Koulu reagoi yhteiskunnan muutoksiin
Lasten ja nuorten määrä vähenee Suomessa, syntyvyys on alamaissa. Se ei ole enää uutinen. Koulun aloittaa tänä syksynä vajaat 50 000 lasta. Viime vuonna aloittajia oli noin 51 000. Vuonna 2020 aloittajia oli vielä noin 60 000.
Turussa tilanne on toinen. Lasten ja nuorten määrä kasvaa varhaiskasvatuksesta lukioihin asti. Monikielisten määrä on jatkuvassa kasvussa. Se lisää painetta tarkastella kouluverkkoa ja oppilaille annettavaa tukea.
Koulun alkamisen kynnyksellä ryöpsähti käyntiin keskustelu koulushoppailusta ja oppilaaksiottoalueista. Helsingissä pelätään koulujen eriytyvän liikaa. Kantasuomalaisten lasten vanhemmat kaihtavat lähikouluja, joissa on paljon maahanmuuttajaperheiden lapsia. Pelätään, että oppimistulokset heikkenevät.
Turkukaan ei ole immuuni tälle keskustelulle. Välittömiä muutoksia ei ole luvassa. Pormestariohjelma sisältää kuitenkin linjauksen, jonka mukaan positiivisen diskriminaation rahoitusta vahvistetaan. Segregaatiota eli alueiden eriytymistä halutaan torjua mutta keinoja vasta valmistellaan. Alakoululaisista 94 prosenttia käy Turussa edelleen lähikoulua.
Uusia päiväkoteja ja kouluja rakennetaan nyt paljon. Se antaa pelivaraa oppilaaksiottoalueiden muovaamisessa, koulujen resurssoinnissa ja tuen tarpeen arvioinnissa.
Koulujen omista opetussuunnitelmista on luovuttu. Kaupungissa on nyt yksi yhteinen opetussuunnitelma. Sen toivotaan yhtenäistävän opetusta. Tunne- ja turvataitoja aletaan opettaa. Elämyspolkua vahvistetaan liikunnallisella elämäntavalla eli liikunnallisuutta halutaan lisätä. Myös lukutaitoa halutaan vahvistaa.
DigiOne korvaa Wilman Turun peruskouluissa. Pilottikouluna on Paattinen mutta käyttö laajenee kaikkiin kouluihin ensi helmikuussa. DigiOne on sähköinen alusta, jota käytetään muussakin kuin yhteydenpidossa vanhempiin.
Kouluissa myös juhlitaan tänä vuonna. Perusopetus täyttää Turussa 50 vuotta. Kansakouluista ja oppikouluista siirryttiin 50 vuotta sitten peruskouluun.
Lasse Virtanen



















