Puukkokatsomo: Tepsille iso vahvistus
Jalkapalloilun Veikkausliigaan paluun tekevä TPS teki maaliskuun alussa merkittävän sopimuksen, kun Palloseura kiinnitti Matej Hradeckýn (kuvassa) kaksivuotisella sopimuksella.
Hradecký on kaikin tavoin looginen ja myös TPS:n näköinen hankinta. Huhtikuussa 31 vuotta täyttävä Hradecký on seuran oma kasvatti, joka on nähty mustavalkoisessa pelipaidassa edellisen kerran vuonna 2019. Sen jälkeen kokemusta on kertynyt muun muassa SJK:sta ja Slovakian pääsarjasta. Viimeksi TPS:ssä pelatessaan Hradecký pelasi keskikentällä, mutta sittemmin häntä on nähty enemmän puolustajana.
Pelillisesti raamikas Hradecký on myös oiva hankinta. Kokenut pelaaja, jolla on henkistä kanttia ja pallovarmuutta myös. Hradecký on myös monikäyttöinen pelaaja. Hän pystyy pelaamaan sekä keskikentällä että puolustuksessa. Useampaan rooliin istuvia kokeneita suorittajia ei ole TPS:n kaltaiseen nousijajoukkueeseen koskaan liikaa saatavilla.
Urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläisen mukaan Palloseurassa Hradecký asettuu lähtökohtaisesti keskikentän pohjalle.
Hradecký oli hyvä hankinta, mutta vielä TPS tarvitsee vahvistuksia, jotta sarjapaikan säilyttäminen on realismia Veikkausliigan ja toiseksi korkeimman sarjatason väliä pitkään seilanneelle seuralle.
Ilkka Lappi



















