

Jarno Koivunen.

Seitsenottelija Saga Vannisen ura jatkuu Jarno Koivusen vetämässä valmennustiimissä. Koivusen johdolla tiimissä valmentavat Mika Lönnblad , Tuomas Laaksonen , Johan Meriluoto ja Susann Sundkvist . Valmennusjärjestelyyn liittyen Vanninen muuttaa elokuussa Turkuun.

Dan Lauri lainalle Ykkösliigan Käpylän Palloon

Dan Lauri.

Maalivahti Dan Lauri siirtyy lainasopimuksella Turun Palloseurasta Käpylän Palloon. Laurin lainasopimus jalkapalloilun Ykkösliigassa pelaavaan KäPaan kattaa loppukauden. TPS:llä on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin joukkueen vahvuuteen kesken laina-ajan Palloliiton siirtosääntöjen mukaan.

Toppari Yeboah Amankwah siirtyy Maarianhaminasta Interin vahvuuteen

Yeboah Amankwah.

Inter on tehnyt sopimuksen puolustaja Yeboah Amankwahin kanssa. IFK Mariehamnista Turkuun siirtyvän 25-vuotiaan topparin sopimus kattaa loppukauden ja sisältää seuran option kahdesta seuraavasta kaudesta.

Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös ensi kaudella

Alexis Binner.

HC TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen. Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta