Kustannusten raju nousu syöksi SM-liigaseurat ennätykselliseen lähes 11 miljoonan euron liiketappioon
Konsulttiyhtiö EY:n koostamien alustavien tietojen mukaan jääkiekon SM-liigaseurojen yhteenlaskettu liikevaihto kaudella 2023–24 oli ennätykselliset 172 miljoonaa euroa, jossa kasvua 14 prosenttia edelliskaudesta. Kustannukset kasvoivat peräti 20 prosenttia, mikä johti kaikkien aikojen pahimpaan 11 miljoonan euron liiketappioon.
– SM-liigan yhteenlaskettu myynti kasvoi kaudella 2023–24. Merkittävimpänä tekijänä kasvun taustalla olivat HIFK:n ja Kärppien tekemät yritysjärjestelyt tapahtuma- ja ravintolaliiketoiminnassa, jotka edesauttoivat HIFK:lle seitsemän miljoonan ja Kärpille kahdeksan miljoonan euron myynnin kasvun. Pelkkä urheilubisnes kasvoi vain viisi prosenttia, kertoo johtaja Janne Aalto EY Suomen taloushallinnon neuvontapalveluista tiedotteessa.
Ennätysliikevaihto ja myynnin kasvu eivät pelastaneet liigaseurojen taloutta. Kustannusten jyrkkä nousu heijastui suoraan seurojen tuloksiin, ja yhteenlaskettu liiketappio syveni 11 miljoonaan euroon.
– Liikevaihdon kasvusta huolimatta kustannusten raju 20 prosentin nousu on asettanut liigaseurat vaikean paikan eteen. On kriittistä, että seurat kehittävät uusia strategioita talouden hallintaan, sillä edellisvuosien koronatukien kaltaista apua ei ole luvassa, korostaa Aalto.
SM-liiga teki viime kaudella historiallisen päätöksen Liigan avaamisesta uusille Mestiksestä nouseville joukkueille kaudesta 2025–26 alkaen. Keskustelun keskipisteessä ovat olleet Jokerit ja Kiekko-Espoo, joista Kiekko-Espoo sai liigapaikan kaudelle 2024–25. Mestis-seurojen on moninkertaistettava vuosibudjettinsa Liigaan noustakseen. Toisaalta Liigasta putoaminen Mestikseen voi johtaa seuran syvään taloudelliseen kriisiin.
– Jääkiekkoliigan taloustilanne on tiukka jo nykyisellään. Avoin sarja lisää taloudellista painetta seuroille. Finaaleissa taistellaan mestaruudesta, mutta putoamiskarsinnassa pelataan elämästä ja kuolemasta taloudellisilla mittareilla tarkasteltuna. Liigaan noustakseen seuran tulee viisinkertaistaa vuosibudjettinsa, esimerkiksi Kiekko-Espoon liikevaihto oli viime kaudella Mestiksessä noin 1,3 miljoonaa euroa, mutta alkaneelle liigakaudelle seura on budjetoinut lähes kuusi miljoonaa euroa. Kiekko-Espoon myötä liigan yhteenlaskettu bisnes kasvaa 180 miljoonaan euroon, toteaa Aalto.
EY analysoi jääkiekon SM-liigajoukkueiden taloudellisesta tilannetta kuudetta vuotta peräkkäin. Tiedot ovat alustavia ennakkotietoja lokakuun lopulla julkaistavasta Katsaus liigaseurojen taloudelliseen tilanteeseen -raportista. Raportti käsittelee SM-liigaseurojen ja SM-liiga Oy:n tilinpäätöstietoja kaudelta 2023–24. Raportti sisältää talousvertailun Mestis- ja liigaseurojen välillä.
EY:n tiedot perustuvat seuroilta saatuihin alustaviin tilinpäätöstietoihin ja koskevat liigaseurojen konsernitilinpäätöksiä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















