Arkean Sanna Malaska ehdolla PRO-gaalassa
Arkean palvelujohtaja Sanna Malaska on ehdolla PRO-palkinnon saajaksi ravitsemis- /ruokapalvelupäällikkö -sarjassa. PRO on tunnustuspalkinto hotelli-, ravintola- ja cateringalan ammattilaisille. Palkinnot jaetaan vuosittain 15 eri sarjassa, joissa huomioidaan eri tehtäväalueet, vastuut ja ammattinimikkeet.
PRO-palkintojen saajat ratkeavat Helsingissä 31. tammikuuta järjestettävässä PRO-gaalassa. Kuhunkin sarjaan on valikoitunut kolme finalistia asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja työkavereiden ehdotusten perusteella.
Malaska vastaa Arkean monipuolisista ruokapalveluista toimien liki 700 ruokapalvelualan ammattilaisen esimiehenä.
– Parasta työssäni on henkilöstön onnistumiset. Minusta johtajan tehtävä on järjestää työntekijöille mahdollisuus loistaa omassa tehtävässään. Hyvä johtaja hahmottaa kokonaisuudet ja osaa viitoittaa organisaatiolleen tien tulevaisuuteen. Tähän minä pyrin, kertoo Malaska.
– Sanna asennoituu tekemiseen ja johtamiseen mutkattomasti ajatuksella, että asiat on hoidettavissa yhdessä tehden. Hän tekee työtä suurella sydämellä pitäen tavoitteet korkealla mutta jalat maassa. Omalla esimerkillään hän näyttää, että tavoitteet ovat saavutettavissa, kun niitä kohti edetään pala kerrallaan, kertoo Arkean toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi.
Viime vuosina finalistien joukkoon on päässyt useampia arkealaisia eri sarjoihin ja PRO-palkintoja on tullut kolme. Horeca-alan PRO-tunnustuspalkinnot jaetaan tammikuussa jo 17. kertaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)














