Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkastuksia vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon, päätöksen saaminen voi kestää tavallista kauemmin
Eläkkeensaajan asumistuen määräaikaistarkistuksia tehdään vuodenvaihteessa poikkeuksellisen paljon. Tämä näkyy Kelassa käsittelyaikojen pidentymisenä ja asiakaspalvelun vilkastumisena. Määräaikaistarkistus tehdään, kun tuen myöntämisestä tai edellisestä tarkistamisesta on kulunut kaksi vuotta. Kela lähettää asiakkaalle kirjeen ja ohjeet ennen määräaikaa.
– Määräaikaistarkistuksia osuu vuodenvaihteeseen tänä vuonna erityisen paljon, ja se näkyy meillä sekä hakemusten käsittelyssä että asiakaspalveluun tulevien yhteydenottojen määrissä, Kelan eläkkeiden ratkaisukeskuksen päällikkö Esa Rahja sanoo tiedotteessa.
Kela tarkistaa asiakkaan asumistuen määräaikaistarkistuksen yhteydessä, kun hakemus ja tarvittavat liitteet ovat saapunut Kelaan. Jos asiakas on toimittanut tarkistushakemuksen pyydettyyn päivään mennessä, hän saa eläkkeensaajan asumistukea aiemman päätöksen mukaisesti siihen asti, kunnes Kela on antanut uuden päätöksen. Päätöksen saaminen voi kestää tavallista kauemmin, mutta hakemuksen lähettäminen ajallaan turvaa tuen jatkuvuuden.
Hakemuksen käsittelyn tilannetta voi seurata OmaKelassa, jossa näkyy muun muassa hakemuksen saapumispäivä, käsittelyn eteneminen ja tuen seuraava maksupäivä. Hakemus kannattaa täyttää ja lähettää OmaKelassa. Palvelussa on myös tieto, mitä liitteitä asiakkaan täytyy toimittaa.
Eläkkeensaajan asumistuki tarkistetaan, kun asumistuen alkamisesta tai edellisestä tarkistamisesta on kulunut kaksi vuotta. Jotta tuki pysyy oikeansuuruisena, on tärkeää ilmoittaa kaikista muutoksista jo ennen määräaikaistarkistusta.
Tukeen voivat vaikuttaa esimerkiksi tulojen kasvu, asumismenojen tai perhesuhteiden muutokset tai omaisuuden lisääntyminen. Tällaisista muutoksista kannattaa ilmoittaa Kelaan mahdollisimman pian. Kelan verkkosivuille on koottu ohjeet siitä, millaisista muutoksista kannattaa ilmoittaa ja miten ne voivat vaikuttaa eläkkeensaajan asumistukeen. Myös asumistukipäätöksessä kerrotaan, minkälaisista muutoksista täytyy ilmoittaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















