Puukkokatsomo: Ennätys uusiksi
Helmi- ja maaliskuun taitteessa kisattiin SM-hallikisat Espoossa. SM-kisoista saatiin ensimmäisiä askelmerkkejä yleisurheilun ulkokaudelle, jotka huipentuvat Birminghamin EM-kisoihin elokuussa.
Suurimpien otsikoiden, muun muassa Wilma Murron mestariksi palaamisen, taustalla yksi kiinnostavimmista tuloksista löytyy miesten 1 500 metrin tulosluettelosta. Tarkemmin sijalta seitsemän. Tuolta sijalta löytyy Turun Urheiluliiton Sisu Saarinen (kuvassa). Saarisen aika kisassa oli 3.55,81. Eroa voittaneeseen Joonas Rinteeseen kertyi vajaat kymmenen sekuntia.
Saarisen aika on kuitenkin lyhyiden ratojen 1 500 metrin Suomen ennätys alle 17-vuotiaiden sarjassa.
Kovin usein kyseistä ennätystä ei ole rikottu. Saarinen nimittäin rikkoi 43 vuotta kestäneen ennätyksen. Edellinenkin ennätyksenhaltija muuten oli turkulainen. Yleisurheilu-uransa jälkeen politiikan juoksuradoilla pitkään taivaltanut Mika Maaskola juoksi talvella 1983 ajan 3.56,82.
Saarinen on jo useamman vuoden ajan laskettu yhdeksi suomalaisen keskimatkan tulevaisuudentoivoista. Hän onkin yksi niistä nuorista turkulaisista yleisurheilunimistä, joista saatetaan tulevina vuosina kuulla vielä paljonkin. Birmingham ei ole vielä Saarisen tai seitsenottelija Enni Virjosen estradi, mutta vuonna 2030 tilanne voi olla hyvinkin toinen. Vuonna 2030 EM-mitaleista saatetaan kaiken lisäksi kisata Suomessa. Kisaisännyydestä kisaavat Helsinki, Zürich ja Bryssel.
Ilkka Lappi
















