Mitä kasveja ihmiset keräilivät esihistoriallisena aikana ja miten kasveja hyödynnettiin? Milloin ensimmäiset viljelykasvit ilmaantuvat ja mistä ne ovat peräisin? Miten viljely kehittyy sen omaksumisen jälkeen?

Näiden kysymysten selvittämiseksi FM Santeri Vanhanen tutki arkeologisilta kaivauksilta löytyviä muinaisia kasvinjäänteitä, kuten pähkinänkuoria, siemeniä ja viljanjyviä. Tutkimus valottaa ihmisten ja kasvien välistä vuorovaikutusta esihistoriallisena aikana.

– Jos tiedämme mitä kasveja he viljelivät ja keräilivät, voimme ymmärtää esihistoriallisia ihmisiä paremmin, Vanhanen sanoo.

Suomessa käytettiin lukuisia eri kasveja kivikaudelta lähtien. Esimerkiksi hasselpähkinöitä ja vesipähkinöitä kerättiin ravinnoksi, ja ne kasvoivatkin nykyistä pohjoisempana. Kasvien keräily jatkui maanviljelyksen alettua, mutta viljat vaikuttavat korvanneen hiilihydraattipitoiset luonnonkasvit, kuten ulpukan. Esimerkiksi ahomansikan, vadelman ja katajan käyttö silti jatkui. Näitä kerättiin mahdollisesti maun ja lääkinnällisten vaikutusten vuoksi.

Maanviljely levisi Lähi-idästä Eurooppaan muuttavien väestöjen mukana. Matkan aikana maanviljelijäkulttuurit muuttivat muotoaan. Metsästäjä-keräilijät vaikuttivat DNA:han, esinekulttuuri muutti muotoaan, ja viljelykasvien määrä väheni siirryttäessä pohjoista kohti.

Vanhanen löysi Suomen varhaisimmat ohran ja vehnän jyvät Ahvenanmaalta. Ensimmäiset jyvät osoittautuivat noin 5 000 vuotta vanhoiksi. Tällöin saarille muutti Tukholman alueelta kuoppakeraamisen kulttuurin hylkeenpyyntiin erikoistuneita metsästäjä-keräilijöitä. He olivat ilmeisesti omaksuneet maanviljelyn 6 000 vuotta sitten Skandinaviaan levittäytyneiltä maanviljelijöiltä.

– Tulos yllätti, koska hyvin harvoin on voitu todeta metsästäjä-keräilijöiden omaksuneen taidon viljellä maata, Vanhanen kertoo.

Ensimmäisen viljelyaallon jälkeen Suomessa oli noin tuhannen vuoden katkos viljelykasvien esiintymisessä, vaikka Viron kautta levittäytynyt nuorakeraaminen kulttuuri harjoittikin eläinten pitoa.

Viljanjyvälöytöjen perusteella viljely vakiintui Suomen lounaisella rannikkoalueella pronssikauden alusta alkaen, eli noin 3500 vuotta sitten. Hautamuotojen ja esineellisen kulttuurin perusteella tämä viljelyskulttuuri saapui Ruotsista.

Viileisiin oloihin sopeutunut ohra oli tärkein viljelykasvi koko esihistoriallisen ajan. Ajanlaskun alun jälkeen vainioilla kasvatettiin myös emmervehnää, ruista ja leipävehnää sekä pellavaa ja hamppua.

– Rikkakasvien ja muinaispeltolöytöjen perusteella vaikuttaa siltä, että viljaa kasvatettiin pääosin lannoitetuilla pelloilla mahdollisesti jo hieman ennen ajanlaskun alkua tai viimeistään ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella, Vanhanen sanoo.

Suomessa asuneet metsästäjä-keräilijät sopeutuivat muuttuvaan ympäristöön ja käyttivät monipuolisesti saatavilla olevia kasveja. Myöhempi maanviljelyn alku ja vakiintuminen oli tuhansia vuosia kestänyt kehityskulku, jossa muuttoaallot ja paikallinen kehitys vuorottelivat.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)