Koronatrendi jäi Turussa lyhyeksi
Keskusta-alueilta poispäin suuntautuneen korona-ajan asumisen trendin käyrä laskee yhä. Vanha normaali vakiintuu taas. Helsingissä, Espoossa ja Turussa keskusta-alueet kasvattivat huhti–kesäkuussa uudelleen vetovoimaansa.
Helsingissä tämänhetkinen mysteeri on Töölö. Tampereella Kämmenniemi voi olla uusi yllätyssuosikki. Vantaalla eri alueet kiinnostavat nyt huomattavan laajasti, joskaan Hakunila ei vedä vieläkään. Kevät oli loma-asuntojen ostamisen sesonkia. Sesongin suosikiksi Suomessa nousi Hämeenlinnan Lammi.
Omistusasuntojen menekki jatkuu Suomessa vilkkaana. Oikotien Asunnot-palvelulla oli toisen vuosineljänneksen aikana käyttäjiä 15 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Alla on listat Helsingin, Espoon, Tampereen, Vantaan, Oulun ja Turun tämän hetken kymmenestä vetovoimaisimmista kaupunginosasta.
Sähkön hinnan kallistuminen näkyy jo siinä, millaisia asuntoja suomalaiset ovat kiinnostuneita ostamaan. ”Maalämpö” oli huhti–kesäkuussa Oikotien omistusasuntohaun kuudenneksi käytetyin hakusana.
Toisaalta keskusta-alueilta poispäin suuntautunut asumisen koronatrendi näkyy yhä, sillä suosituin hakusana oli ”autotalli”, kolmanneksi suosituin ”uima-allas” ja neljänneksi suosituin ”hirsi”. Seitsemänneksi suosituin hakusana oli ”Kouvola”.
Kymmenen käytetyintä hakusanaa olivat huhti–kesäkuussa autotalli, keskusta, uima-allas, hirsi, loft, maalämpö, Kouvola, Helsinki, ranta ja Espoo.
Helsingin vetovoimaisimmat kaupunginosat alkavat jälleen vakiintua koronakriisipoikkeuksen jälkeen kantakaupunkiin. Yksi korona-ajan selkeistä ilmiöistä on ollut muuttoliike poispäin keskusta-alueilta. Sen kehitys kääntyi jo kuluvan vuoden ensimmäisten kuukausien aikana ja suunta on jatkunut sittemmin.
Suomen kuuden suurimman kaupungin kaupunginosien vetovoimavertailu näkyy Oikotien omistusasuntohaun suosituimmista hauista. Suomen kuusi suurinta kaupunkia ovat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu ja Turku. Vetovoimavertailu kertoo, mistä kaupunginosista haetaan omistusasuntoja eniten. Vertailu ei kerro, mistä asunnot ostetaan, vaan mistä asunnot haluttaisiin ostaa.
Omistusasuntojen menekki jatkuu Suomessa vilkkaana. Oikotien Asunto-palvelulla oli toisen vuosineljänneksen aikana käyttäjiä 15 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.
Huhti–kesäkuun aikana Helsingin kymmenestä eniten kiinnostusta keränneestä kaupunginosasta kuusi sijaitsee kantakaupungissa. Tammi–maaliskuussa niitä oli kärkikymmeniköstä seitsemän. Suunta on selkeä.
– Kyllä nyt voi sanoa omistusasuntojen osalta vanhan normaalin alkavan taas vakiintua. Puoli vuotta ihmisten päämielenkiinto on kohdistunut selkeästi keskusta-alueille. Tällä hetkellä suuntaa kuvastaa Helsingissä ehkä parhaiten Ullanlinna, joka oli huhti–kesäkuussa kaupungin kolmanneksi halutuin kaupunginosa. Perinteikäs suosittu alue mahtui viime vuonna juuri ja juuri kärkikymmenikköön, mutta nousi jo aiemmin tänä vuonna viidenneksi halutuimmaksi, Oikotie Asuntojen johtaja Anna Leinonen sanoo.
– Keskusta-alueiden suosion palautuminen ei toki tarkoita, että korona-ilmiö olisi täysin hiipunut. Kyllä esimerkiksi isoihin asuntoihin on yhä kiinnostusta. Korona-aika teki ison muutoksen suomalaiseen asumiseen. Tuskin se poistuu pikaisesti. Jos poistuu ollenkaan. Olihan esimerkiksi Uusimaa viime vuonna muuttotappiollinen maakunta ensimmäisen kerran vuosikymmeniin, Leinonen lisää.
Helsingin Lauttasaari-buumi on kuvastanut keskusta-alueilta poispäin liikkunutta trendiä. Sikäli se kuvastaa tämänhetkistäkin tilannetta, että kaksi osaa Lauttasaaresta ovat yhä Helsingin kymmenen vetovoimaisimman alueen joukossa, mutta suunta on ollut koko kuluvan vuoden alaspäin. Myllykallio ja Kotkavuori yltävät yhä kärkikymmenikköön, mutta kummankin asema on heikentynyt vuoden edetessä.
Helsingissä omistusasumisessa tämänhetkinen mysteeri on Töölö. Etu-Töölö jatkaa koko Suomen vetovoimaisimpana kaupunginosana, on ollut sitä jo vuosia. Mutta Taka-Töölö putosi huhti–kesäkuun aikana Helsingin halutuimpien kaupunginosien kärkikymmeniköstä.
Vielä maaliskuun jälkeen Taka-Töölö oli tämän vuoden neljänneksi toivotuin kaupunginosa omistusasumiseen. Koko viime vuonna se oli kuudenneksi toivotuin.
Ylipäätään asuntokauppa jatkuu vilkkaana. Oikotietä hyödynsi huhti–kesäkuussa 15 prosenttia enemmän ihmisiä kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Suomessa asuntokauppa on ollut huomattavan aktiivista jo vuoden verran.
Vantaalla haluttujen kaupunginosien lukumäärä kasvaa. Vielä viime vuoden lopulla mielenkiinto keskittyi paljon Tikkurilan ja Myyrmäen tienoille. Tikkurila ja Myyrmäki ovat nytkin Vantaan vetovoimaisimmat kaupunginosat, mutta eivät yhtä hallitsevasti.
Tikkurilan kyljessä sijaitseva Viertola–Simonkallio–Kuninkaala-alue ei nyt lukeudu kymmenen kärkeen Vantaalla, ja Myyrmäkikin on mukana vain yksittäisenä kaupunginosana.
– Vantaa on paikkakuntana nostanut vetovoimaansa, mikä näkynee vetovoiman leviämisenä. Asuntojen tarve on kasvanut. Tikkurila ja Myyrmäki ovat tietenkin Vantaan keskustamaisimmat osat. Sen sijaan Vantaan suuralueista Hakunila ei edelleenkään ole erityisen korkealla ihmisten mielenkiinnon kohteena. Hakunila on jäänyt selvästi jälkeen vetovoimassa, Leinonen toteaa.
Vuoden ensimmäisten kuukausien aikana näytti, että trendi laitakaupungin suosiosta rantautui muuta Suomea perässä Turkuunkin. Se näyttää jo nyt kuitenkin hiipuneen. Huhti–kesäkuussa päämielenkiinto vaihtui Turussa jälleen keskustaan.
– Turussa omistusasumisen toiveet kohdistuvat perinteisesti vahvasti keskustaan. Tämän hetken kymmenen halutuimman kaupunginosan joukossa ovat kyllä kantakaupungin ulkopuolelta Ruissalo, Nummi, Vasaramäki, Uittamo ja Piipanoja, joten trendi näkyy Turussakin. Mutta kärkikiinnostus on nyt selkeästi keskustassa, Leinonen kertoo.
Tampereella kaukana keskustasta sijaitseva Kämmenniemi ilmestyi huhti–kesäkuussa kaupungin kiinnostavimmaksi kaupunginosaksi.
– Kämmenniemi on Tampereella kiinnostava tapaus. Se on kaukana myös paikallisesti paljon huomiota keräävästä raitiotiestä. Kämmenniemen yhtäkkistä suosiota voi selittää se, että Tampere on viime vuosien suurin muuttovoittaja, mutta samanaikaisesti kantakaupungista poispäin suuntautunut trendi on ollut vahva siellä. Jos trendi kestää, ehkä Kämmenniemi voi olla Tampereella uusi yllätyssuosikki, Leinonen kommentoi.
Ylipäätään Tampereella kaupunginosien suosio jakautuu sangen laajalle. Raitiovaunureitti raamittaa vetovoimaa paljon, mutta keskustakin kiinnostaa ja kärkikymmenikössä ovat nyt myös raitiovaunureitin ulkopuoliset Kämmenniemi sekä Naistenlahti.
Kevään loma-asuntosesonki huipentui huhti–kesäkuussa. Suomen suosituimmaksi loma-asuntokohteeksi nousi Hämeenlinnan Lammi. Kärkikiinnostuksessa näkyy siis loma-asuntojen osalta kesämökkeily ja sijainti Etelä-Suomessa. Kolmasosa suomalaisista asuu Uudellamaalla, ja Lammi on noin tunnin automatkan päässä Helsingistä ja Tampereesta.
Kuitenkin Lappi kiinnostaa suomalaisia kesälläkin, sillä Kittilän Levi oli kevään loma-asuntosesongin toiseksi halutuin paikka. Sen jälkeen halutuimmat loma-asuntokohteet olivat Oikotiellä Sastamalan Kiikoinen, Kuopion Tahko, Kouvolan Jaala, Paraisten Nauvo, Raaseporin Tammisaari, Paraisten Korppoo sekä Tammelan Liesjärvi.
Turun halutuimmat kaupunginosat 1.4.–30.6.22
1. VI kaupunginosa (keskusta)
2. VI kaupunginosa
3. VII kaupunginosa (keskusta)
4. VII kaupunginosa
5. Ruissalo
6. Nummi
7. Vasaramäki
8. Telakkaranta
9. Uittamo
10. Piipanoja
Turun halutuimmat kaupunginosat 1.1.–31.3.22
1. VII kaupunginosa (keskusta)
2. Telakkaranta
3. VI kaupunginosa (keskusta)
4. Oriketo
5. VII kaupunginosa (keskusta)
6. Paattinen
7. Yli-Maaria
8. Uittamo
9. Pitkämäki
10. Vasaramäki
Turun halutuimmat kaupunginosat 1.10.–31.12.21
1. VI kaupunginosa (keskusta)
2. VII kaupunginosa (keskusta)
3. VII kaupunginosa (keskusta)
4. Vasaramäki
5. Runosmäki
6. Pohjola
7. Nummi
8. Martti
9. Ruissalo
10. Uittamo
Turun halutuimmat kaupunginosat vuonna 2021
1. VI kaupunginosa (keskusta)
2. VII kaupunginosa (keskusta)
3. VII kaupunginosa (keskusta)
4. VI kaupunginosa (keskusta)
5. Vasaramäki
6. Nummi
7. Runosmäki
8. Varissuo
9. Keskusta
10. Ilpoinen
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)














