Teatteri Akselissa ollaan uskollisiakauhujen koiralle
Tunnetuin Sherlock Holmes -tarina, Baskervillen koira, on nähty moneen kertaan myös teatterin lavalla. Viime vuosinakin Suomessa Baskervillen koira on nähty moneen kertaan.Aleksi Kauppinen halusi kuitenkin tarttua klassikkoon, mutta ei siihen dramatisointiin, joka yleensä on viime vuosina Suomessa nähty.
– Koiraa on esitetty viime vuosina lähinnä Ken Ludwigin sovituksen pohjalta. Se vie tarinaa komediallisempaan suuntaan. Minä halusin tehdä mahdollisimman jännittävän tulkinnan siitä. Onneksi Baskervillen koirasta löytyi myös Seppo Parkkisen dramatisointi, joka on alkuperäinen Sir Arthur Conan Doylen tarinalle, Teatteri Akseliin Baskervillen koiran ohjannut Kauppinen kertoo.
Syyskuun puolivälissä Teatteri Akselissa saa ensi-iltansa tulkinta, joka pyrkii olemaan uskollinen tarinalle, ennen kaikkea sen hengelle.
– Teos lunastaa itsensä tunnelmallaan. Työryhmä on tehnyt huikeaa työtä. Erityisesti Jouni Lehtonen äänisuunnittelussa, Arto Mäkelä valoissa ja Kirsi Vaara puvuissa. Uskon, että tarina ja tunnelma imaisevat katsojan mukaansa.
Baskervillen koira on monella tapaa hieman poikkeava Holmes-tarina. Ensinnäkin päähahmo on pitkät ajat poissa tapahtumien keskiöstä ja uskollinen apuri Watson nouseekin tarinassa keskushahmon rooliin. Syy ratkaisuun saattaa löytyä tarinan taustoista.
– Doylehan kirjoitti Baskervillen koiran Viimeisen tapauksen jälkeen fanien painostuksesta. Doyle kirjoittajana oli siirtynyt jo eteenpäin muiden teemojen kimppuun, eikä ilmeisesti olisi halunnut jäädä historiaan ensisijaisesti Holmesin takia. Ehkä sen vuoksi Baskervillen koirasta tuli goottilaiseen kauhuun kietoutuva tarina, jossa Holmes on lähes päälleliimattuna mukana, Kauppinen sanoo.
Ohjaaja itse pohti jo parikymmentä vuotta sitten melko lennokasta tulkintaa Holmesin ja Watsonin suhteesta.
– Lukioaikana tein esseen Baskervillen koirasta. Siinä esittelin teorian, että koko Holmes on vain Watsonin mielikuvituksen tuote, joka ilmestyy paikalle, kun on tiukka paikka, Kauppinen nauraa.
Taustastaan huolimatta juuri Baskervillen koirasta tuli se Holmes-tarina, joka yleensä ihmisillä ensimmäisenä tulee mieleen Sherlock Holmesista puhuttaessa. Kauppinen arvelee, että yksi tarinan suosiota selittävä tekijä on tarinan monitahoisuus.
– Siinä törmäytetään myyttisyys rationaalisuuteen, jonka ilmentymä Holmes on. Aiemmat Holmes-tarinat olivat suunnilleen realistisessa maailmassa toimivia. Koirassa on selvästi yliluonnollinen elementti, Kauppinen miettii.
Baskervillen koira ensi-illassa Teatteri Akselissa 13. syyskuuta.
Ilkka Lappi

















