Mielipide: Kudon puikoilla, neulon neulalla
Olen yksi niistä vanhemmista ihmisistä, joihin Jenna Kostet viittaa 17. syyskuuta ilmestyneessä lehdessä. Minua näet harmittaa, kun jopa länsimurteiden alueella kirjoitetaan ja puhutaan puikoilla neulomisesta.
Katsoin netistä, että kutomisen ja neulomisen murreraja kulkee kaukana meistä, jopa Helsinkikin kuuluu kutojien alueelle. Itse kudon puikoilla ja neulon neulalla.
Kutimet ovat yleiskielelläkin sama kuin puikot. Mielestäni ei länsimurteiden puhujan pidä alistua käyttämään itämurteiden termiä, vaan kannattaisi pitää oman murteensa puolia. Televisio ja muu media levittää itäisempää murretta, jolloin on vaara että esimerkiksi lounaismurre vähitellen joutuu antamaan sijaa valtamedian käyttämälle puheenparrelle. Uskalletaan me turkulaiset käyttää omaa rakasta murrettamme, jotta se ei unohtuisi. Se on kotiseuturakkautta.
Åboriginaali



















