Lounais-Suomen elinvoimakeskus sai 13,7 miljoonan euron rahoituskiintiön maaseudun hanke- ja yritystukiin
Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti maaliskuun alussa maaseudun kehittämisen myöntövaltuudet elinvoimakeskusalueille. Lounais-Suomessa maaseudun kehittämisen teemana on kuluvana vuonna uudistuva yrittäjyys.
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen myöntövaltuus maaseudun hanke- ja yritystukiin on 13,7 miljoonaa euroa. Summa on yhtä suuri kuin Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa oli yhteensä viime vuonna.
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen maaseuturahoitusryhmän päällikkö Johanna Mattila kertoo, että rahoitus toimii erinomaisena työkaluna Satakunnan ja Varsinais-Suomen maaseutujen elinkeinotoiminnan kehittämisessä sekä siemenrahana maaseudun yritysten investointi- ja kehittämishankkeissa.
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksessa maaseudun kehittämisen teemana on vuonna 2026 uudistuva yrittäjyys.
– Siksi edellytämme rahoitettavilta hankkeilta yhä selkeämpää elinkeinokytköstä. Näin varmistamme myös maaseudun kehittämissuunnitelmien täysimääräisen toteutumisen.
Tavoitteena on, että kehittämistyön tuloksena maaseutualueiden yritysten kilpailukyky ja liiketoimintaedellytykset kehittyvät, yritykset investoivat uusiin laitteisiin, tuotantotiloihin, ohjelmistoihin, yritykset lähtevät aktiivisesti toteuttamaan yrityskohtaisia kehittämishankkeita ja kansainvälistymään, maaseutualueiden yritysten tieto ja osaaminen lisääntyy, syntyy uusia yritysten ja tutkimuslaitosten välisiä innovaatiohankkeita, yrityksiin syntyy uusia työpaikkoja ja maaseutuyritykset nähdään houkuttelevana työpaikkana.
Lounais-Suomen elinvoimakeskukseen jätettiin 11 hankehakemusta tammikuun lopussa päättyneelle valintajaksolle. Alueelle kohdentui viisi alueiden välistä hanketta. Hakemuksista 12 kohdentui Varsinais-Suomen ja kymmenen Satakunnan maakunnan alueelle.
Haettujen hankkeiden kokonaiskustannukset olivat yhteensä noin neljä miljoonaa euroa, ja haetun tuen määrä reilu kolme miljoonaa euroa.
– Tammikuun valintajaksoille jätettyjen hankkeiden teemoissa nousivat esille alkutuotannon eri sektoreiden kehittämishankkeet, metsäsektorin vesiensuojelu, matkailun kehittäminen sekä luonnon monimuotoisuuden edistäminen.
Hanketukien kuluva valintajakso päättyy 30. huhtikuuta.
– Hankeideoiden osalta kannattaa olla tuttuun tapaan etukäteen yhteyksissä, Mattila kannustaa.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus järjestää perjantaina 27. maaliskuuta hanketukien hakuinfon, jossa hanketukitiimin johtava asiantuntija Salme Pihlajamaa esittelee EU:n maaseuturahoituksen hanketukien mahdollisuuksia maaseudun yritysten yhteiseen kehittämiseen ja toimintaedellytysten parantamiseen. Rahoitusta voivat hakea esimerkiksi kehittämis- ja neuvontaorganisaatiot sekä oppi- ja tutkimuslaitokset.
Rahoitusmahdollisuuksien esittelyn lisäksi infossa kuullaan käytännön kokemuksia kahdelta eri kehittämisorganisaatiolta.
– Tilaisuuden jälkeen toimitamme ilmoittautuneille esitysmateriaalit sekä linkin tallenteeseen. Mikäli ajankohta ei sovi kalenteriisi, kannattaa silti ilmoittautua – voit katsoa tallenteen myöhemmin itsellesi sopivana hetkenä, Pihlajamaa vinkkaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















