Väistä kesän vaaranpaikat koiran kanssa

Vedessä peuhaaminen on monen koiran lempipuuhaa kesähelteillä. Tarkista vedenlaatu ennen kuin päästät koirasi uimaan, sillä sinilevää esiintyy jo rannoilla.
Vedessä peuhaaminen on monen koiran lempipuuhaa kesähelteillä. Tarkista vedenlaatu ennen kuin päästät koirasi uimaan, sillä sinilevää esiintyy jo rannoilla. Kuva: Sami Takarautio

Lämpö hellii ympäri Suomen niin koiria kuin omistajiakin. Kesäisessä kelissä koiralle vaarana ovat sinilevä, lämpöhalvaus, punkin puremat ja kyyn pistot. Kennelliiton eläinlääkäri Liisa Lilja-Maula antoi vinkit turvalliseen kesään koiran kanssa.

Vedessä peuhaaminen on monen koiran lempipuuhaa kesähelteillä. Tarkista vedenlaatu ennen kuin päästät koirasi uimaan, sillä sinilevää esiintyy jo rannoilla.

– Jos koira kuitenkin karkaa uimaan veteen, jossa on sinilevää, pese koiran turkki ja huuhtele se huolellisesti, ettei iho pääse ärtymään, muistuttaa Kennelliiton eläinlääkäri Liisa Lilja-Maula.

Älä anna koiran juoda vettä, jossa on sinilevää. Sinilevälle altistunut koira saa yleensä rajuja oireita, joita ovat oksentelu, ripulointi, lihaskouristukset, koordinaatiokyvyn heikkeneminen ja voimakas vapina. Ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin, jos epäilet koirallasi sinilevämyrkytystä.

Koiran ei ole hyvä muutenkaan juoda suolaista merivettä, sillä puhdaskin merivesi voi aiheuttaa suurina määrinä huonovointisuutta ja suolamyrkytyksen.

Lämpöhalvaus on todellinen riski kuumalla. Se vaanii koiraa helteellä niin kotipihalla, autossa kuin lenkilläkin. Lenkille on hyvä napata mukaan vesipullo. Muutoinkin koiralla on oltava aina saatavilla raikasta, puhdasta vettä.

Erityisen herkkiä lämpötilan kohoamiselle ovat lyhytkuonoiset koirat, pennut sekä iäkkäät koirat.

– Tuuheaturkkisten kotikoirien oloa voi helpottaa, jos ne trimmataan kesäturkkiin. Ohutturkkiset ja karvattomat taas pitää muistaa suojata palamiselta, muistuttaa Lilja-Maula.

Jos kuumuus pääsee yllättämään, siirrä lemmikki ensiapuna välittömästi pois kuumasta tilasta. Viilennä sitä kosteilla pyyhkeillä, ja suihkuttamalla tassuja, mahanalusta ja nivusia viileällä, mutta ei jääkylmällä, vedellä. Tarjoa juotavaa, jos lemmikki pystyy juomaan. Vie koira ensiavun jälkeen eläinlääkäriin tarkastettavaksi.

Autoreissut kannattaa suunnitella kesällä eläinystävä mielessä.

– Huolehdi ilmastoidussakin autossa, että viileä ilma kiertää myös siellä, missä koira on, Lilja-Maula toteaa.

Huomioi tämä erityisesti, jos koira on takakontissa tai kuljetuskopassa. Varmista, että koira matkustaa autossa varjossa. Muista pysähtyä kohtuullisin väliajoin, ja päästä koira ulos vilvoittelemaan. Kylmäalustoilla voi myös helpottaa koiran oloa.

Älä koskaan jätä koiraa autoon yksin lämpimällä säällä, sillä riskinä on lämpöhalvaus. Auton sisälämpötila kohoaa lämpimillä säillä varjossakin nopeasti vaarallisen korkeaksi. Ikkunoiden auki jättäminen tai varjoinen paikka eivät estä auton sisäilman kuumenemista. Koiran jättäminen kuumaan autoon on eläinsuojelurikos.

Kyyn purema voi olla hengenvaarallinen. Jos kyy puree koiraa, pidä koira tai puremakohta mahdollisimman paikallaan, jotta myrkky ei pääse leviämään. Jos voit, kanna koira autoon ja vie se välittömästi eläinlääkäriin. Älä anna koiralle kyytabletteja, ellei purema tule hengitysteiden läheisyyteen tai turvotus uhkaa tukkia hengitysteitä.

Kyytä pienemmätkin ovat haitaksi. Älä anna koiran jahdata pörriäisiä. Hyönteisten pistot ovat yleensä vaarattomia, joskin ikäviä ja kutisevia kesävaivoja. Ampiaisen pisto etenkin pään alueelle voi kuitenkin aiheuttaa allergisen reaktion ja hengitysteiden turpoamisen. Ota tällöin välittömästi yhteyttä eläinlääkäriin.

Myös punkeilta suojautuminen on tärkeää sekä lemmikin että muun perheen terveyden vuoksi. Punkkien torjumiseen on monia erilaisia valmisteita. Varmista tuotteen soveltuvuus omalle koirallesi apteekista tai eläinlääkäriltä. Punkkisyyni kannattaa tehdä päivittäin, jos oleskelette alueilla, joilla punkkeja esiintyy runsaasti. Jos punkki on iskenyt koiran iholle, se pitää poistaa heti. Puremakohta on hyvä myös desinfioida.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hannes-myrskyn kaatamien puiden korjuu edennyt odotettua hitaammin

Hannes-myrskyn kaatamia puita Etelä-Pohjanmaalla.

Hannes-myrskyn aiheuttamien metsätuhojen määrä on varmentunut viime kuukausina. Myrskytuhojen pinta-ala on kasvanut jo noin 50 000 hehtaariin. Myrskyssä kaatui puuta vähintään noin 3,2 miljoonaa kuutiometriä.

Kaarina-salissa nautitaan flamencomusiikista

Joonas Widenius, David Sorroche ja Ricardo Padilla esiintyvät flamenco-illassa.

Kaarina-saliin saadaan perjantaina 17. huhtikuuta kansainvälisiä vieraita, kun esiintymään saapuu granadalainen flamencolaulaja David Sorroche . Sorroche esiintyy yhdessä kitaristi Joonas Wideniuksen sekä perkussionisti Ricardo Padillan kanssa.

Hallitus laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta kuluttajille

Hallitus on 1. huhtikuuta antanut eduskunnalle esityksen, joka laajentaisi alkoholijuomien pientuottajien oikeutta myydä tuotteitaan valmistuspaikalta. Uusi esitys antaisi ulosmyyntioikeuden kaikille kotimaisille alkoholin pientuottajille kuten panimoille, tilaviinin tuottajille ja tislaamoille.

Ketä tai mitä kohtaan empatiaa lopulta tunnetaan?

Maija Tammen näyttelyssä pohditaan empatian kysymyksiä eläinhahmojen johdolla. Yksityiskohta teoksesta Hulda & Lilli (2023).

Maija Tammen näyttely Hulda, Lilli ja torakka on esillä Ars Novassa 17.4.–13.9.

Naantalissa paloi irtaimistoa varastorakennuksessa

Naantalissa paloi irtaimistoa vajaan 3 000 neliön kokoisessa varastorakennuksessa sunnuntaina aamupäivällä. Palo sammutettiin eikä tilanteesta aiheutunut henkilövahinkoja.

Miksi kompostointi kannattaa?

Lounais-Suomen Jätehuolto on järjestänyt kompostointi-iltoja jo kolmen vuoden ajan.

Miksi kompostointi kannattaa? Miten valita itselleen sopiva kompostori? Mitä kompostoriin voi laittaa? Miten kompostorin saa toimimaan? Näihin kysymyksiin vastataan Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) järjestämissä maksuttomissa kompostointi-illoissa. Illan jälkeen on mahdollisuus loistaa jätehuoltoviranomaisen järjestämässä kompostointitarkastuksessa, jos sellainen omalle kohdalle osuukin.

Maakoodilliset mikrosirut käyttöön vaiheittain koirilla, kissoilla ja freteillä

EU-lainsäädännön muutokset asettavat uusia vaatimuksia koirien, kissojen ja frettien tunnistimille ja tunnistamiselle. Muutokset astuvat voimaan vaiheittain vuodesta 2028 alkaen.

Takakonttikirppis uuteen ennätykseen

Takakonttikirppiksellä riitti vilskettä.

Metsämäen raviradalla tempaistiin pitkäperjantaina 3. huhtikuuta. Ilmaiset perheravit monine lasten tapahtumineen ja Littoisten lions-klubin järjestämä takakonttikirppis keräsivät peräti 9 236 kävijää paikalle. Aikaisempi ennätys ylitettiin yli tuhannella.

Loton potti kohoaa kahteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten ensi lauantaina jaossa on kahden miljoonan euron potti.

Lisää rehellisyyttä raitiotiestä

mitä enemmän raitiotietä suunnittelee, sen korkeammaksi kustannukset kasvavat, arvioi kirjoittaja.

Arvoisa lukija, pyydän anteeksi. Paitani sai juuri uutta väriä ja kuviota, sillä niin lahjakkaasti hörppäsin teevedet väärän kurkkuuni Turun Raitiotien toimitusjohtajan mielipidettä lukiessani ( Aamuset 19.3.)

Sukelluslaivalla maapallon ympäri

Idea kirjan toteuttamisesta esitykseksi virisi pitkän linjan nukketeatteritaiteilijoiden Merja Pöyhösen ja Timo Väntsin kesken.

Tehdas Teatterissa saa perjantaina 17. huhtikuuta kello 18 ensi-iltansa nukketeatteritulkinta Jules Vernen klassikkoromaanista Sukelluslaivalla maapallon ympäri . Tieteiskirjallisuuden pioneerin romaani ilmestyi vuonna 1869 – aikana, jolloin sukelluslaivaa ei oltu vielä edes keksitty.

Rengaspaineiden tarkistaminen unohtuu yllättävän usein

Kevään renkaidenvaihtosesonki on vilkasta aikaa autoilijoille. Samalla se on hetki, jolloin monet tärkeät, mutta arkiset turvallisuustoimet jäävät helposti tekemättä. Renkaiden kunto ja oikea käyttö vaikuttavat suoraan ajoturvallisuuteen, ja monet vahingot olisivat vältettävissä pienellä huolellisuudella, POP Vakuutuksen korvauspalvelusta muistutetaan.

Itäharjun Ajot jälleen toukokuussa

Itäharjun Ajot järjestetään helatorstaina.

Itäharjulla päästään jälleen nauttimaan moottorien jylinästä, kun Itäharjun Ajot 2026 näytösajotapahtuma järjestetään helatorstaina 14. toukokuuta. Tapahtuma kokoaa yhteen ajoneuvoharrastajat, perheet ja uteliaat katsojat viettämään keväistä päivää ainutlaatuisessa tunnelmassa.

Kirjojen lainaamisen suosio jatkaa kasvuaan

Painettujen kirjojen lainaus jatkoi viime vuonna kasvuaan. Ennätyksiä tehtiin jälleen sekä lasten kirjallisuuden että muunkielisen kirjallisuuden lainauksessa. Lainaajien, kirjastokäyntien ja tapahtumien määrät pysyivät tasaisina.

Lukutorstaina juhlistetaan lukutaitoa

Lukutorstai 9. huhtikuuta kutsuu kaikenikäiset juhlistamaan lukutaitoa ja lukemista.

Lukutorstai 9. huhtikuuta kutsuu kaikenikäiset juhlistamaan lukutaitoa ja lukemista. Turun seudulla järjestetään päivän aikana useita avoimia ja maksuttomia tapahtumia: kohtaamisia kirjallisuuden äärellä, runoutta kauppakeskuksessa, pyhiinvaellus Agricolan jalanjäljissä sekä keskustelua lukemisen merkityksestä.

Poliisin pääsiäinen Lounais-Suomessa: 28 rattijuoppoa ja kilvanajoa Hämeentiellä

Poliisin silmin pääsiäisen vietto on Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella näyttäytynyt varsin rauhallisena. Myös pääsiäisen menoliikenne on sujunut melko vähillä vahingoilla.

Saariston Kaivonporaus ostanut Kaivonporaus Stenmanin liiketoiminnan

Hannu Stenman ja Juuso Peri.

Saariston Kaivonporaus on ostanut Kaivonporaus Stenmanin liiketoiminnan. Yrityksen palvelut laajenevat kaupan myötä muun muassa Kustaviin, Taivassaloon ja Naantaliin.

Yrittäjät esittää perhevapaiden rahoituksen ja lapsituen uudistuksia – 10 000 euroa esikoisesta

Suomen Yrittäjät esittää perhevapaiden rahoituksen uudistamista, uutta etuutta sairastuneen alle 10-vuotiaan lapsen hoitavalle vanhemmalle ja ensimmäisen lapsen lapsilisän korvaamista kolmelle vuodelle hajautetulla 10 000 euron tuella. Yrittäjät tilasi Tilastokeskukselta ammattiasemakohtaisen tarkastelun, jonka mukaan yrittäjämiesten kokonaishedelmällisyysluku on korkein ammattiryhmistä.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.

Kymmenvuotias Hertta Karvonen debytoi Metsämäen perheraveissa

Hertta Karvonen ja Matilda Korpi.

Metsämäen raviradalla järjestetetään pitkäperjantaina ilmaiset perheravit. Päivän aikana nähdään myös monelle nuorelle ohjastajalle ensimmäisiä kilpailuja. Yksi heistä on pian kymmenen vuotta täyttävä Hertta Karvonen .

Turku-Rastit täyttää 50 vuotta

Turun seudun suunnistuksen kulmakivi, Turku-Rastit, täyttää tänä vuonna 50 vuotta. 1970-luvun alussa käynnistynyt kuntosuunnistustoiminta on kasvanut vuosikymmenten aikana yhdeksi alueen suosituimmista liikuntamuodoista. Juhlavuoden kunniaksi on luvassa juhlarasteja, joissa pääsee testaamaan suunnistusmaastoja 1970-luvun karttojen kera. Turku-Rastien kausi alkaa keskiviikkona 1. huhtikuuta Impivaarassa.

Jaramillo ja Roquet eivät esiinny Loimun paidassa karsinnoissa

Samuel Jaramillo ja Max Roquet eivät jääneet odottelemaan liigakarsintojen alkua.

Runkosarjan viimeisen sijan kautta lentopallon Mestaruusliigan karsintoihin joutuvan Raision Loimun kaksi ulkomaalaispelaajaa, kolumbialaispassari Samuel Jaramillo ja jenkkiyleispelaaja Max Roquet , eivät halunneet jäädä viikoiksi odottamaan kauden jatkumista, vaan pelaajat pyysivät seuralta lupaa lähteä kotiin heti runkosarjan jälkeen. Loimu ei halunnut pitää ulkomaalaisia ammattilaisia tahtonsa vastaisesti viikkoja odottamassa karsintapelejä, vaan suostui pelaajien toiveisiin.

Turku Tuomiopäivän karsinnat käynnistyivät

Turku Tuomiopäivän loppukilpailuun karsitaan osallistujia.

Turku Tuomiopäivän karsinnat käynnistyvät maanantaina ja ovat käynnissä 12. huhtikuuta asti. Turku Tuomiopäivä on Suomen suurin CrossFit-lisensoitu kilpailu, joka järjestetään tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa – mutta ensimmäistä kertaa uudessa lokaatiossa Rajupaja Areenalla.