EU:n maaseuturaha kiinnostaa yrityksiä
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen mukaan maakunnassa maaseudun mikro- ja pienyritykset kasvavat ja kehittyvät nyt innolla. EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvia yritystukia on haettu aiempaa vilkkaammin, mikä kertoo siitä, että uskoa tulevaisuuteen on.
EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvia yritystukia voi saada yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Tukipaletti taipuu moneen tarpeeseen. Tarjolla on esimerkiksi 1 000 euron tukia yritystoiminnan suunnitteluun, ja toisessa ääripäässä tukea voidaan myöntää miljoonien eurojen investointeihin.
Esimerkiksi paraislainen NorColour investoi vuoden 2023 lopulla väripalikoiden robottimaalauslinjaan, automaattiseen foliopainatuslinjaan ja varastotiloihin – ja samalla lähes kolminkertaisti tuotantokapasiteettinsa kyseisessä tuoteryhmässä EU:n maaseuturahoituksen tuella.
Maaseudun yritystukia haetaan ELY-keskuksista ja Leader-ryhmistä. EU:n maaseuturahoituskaudella 2023–2027 yritystukia on haettu Varsinais-Suomessa aiempaa innokkaammin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















