Apteekkiasiointi toisen puolesta onnistuu nyt sähköisellä valtakirjalla
Oma henkilöllisyystodistus riittää jatkossa toisen henkilön reseptilääkkeiden noutamiseen apteekista, kun on saanut sähköisen valtakirjan Suomi.fi-palvelussa. Uudistus helpottaa erityisesti lapsiperheiden ja puolison asioita hoitavien arkea. Valtuus on voimassa kaikissa Suomen apteekeissa.
Sähköisen valtuuden saanut ei enää tarvitse apteekkiin mukaansa potilaan dokumentteja, kuten Kela-korttia tai potilasohjetta.
Sähköisen valtuuden saaneen henkilöllisyys tarkistetaan apteekissa passista, henkilökortista tai ajokortista. Kela-kortti ei käy henkilöllisyyden osoittamiseen. Valtuutetun henkilön tulee kertoa apteekissa, kenen puolesta on asioimassa.
Apteekissa pystytään samalla tarkastamaan myös vanhempien oikeus asioida lastensa puolesta Väestörekisterin tietojen perusteella.
– Tämä auttaa esimerkiksi tilanteissa, joissa pitäisi hakea sairaan lapsen lääkkeet apteekista, mutta lapsen Kela-kortti sattuu olemaan tämän kanssa lääkärissä käyneen puolison lompakossa. Nyt riittää, että mukana on oma henkilöllisyystodistus, kertoo hankepäällikkö Iiro Salonen Suomen Apteekkariliitosta.
Apteekit hyödyntävät ensimmäisenä Suomessa sähköistä valtuutta myymäläasioinnissa ja se laajenee verkkoapteekkeihin kuluvan vuoden aikana.
Sähköinen valtuutus ei korvaa nykyisiä toimintamalleja, vaan tulee niiden rinnalle uutena vaihtoehtona. Apteekkiasiointiin valtuutetulla henkilöllä on apteekissa oikeus noutaa reseptilääkkeitä, uusia reseptejä, tarkistaa Kela- ja reseptitietoja, mitätöidä reseptejä ja pyytää yhteenvetoa resepteistä toisen puolesta.
Alaikäisen lapsen vanhemman ei tarvitse tehdä sähköistä valtuutusta. Lailliset huoltajuustiedot tulevat apteekissa näkyviin automaattisesti Väestörekisterikeskuksen tiedoista.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)













