Synteettistä loistoa
Zirkoni vai zirkonia? Luulisi, että ne tarkoittavat samaa halpaa timantin kivijäljitelmää. Näin ei kuitenkaan ole vaan zirkoni on aito luonnosta löytyvä jalokivi, jota on aiemmin värittömänä käytetty timantin jäljitelmänä. Zirkoni-jalokiveä esiintyy lähes kaikkialla maailmassa.
Suomesta sitä löytyy hyvin pienissä määrin, kun taas merkittävimmät esiintymät ovat Thaimaassa, Australiassa ja Ranskassa.
Zirkoni-jalokivi on vähemmän tunnettu ja sitä käytetäänkin hyvin harvoin koruissa. Zirkonia puolestaan on hyvin vakuuttavasti timanttia jäljittelevä, hyvin edullisissa koruissa käytetty synteettinen kivi. Sitä tuotetaan vuosittain kymmeniä tonneja jalokiviteollisuuden tarpeisiin.
– Kuutiollinen zirkonia eli cubic zirkonia keksittiin vuonna 1976 silloisessa Neuvostoliitossa. Synteettinen cubic zirkonia kestää normaalissa käytössä, mutta saadessaan kolhuja kiven kulmat hioutuvat ja kivi saattaa lohjeta, kertoo turkulainen kultaseppä Mika Mäkinen.
Kivestä saattaa myös tulla ”eloton” eli jossain vaiheessa eli kiilto ja loisto häviävät.
– Synteettisen kiven huono puoli onkin se kuluminen. Se on myös niin edullinen ettei sitä kannata hioa uudelleen. Näistäkin syistä timantti on ikuinen verrattuna zirkoniaan, Mäkinen jatkaa.
Ilman asiantuntijan apua timantin ja zirkonian erottaminen toisistaan on hyvin vaikeaa. Jos katsoo timanttia ja zirkonia irtokivinä vierekkäin tai jos ne on istutettu sormukseen, ei asiaa tuntematon äkkiseltään pysty sanomaan kumpi on kumpi.
Mäkinen neuvoo katsomaan kiven reunaa luupilla. Zirkonia on reunoiltaan kiiltävä eli kivi on hiottu siihen kokoonsa missä se on. Timanttia ei hiota pienemmäksi vaan se on aina määrätyn kokoinen. Sen reunat ovat harmaat ja terävät.
– Joissakin kultasepänliikkeissä myydään timanttitestereitä joilla pystyy testaamaan onko kivi timanttia vai zirkonia.
Jos kivet ovat irralliset, yksi helppo tapa erottaa timantti zirkoniasta on vetämällä kynällä viivan valkoiselle paperille ja laittamalla zirkonian viivan päälle. Zirkonian läpi viiva näkyy, mutta timantin läpi ei.
– Suomessa voi luottaa siihen, että se mikä on timanttina myyty on timantti. Etelään matkaavien kannattaa käyttää talonpoikaisjärkeä jos heille tarjotaan tosi halpaa timanttisormusta. Timantti ei ole halpa, Mika Mäkinen neuvoo.













