Telian lankapuhelinpalvelut päättyvät vuoden loppuun mennessä
Telian lakkautettavan lankapuhelinverkon liittymät on suljettu syksyn aikana. Osa liittymistä on ollut käyttämättömiä, mutta vain kolmannes kuluttaja-asiakkaista on jatkanut ilman korvaavaa palvelua liittymien lopetuksen jälkeen.
Telia kertoi tammikuussa lakkauttavansa lankapuhelinpalvelujen tarjoamisen tämän vuoden kuluessa. Lankapuhelinpalveluiden alasajo on edennyt vuoden aikana suunnitellusti, kun runsaat 6 000 kuluttajaliittymää on suljettu. Asiakkaat ovat lopettaneet liittymiä päättämisilmoituksen jälkeen ja Telia on järjestänyt korvaavia palveluita niitä halunneille asiakkaille.
– Olemme luvanneet toteuttaa kaikki lankapuhelinpalvelut nykyaikaisemmilla vaihtoehdoilla. Vajaa puolet kuluttajista on jatkanut vanhan lankapuhelinnumeron käyttöä pöytä-gsm-puhelimella, ja kolmannes ei ole tarvinnut uutta korvaavaa palvelua tilalle, kertoo teknologiajohtaja Jari Collin Telialta.
Kuluttaja-asiakkaiden viimeiset liittymät hiljenivät jo lokakuussa. Isojen yritys- ja yhteisöasiakkaiden teknologian vaihto on edennyt yrityskohtaisten suunnitelmien mukaan vuoden loppua kohden. Yritysasiakkailla on tyypillisesti käytettävissään monipuolinen valikoima mobiili- ja internetpuhepalveluita poistuvien lankapuheluiden tilalle.
Lankapuhelinverkon tekniikka on vanhentunut ja palveluiden käyttö vähentynyt vauhdilla. Lankapuheluiden osuus Suomen puheliikenteestä on vain kolme prosenttia, ja lankapuheluiden ja -minuuttien määrä Telian verkossa on laskenut tällä vuosikymmenellä 20–25 prosenttia vuodessa.
Verkossa käytettävät laitteet ovat vanhentuneita, ja verkon ylläpito ja korjaaminen on jo pitkään tukeutunut vanhoista laitteista saataviin varaosiin.
Lankapuheluiden päätyttyä Telia jatkaa lankapuhelinverkon keskusten, keskittimien ja muiden laitteiden purkamista. Lankapuhelinpalveluiden päättyminen ei koske kupariyhteyksillä toimivia laajakaistaliittymiä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)