FBC Turku ei ole onnistunut tiivistämään puolustustaan

Tuttu näky FBC Turun otteluista tällä kaudella. Pallo on maalissa, vastustaja juhlii. Tuttu näky FBC Turun otteluista tällä kaudella. Pallo on maalissa, vastustaja juhlii. Kuva: Jori Liimatainen

14 ottelua, viidessä ottelussa omiin yli kymmenen maalia, omiin yhteensä 116 ja maaliero -75.

Karut ovat luvut FBC Turun alkukaudesta. Sijoitus miesten F-liigan toiseksi viimeisenä ei ole yllätys, mutta se on sivuseikka.

Aiempina kausina FBC Turun heikko kohta on ollut puolustus. Vuodesta toiseen se on ollut liigassa eniten maaleja päästänyt joukkue. Puolustuksen kehittäminen on siis ollut ymmärrettävästi prioriteettilistalla korkealla. Harjoituskaudella puolustamisen kehittämisen kanssa tehtiinkin hommia ja pientä kehitystä näkyikin olevan. Alkukaudella Beecee pystyi ajoittain toteuttamaan tiivistä puolustamista peleissäkin.

Syksyn edetessä puolustamiseen liittyvät ongelmat ovat kuitenkin palanneet, jopa pahentuneet. 19. lokakuuta Beecee hävisi vieraissa Oilersille 13–5. Tästä tappiosta alkaneella jaksolla joukkue on pelannut kahdeksan ottelua. Niistä neljässä vastustaja on tehnyt kymmenen maalia tai enemmän. Ei tarvitse ihmetellä, miksi FBC Turun tappioputki on venähtänyt kahdeksan ottelun mittaiseksi.

Beeceen ongelmien ydin on ollut pallovarmuus. Pallottomassakin puolustamisessa on ongelmia, joka jättää puolustukseen aukkoja, joita vastustajat ovat hyödyntäneet, mutta pallollinen suoritusvarmuus, tai sen puute, on johtanut isoihin ongelmiin monissa otteluissa.

Raskain esimerkki tästä saatiin marraskuussa, kun ”kuuden pisteen ottelussa” Nurmon Jymy vieraili Kupittaalla. Pelin piti olla suht tasainen materiaaleihin ja sarjasijoituksiin peilaten. Jymy lähti kotimatkalle 9–2-voitto taskussaan. Valtaosa Jymyn maaleista syntyi pallonmenetysten jälkeisistä vastaiskuista.

Varsinkin FBC Turun kaltaisen joukkueen, jonka materiaali ei riitä vertailussa sarjan kärkijoukkueiden kanssa, pitäisi pystyä huolehtimaan pallosta. Pallosta Beecee ei kuitenkaan ole pystynyt huolehtimaan kuin hetkittäin. Puhtaiden harhasyöttöjen lisäksi ongelma on syöttäminen ylipäätään. Liian usein syötöt ovat liian vaikeita vastaanottajalle tai vastaanottajan peliasento mahdollistaa vastustajan pallonriiston.

Joukkueen sisällä vaikeudet ja niiden syyt tiedostetaan hyvin. Se on näkynyt myös ylimääräisenä jännityksenä ja hermoiluna. Pelaajien henkinen selkäranka on katkennut ajoittain todella helposti. Siitäkin on nähty syksyn mittaan turhan monta esimerkkiä. Tosin viime viikonlopun ottelut Indiansia ja SPV:tä vastaan olivat lupauksia herättäviä.

Varsinkin toiset erät ovat olleet Beeceelle vaikeita. Joukkue on voittanut toisen erän vain kerran. 12 kertaa se on hävinnyt toisen erän. Usein peli on myös kääntynyt toisessa erässä. Pelkästään Beeceen toisten erien maaliero on -33.

Ilkka Lappi

Lounais-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimiston Turun toimipaikka muuttaa Turun virastotalon Suomi-pisteeseen

Rikosseuraamuslaitoksen Lounais-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimiston Turun toimipaikka muuttaa 15. joulukuuta Turun virastotalolle (Kulttuurikuja 1).

Kysely: Suomalaiset valmiita käyttämään enemmän rahaa vapaa-aikaan

Kuluttajat selviytyvät aiempaa paremmin välttämättömistä kuluista ja ovat aiempaa valmiimpia käyttämään rahaa luksukseen, elämyksiin ja lomiin, kertoo luotonhallintayhtiö Intrumin vuosittain julkaisema Eurooppalainen kuluttajien maksutaparaportti. Tutkimuskyselyyn osallistuneista aiempaa useampi arvioi voivansa käyttää rahaa sosiaalisen elämän viettämiseen sekä tuotteisiin ja palveluihin, jotka eivät ole välttämättömyyksiä. Suuntaus lisää toivoa Suomen talouden virkistymisestä ja lupaa hyvää yritysten juhlasesongin myynnille. Taloudellisen hyvinvoinnin vahvistuminen ei kuitenkaan tunnu kaikkien kuluttajien taloudessa ja hyvästä kehityksestä huolimatta monella pienituloisella tilanne voi olla aiempaa heikompi.

Parempi kunto yhteydessä pienempiin terveydenhuollon kustannuksiin

Mikko Vaaramo (ODL Liikuntaklinikka ja Turun kauppakorkeakoulu) tutkimusryhmineen voitti Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus 2025 -kilpailun. Voittajatutkimuksen otsikko on Kestävyys- ja lihaskunnon syy-seuraussuhde terveydenhuollon kustannuksiin. Tutkimuskilpailun järjestivät Liikuntatieteellinen Seura ja Liikuntalääketiede Suomi -verkosto.

Gaggui kaffela avaa tammikuussa uuden kahvilan ja leipomon Humalistonkadulla

Jonna Sinkkonen ja uusi liiketila.

Vuonna 2014 avattu Gaggui kaffela on kasvanut ulos nykyisistä tiloistaan. Kahvila muuttaa muutaman metrin päähän, uuteen noin 125-neliöiseen liiketilaan (Humalistonkatu 15 A). Taloyhtiö on sama taloyhtiö, samoin katu, mutta tilaa on enemmän.

Väitös: Yli 80 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneista jäi ilman kuntoutuspsykoterapiaa

Yleiset mielenterveyshäiriöt – masennus ja ahdistuneisuushäiriöt – ovat merkittävä syy työkyvyttömyyteen, ja ne aiheuttavat mittavaa inhimillistä kärsimystä yksilöille ja kustannuksia yhteiskunnalle. LL, VTM Helena Leppänen osoittaa väitöstutkimuksessaan, että yleisten mielenterveyshäiriöiden hoito ja kuntoutus jäävät usein puutteellisiksi jopa työkyvyttömyyden uhatessa potilasta. Tutkimuksessa havaittiin myös, että erityisesti kuntoutuspsykoterapian hyödyntämisessä esiintyy sosioekonomista eriarvoisuutta, mikä voi heikentää mahdollisuuksia kuntoutua takaisin työelämään.

Tutkimus paljastaa mikromuoveista uusia riskejä tuotantoeläinten terveydelle ja elintarvikkeiden turvallisuudelle

Kaikkialla maatalousympäristössä esiintyvät mikromuovit häiritsevät tuotantoeläinten suolistomikrobeja ja käymisprosesseja.

Kaikkialla maatalousympäristössä esiintyvät mikromuovit häiritsevät tuotantoeläinten suolistomikrobeja ja käymisprosesseja, osoittaa kansainvälinen tutkimus. Mikromuovit ovat vuorovaikutuksessa nautojen ensimmäisen mahan eli pötsin mikrobiston kanssa ja häiritsevät sitä.

Turun yliopiston opiskelijoita protestoi yhteistyötä Israelin yliopistojen kanssa ja marssii ulos luennoilta

Turun yliopiston opiskelijoita marssii ulos luennoilta keskiviikkona 3. joulukuuta. Opiskelijat ja tutkijat vaativat, että institutionaalinen yhteistyö Israelin yliopistojen kanssa

Teemu Viinikainen Trio esiintyy Bar Ö:ssä perjantaina

Teemu Viinikainen Trio esiintyy Bar Ö:ssä perjantaina 5. joulukuuta.

Hiljattain 50 vuotta täyttänyt kitaravirtuoosi Teemu Viinikainen esittelee uuden trionsa perjantaina 5. joulukuuta kello 19 Bar Ö:ssä. Kolmikon soitossa yhdistyvät herkkä vivahteikkuus ja voimakas lataus.

12 tunnin valmennus parantaa työntekijöiden palautumista ja psykologista joustavuutta, osoittaa tuore suomalaistutkimus

Elina Honkasalo.

Hyväksymis- ja omistautumisterapiaan (HOT) pohjautuva palautumisvalmennus on tehokas keino työntekijöiden palautumisen vahvistamiseen. MSc Elina Honkasalo Turun kauppakorkeakoulusta tutki aihetta väitöskirjassaan.

Oppivelvollisuusiän nosto vähensi koulutuksen keskeyttämistä

Oppivelvollisuusiän korottaminen vähensi alaikäisenä koulutuksen keskeyttäneiden osuutta kolmanneksella. Toiselta asteelta valmistuneiden osuus kasvoi 1,5 prosenttiyksikköä suhteessa aikaisempiin ikäluokkiin.

Aliisa Soini tarjoili Suomen ennätyksiä EM-altaassa

Aliisa Soini.

Uinnin lyhyen radan EM-kilpailut starttasivat tiistaina Puolan Lublinissa. Suomen suuresta 24 hengen joukkueesta ensimmäisenä päivänä altaassa nähtiin peräti 20.

Antibioottikuurit yleisempiä lapsilla, jotka ovat aloittaneet varhain päiväkodissa

Antibioottikuurien määrä lapsuudessa on yhteydessä siihen, kuinka pitkään lapsi on kotihoidossa. Nuorempana varhaiskasvatuksessa aloittaneilla lapsilla kertyy enemmän antibioottikuureja kuin myöhemmin aloittaneilla, ilmenee Kelan tuoreesta tutkimuksesta, jossa seurattiin vuosina 2000–05 syntyneitä lapsia.

Eurojackpotissa yksi täysosuma – Suomeen 127 000 euron voitto

Eurojackpotin tiistain arvonnassa (kierros 49/2025) löytyi yksi täysosuma, jolla 23 miljoonan euron potti matkasi Tanskaan. Suomeen osui 127 000 euron porukkavoitto.

Jouluradion pääpaino perinteissä ja klassikoissa

Aito ja alkuperäinen Jouluradio soi parhaillaan 23. joulukauttaan. Jouluradiota voi kuunnella perinteisillä FM-radiotaajuuksilla ja RadioPlayerissa. Turussa ja lähiseudulla Jouluradion radiotaajuudet ovat Turku 93,8 MHz, Salo 101,7 MHz ja Loimaa 100,3 MHz.

Lähijuna puksuttaa yhdellä raiteella

Lähijuna Tampereen suuntaan on lähinnä toteutumista.

Kiskot vievät Turkuun. Vai vievätkö ne Turun turmioon? Länsirata nytkähtelee eteenpäin, kun kunnat sitoutuvat osakassopimukseen. Kaupungin oma joukkoliikenneratkaisu eli päätös joko raitiotiestä tai superbussista tehdään viimeistään ensi kesäkuussa. Myös lähijuna puksuttelee eteenpäin. Ei täydellä höyryllä mutta kuitenkin.

Potilasvahingot kasaantuvat yli 50-vuotiaille

Keskiverto potilasvahingon kärsinyt henkilö on 50 vuotta täyttänyt nainen. Korvattujen potilasvahinkojen määrissä on suurta vaihtelua sekä iän että sukupuolen mukaan, ilmenee Potilasvakuutuskeskuksen tiedoista. Potilasvahinkojen määrä kasvaa hoitotoimenpiteiden määrän mukana, ja vakavat haitat painottuvat erityisesti iäkkäisiin.

Itsenäisyyspäivän juhlapöytään sopii ahven, Suomen kansalliskala

Panko-ahvenfileet ja punajuurisalaatti.

Itsenäisyyspäivä kokoaa suomalaiset yhteen juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä, perinteitä ja makuja. Juhlapöytään sopii Suomen yleisin ja rakastetuin kalalaji, ahven.

Varha ehkäisee pelaamiseen liittyviä ongelmia yhteistyössä järjestöjen kanssa

Raha- ja digipelaamisen haitat ovat merkittävä kansanterveydellinen ja sosiaalinen haaste ja siihen johtavat syyt ovat moninaisia. Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha on kutsunut järjestöt mukaan haittojen ehkäisyyn.

Urheilu

FBC Turku ei ole onnistunut tiivistämään puolustustaan

Tuttu näky FBC Turun otteluista tällä kaudella. Pallo on maalissa, vastustaja juhlii.

14 ottelua, viidessä ottelussa omiin yli kymmenen maalia, omiin yhteensä 116 ja maaliero -75.

Aliisa Soini tarjoili Suomen ennätyksiä EM-altaassa

Aliisa Soini.

Uinnin lyhyen radan EM-kilpailut starttasivat tiistaina Puolan Lublinissa. Suomen suuresta 24 hengen joukkueesta ensimmäisenä päivänä altaassa nähtiin peräti 20.

Puukkokatsomo: Liigan tulevaisuus positiivisen puolella

Viime torstaina Liigan konklaavi kokousti pitkään ja hartaasti, kun pöydällä oli suomalaisen jääkiekon tulevaisuus. Yömyöhällä savupiipusta pöllähti savua. Valkoista toivottiin, mutta harmaata saatiin.

Inter vahvistaa valmennustiimiään

Vesa Vasara (vas.) jatkaa Interin päävalmentajana kauden 2027 loppuun. Ville Peltonen jatkaa fysioterapeutin työnsä ohella suorituskyky-yksikön päällikkönä.

FC Interin edustusjoukkueen taustatiimi kaudelle 2026 on valmis. Päävalmentaja Vesa Vasara jatkaa tehtävässään jatkosopimuksella, joka ulottuu kauden 2027 loppuun. Hänen ympärilleen on koottu pitkälti tuttu, mutta selvästi vahvistunut valmennus- ja tukiryhmä.

Airisto Segelsällskap i Åbo nimettiin vuoden purjehdusseuraksi

Vuoden veneilytapahtumana palkittiin 8mR-luokan MM-kilpailut Turussa.

Perinteiset vuoden valinnat julkistettiin Suomen Purjehdus ja Veneilyn kaudenpäätösjuhlassa. Vuoden seuraksi valittiin Airisto Segelsällskap i Åbo. 160-vuotisjuhliaan viettävä seura järjesti erittäin onnistuneet 8mR-luokan maailmanmestaruuskilpailut yhteistyössä lähialueen muiden seurojen ja toimijoiden kanssa. ASS ja 8mR-kilpailut innostivat myös nuoria klassikkopurjehduksen pariin. 8mR-luokan MM-kilpailut voitti myös Vuoden veneilytapahtuma -yleisöäänestyksen sekä Vuoden markkinointiteko -palkinnon.

Lasse Ikonen jatkaa TPS:n keskikentällä ensi kaudella

Lasse Ikonen.

Keskikenttäpelaaja Lasse Ikonen , 22, jatkaa uraansa Turun Palloseurassa Veikkausliigan kaudella 2026. Ikonen ja TPS ovat allekirjoittaneet yksivuotisen jatkosopimuksen.