Hoida Kela-asiat ajoissa ennen joulua – pyhät vaikuttavat maksupäiviin
Joulun ja vuodenvaihteen pyhät tuovat muutoksia Kelan asiakaspalvelun aukioloaikoihin sekä etuuksien hakemisen ja maksamisen aikatauluihin. Lähes kaikki Kela-asiat voi hoitaa OmaKelassa.
Kela-asiointi kannattaa hoitaa hyvissä ajoin ennen joulua, sillä vuodenvaihde on Kelassa kiireistä aikaa ja pyhinä palvelupisteet sekä puhelinpalvelu ovat kiinni. Uudenvuodenaattona asiakaspalvelu on avoinna klo 13:een asti ja toimeentulotuen päivystys klo 16:een asti. Joulun vuoksi työttömyystuen ilmoitus- ja maksupäivät aikaistuvat. Joulukuun toimeentulotuki ehtii tilille ennen joulua, jos hakemus ja liitteet on toimitettu viimeistään 10. joulukuuta.
Sujuvin tapa hoitaa Kela-asiat on OmaKelassa, jossa voi hakea tukia, toimittaa liitteitä sekä tarkistaa hakemusten tilanteen ja maksupäivät. Kelan chattirobotti neuvoo tukien hakemisessa ympäri vuorokauden osoitteessa www.kela.fi ja OmaKelassa.
Kelan puhelinpalvelu, OmaKelan chatti-asiakaspalvelu ja palvelupisteet ovat kiinni jouluna 24.–26. joulukuuta, uudenvuodenpäivänä 1. tammikuuta sekä loppiaisena 6. tammikuuta.
Uudenvuodenaattona 31. joulukuuta OmaKelan chatti neuvoo kello 12–13, puhelinpalvelu palvelee kello 9–13 ja toimeentulotuen puhelinpäivystys keklo 16:een asti. Palvelunumerot löytyvät osoitteesta www.kela.fi/soita-kelaan.
Uudenvuodenaattona avoinna olevat palvelupisteet sulkeutuvat viimeistään kello 13, mutta osa päivystää kiireellisen toimeentulotuen tarvitsijoita varten kello 16:een asti. Päivystävät palvelupisteet ovat: Helsinki (Kamppi), Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Tampere, Turku ja Vaasa.
Kaikkien palvelupisteiden aukioloajat ja osoitteet voi tarkistaa osoitteesta www.kela.fi/palvelupisteet.
Vammaisten tulkkauspalvelun joulun ja vuodenvaihteen aukioloajat löytyvät osoitteesta www.kela.fi/vammaisten-tulkkauspalvelu-yhteystiedot.
Joulu aikaistaa työttömyysajan ilmoituspäiviä ja työttömyystuen maksupäiviä. Näet OmaKelasta tai saamastasi ilmoituslomakkeesta päivän, jolloin voit jättää oman ilmoituksesi.
Jos työttömyysajan ilmoituksen jakso päättyy 19.–23. joulukuuta, ilmoituksen voi palauttaa 19. joulukuuta. Rahat ovat tilillä aikaisintaan 23. joulukuuta.
Jos työttömyysajan ilmoituksen jakso päättyy 24. joulukuuta, ilmoituksen voi palauttaa 22. joulukuuta. Rahat ovat tilillä aikaisintaan 29. joulukuuta.
Jos työttömyysajan ilmoituksen jakso päättyy 25. joulukuuta, ilmoituksen voi palauttaa 23. joulukuuta. Rahat ovat tilillä aikaisintaan 30. joulukuuta.
Ilmoitus kannattaa tehdä OmaKelassa jo palautuspäivän aamuna, jotta se ehditään käsitellä mahdollisimman pian.
Toimeentulotuen viimeinen maksupäivä ennen joulua on 23. joulukuuta. Tuki ehtii tilille ennen joulua, jos hakemus ja tarvittavat liitteet on toimitettu Kelaan viimeistään 10. joulukuuta.
Kiireellisissä tilanteissa, kuten äkillisessä tarpeessa saada maksusitoumus lääkkeisiin tai ruokaan, voi ottaa yhteyttä Kelan palvelunumeroon 020 692 207 tai asioida palvelupisteessä.
Kelan aukioloaikojen ulkopuolella kiireellisissä tilanteissa voi olla yhteydessä hyvinvointialueen sosiaalipalveluun, joka voi harkintansa mukaan myöntää ehkäisevää toimeentulotukea. Äkillisessä kriisitilanteessa joulunpyhien aikaan voi olla yhteydessä hyvinvointialueen sosiaalipäivystykseen. Yhteystiedot voi tarkistaa Suomi.fi-palvelusta hakemalla sosiaali- ja kriisipäivystys osoitteessa www.suomi.fi/kartta.
Useisiin Kelan maksamiin tukiin on tulossa muutoksia vuoden alussa. Osa muutoksista on jo hyväksytty eduskunnassa, osa on vielä käsittelyssä. Ajantasaiset tiedot määristä ja ehdoista löytyvät osoitteesta www.kela.fi/muutokset.
Kela saa vuoden 2026 ennakonpidätystiedot suoraan Verohallinnolta, joten verokorttia ei tarvitse lähettää Kelaan. Jos haluaa muuttaa veroprosenttia, voi uuden verokortin tilata OmaVerossa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















