Usein toistellun viisauden mukaan nykyhetken ymmärtämisen avain on historian tuntemuksessa. Kotimaisessa musiikkimaailmassa tähän ajatukseen on viitannut viime aikoina muun muassa Paleface yhdellä viime vuoden komeimmista biiseistä Jostain paljon kauempaa.

Kokoelma Native North America Vol. 1: Aboriginal folk, rock and country 1966–1985 on nimensä mukaisesti todellinen historian oppitunti nykyisille muusikoille, melkeinpä genreen katsomatta. 34 unohdetun kappaleen julkaisua voisi ilman liioittelua luonnehtia kulttuuriteoksi.

Teosta on kiittäminen Vancouverissa majaansa pitävää DJ:tä Kevin Howesia. Kokoelmaan biisien valitseminen ja etsiminen oli 15 vuoden urakka, mutta on ilman muuta vaivan väärti.

Komeinta kokoelmassa on se, että sille on todella saatu kaivettua marginaaliin jääneitä bändejä, vaikka kokoelman kattavat vuodet ovat juuri niitä, joilta erilaisia pop-rock-kokoelmia on julkaistu pilvin pimein. Mutta tuskinpa moni on kuullut Suglukista (1970-luvun autotallirockbändi Quebecista), Willie Trasherista (kanadalainen folkartisti 1980-luvulta) tai säveltäjä-laulaja Alexis Utatnaqista, joka on tehnyt musiikkia muun muassa dokumenttiin Legends and Life of the Inuit.

Totaalisen marginaaliin jäänyttä Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen musiikkia kuunnellessa huomio kiinnittyy myös siihen kuinka elinvoimaisia biisit ovat. Groupe Folklorique Montagnaisin Tshekuan Mak Tshetutamak on lyömäsoittimilla väritetty folktamppaus, joka tempaa vastustamattomasti mukaansa, vaikka sanoista ei mitään ymmärräkään.

Biiseissä kuuluu myös eri aikakausien soundit. Monet biisit olisivat ansainneet huomiota osakseen jo paljon aiemmin. Esimerkiksi Saddle Lake Drifting Cowboysin rautalankarymistely Modern Rock ei häviä laadullisesti lainkaan Shadowsille. Silti vain toisesta tuli maailman tunnetuin rautalankabändi.

Monet kokoelman artisteista ovat alkujaan kanadalaisia. Tämä lienee myös yksi syy marginalisoitumiseen. Vielä 1970-luvulla Kanada oli musiikillisesti hieman eristäytynyt. Monet suuriksi tähdiksi kohonneet kanadalaiset, esimerkiksi Neil Young ja Joni Mitchell, loivat yhteyksiä Yhdysvaltoihin varhaisessa vaiheessa uraansa.

Erinomaisen historian oppitunnin lisäksi kokoelma saa pohtimaan sitä, kuinka paljon koko ajan hyvää musiikkia jää varjoon. Nykyään musiikin julkaiseminen on vielä paljon helpompaa kuin ennen, joten marginaaliin on entistä helpompi jäädä.

Onneksi näitä folkherkkuja on lienee tarjolla jatkossakin. Ainakin levyn nimen järjestysnumero viittaa vahvasti siihen suuntaan, että Howesin tutkimusmatka Pohjois-Amerikan musiikkiperinteeseen saa jatkoa.