Paluun lavoille tekevä The Ark esiintyy Logomon Terassikesässä

The Ark on Logomon Terassikesän ensi kesän ensimmäinen artistijulkistus.
The Ark on Logomon Terassikesän ensi kesän ensimmäinen artistijulkistus. Kuva: Johan Tholson

Ensi kesänä jo seitsemättä kertaa järjestettävä Logomon Terassikesä saa lentävän lähdön ensimmäisen artistijulkistuksen osalta. Ruotsalaisyhtye The Ark aktivoituu kesällä ja saapuu tähdittämään Logomon Terassikesää. Turun tapahtumakesän yhdeksi kohokohdaksi nouseva keikka koetaan tiistaina 4. elokuuta.

The Ark on ruotsalainen glam rock -yhtye, joka perustettiin vuonna 1991 Rottnessä Växjön ulkopuolella. Yhtyeeseen kuuluvat Ola Salo (laulu), Lars “Leari” Ljungberg (basso), Mikael Jepson (kitara), Martin Axén (kitara), Sylvester Schlegel (rummut) ja Jens Andersson (koskettimet). Debyyttinsä jälkeen The Ark on vakiinnuttanut asemansa yhtenä vaikutusvaltaisimmista ja karismaattisimmista ryhmistä modernissa ruotsalaisessa pop- ja rockhistoriassa.

Yhtyeen läpimurto tapahtui vuonna 2000 albumilla We Are The Ark, joka sisälsi hitti-singlen It Takes a Fool to Remain Sane. Kappale palkittiin Grammis-palkinnolla ja siitä tuli sukupolvia määrittelevä hymni yksilöllisyydelle ja oikeudelle olla oma itsensä. Seuraavina vuosina The Ark julkaisi joukon menestyneitä albumeita, mukaan lukien In Lust We Trust (2002), State of the Ark (2004), Prayer for the Weekend (2007) ja In Full Regalia (2010).

Menestyksekkään uran ja kuuden studioalbumin jälkeen The Ark ilmoitti vuonna 2010 lopettavansa toimintansa. Jäähyväiskiertue vuonna 2011 päättyi konserttiin Tukholmassa innostuneen yleisön edessä. Vuonna 2022 The Ark yhdistyi uudelleen juhlavuoden kiertueelle, joka kunnioitti heidän musiikillista perintöään ja vahvisti jälleen heidän ainutlaatuisen merkityksensä ruotsalaiselle populaarikulttuurille.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Aikuisiän akne vaivaa jopa kolmasosaa 35-vuotiaista suomalaisista naisista

Aikuisiän akne on yleisempää kuin usein ajatellaan. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan noin 31 prosentilla 35-vuotiaista suomalaisista naisista on aknea kasvoissa tai selässä. Silti moni ei tunnista oireitaan, ja usein akne jää kokonaan hoitamatta.

Paluun lavoille tekevä The Ark esiintyy Logomon Terassikesässä

The Ark on Logomon Terassikesän ensi kesän ensimmäinen artistijulkistus.

Ensi kesänä jo seitsemättä kertaa järjestettävä Logomon Terassikesä saa lentävän lähdön ensimmäisen artistijulkistuksen osalta. Ruotsalaisyhtye The Ark aktivoituu kesällä ja saapuu tähdittämään Logomon Terassikesää. Turun tapahtumakesän yhdeksi kohokohdaksi nouseva keikka koetaan tiistaina 4. elokuuta.

Keskustan puistot, juomavesi ja katuvalaistus saavat parhaat arvosanat naantalilaisilta

Muun muassa keskustan puistoalueiden hoito sai asukkailta hyvät arviot.

Naantalilaiset ovat tyytyväisiä yhdyskuntateknisiin palveluihin, selviää tuoreesta yhdyskuntateknisten palveluiden vertailututkimuksesta. Parhaat arvosanat saivat keskustan puistot, juomavesi ja katuvalaistus. Kehitettävää löytyy erityisesti asuinkatujen kunnossa ja suurten jätteiden kierrätyksessä.

Aleksi Suro Varsinais-Suomen SDP:n puheenjohtajaksi

Varsinais-Suomen SDP valitsi 30. marraskuuta piirikokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi Aleksi Suron . Suro on 23-vuotias raisiolainen toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Varhassa hän toimii ikääntyneiden palvelulautakunnan jäsenenä. Hän on myös Raision SDP:n puheenjohtaja.

Pyhä Katariinan Kirkossa tunnelmoidaan todellista joulua

Jyrki Korhonen, Maria Kettunen ja Pirkko Hyttinen.

Pyhän Katariinan kirkossa (Kirkkotie 46) valmistaudutaan sunnuntaina 7. joulukuuta kello 17 joulunaikaan konsertissa Tulkoon Joulu Todellinen . Juhlamieltä tarjoavat oopperalaulajat Maria Kettunen , mezzosopraano ja Jyrki Korhonen , basso. Säestäjinä ovat Pirkko Moliis-Hyttinen , piano ja Timo Ekqvist , saksofoni ja Teemu Suominen , urut.

Suomen järvien hiilivarastot kasvavat nopeasti, mutta suurin osa hiilestä vapautuu yhä takaisin ilmakehään

Laaja tutkimus 208 suomalaisesta järvestä osoittaa, että eloperäistä hiiltä hautautuu järvien pohjasedimentteihin nykyään paljon nopeammin kuin edellisten vuosituhansien aikana. Muutos johtuu lisääntyneestä eloperäisen hiilen kulkeutumisesta valuma-alueilta vesistöihin. Vaikka hiiltä varastoituu pysyvästi enemmän, suurin osa karkaa takaisin ilmakehään hiilidioksidina ja metaanina tai jatkaa kulkuaan mereen. Järvet eivät siis ole yksiselitteisesti hiilinieluja, vaan niiden rooli hiilenkierrossa on kaksijakoinen.

Punaviini, glögi, kinkku ja laatikot pitävät pintansa jouluna

Noin 65 prosenttia vastaajista kuvaili jouluaan perinteiseksi korostaen tuttuja rituaaleja.

Alkon tuore kysely paljastaa, että suomalainen joulu rakentuu vahvoista perinteistä. Tutut makumuistot tekevät joulusta joulun – punaviini, glögi, kinkku ja laatikot pitävät pintansa. Rinnalle nousevat kuitenkin myös kasvisvaihtoehdot, kansainväliset vivahteet ja perinteisistä poikkeavat juomat. Lähes neljä viidestä vastaajasta kertoo käyttävänsä joulun juomiin saman verran rahaa kuin aiemmin. Lahjapullo saa maksaa 15–30 euroa.

Lasse Ikonen jatkaa TPS:n keskikentällä ensi kaudella

Lasse Ikonen.

Keskikenttäpelaaja Lasse Ikonen , 22, jatkaa uraansa Turun Palloseurassa Veikkausliigan kaudella 2026. Ikonen ja TPS ovat allekirjoittaneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Yhä harvempi nainen jää leskeksi

Leskeytyminen on vähentynyt Suomessa ja tapahtuu yhä vanhemmalla iällä, etenkin naiset jäävät leskeksi harvemmin kuin 30 vuotta sitten. Tämä käy ilmi Helsingin yliopiston väestötieteen ja väestön terveyden instituutin ja Max Planck -keskuksen tuoreesta tutkimuksesta .

Valmistuvien ryhmänäyttely valokuvataiteilijoiden ryhmänäyttely yhdistelee valokuvan perinteisiä ja kokeellisia ilmaisutapoja

Anna K Greus, Kaleidoskooppikasvisto Berteroa incana.

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian Valokuvataiteen YAMK -koulutusohjelmasta valmistuvien ryhmänäyttely Valmis.Kesken. yhdistelee valokuvan perinteisiä ja kokeellisia ilmaisutapoja. Mukana olevat taiteilijat tarkastelevat valokuvan olemusta ja mahdollisuuksia tässä ajassa.

Tuontikalan kulutus kasvoi, kotimaisen kalan kulutus väheni

Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi, että runsaat kaksi kolmasosaa kulutetusta kalasta tulee ulkomailta, ja erityisesti norjalainen lohi on tyypillinen valinta ruokapöytään. Tilaston mukaan viime vuonna suomalaiset kuluttivat yli kahdeksan kiloa tuontikalaa ja hieman alle neljä kiloa kotimaista kalaa henkeä kohti.

Turun filharmoninen orkesteri viettää joulua viimeistä kertaa Turun konserttitalossa

Sellisti Katja Kolehmainen.

Turun filharmoninen orkesteri virittäytyy jouluun juontaja Ella Kannisen kanssa torstaina 4. joulukuuta kello 19. TFO Leffassa -sarjassa koetaan 9.–10. joulukuuta nostalginen Lumiukko-animaatio elokuvakonserttina ja 16. joulukuuta orkesterin voi tavata kauppakeskus Myllyssä. Tapahtumia on vauvoille ja lapsille. TFO vie joulukuussa musiikkia myös vanhainkoteihin.

Yli 60-vuotiaiden matkailijoiden matkustajavahinkojen kärjessä marraskuinen Espanja

Miljoonan yli 70-vuotiaan suomalaisen raja ylittyi ensimmäistä kertaa elokuussa. Väestön ikääntyessä myös suomalaisten matkailijoiden keski-ikä on kasvanut ja tämä näkyy Pohjola Vakuutuksen vahinkotilastoissa.

Minä noussut yhdeksi keskeisimmistä ja kiehtovimmista hahmoista nykykirjallisuudessa

Ville-Juhani Sutinen.

Nykykirjallisuudessa minä on noussut yhdeksi keskeisimmistä ja kiehtovimmista hahmoista. Minäkertoja haastaa sekä lukijan että kirjoittajan pohtimaan, missä kulkee todellisen kokemuksen ja fiktion raja. Autofiktion ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen limittyessä minästä tulee monisyinen, alati muuttuva näkökulma, jonka kautta avautuu kokonaan uusia tapoja tarkastella kirjallisuutta ja itseä

Loton potti kohoaa kahdeksaan miljoonaan euroon

Lotossa ei tänä lauantaina löytynyt täysosumaa, joten ensi viikolla potissa on jaossa kahdeksan miljoonaa euroa. 6+1-tuloksia löytyi arvonnassa kaksi.

ERI:n keväässä kolme tanssiteosta

Ballroom palaa lähes tuplatuin tanssinumeroin.

Tanssiteatteri ERI:n kevätkausi tuo lavalle kolme teosta. Ohjelmistoon palaa 14. tammikuuta uusittu Ballroom , joka tarjoaa 26. helmikuuta asti tanssisalien säihkettä ja koskettavia pienoistarinoita. Rytmiorkesteri Aninkaisten Sävelen 14 muusikkoa ja ERI:n ensemble sukeltavat 1920- ja 30-lukujen lempeään nostalgiaan. Tanssinumeroitakin on lähes tuplasti. Teoksen ovat suunnitelleet Eeva Soini ja Lassi Sairela , ohjannut Tiina Lindfors . Koreografiasta vastaa ERI:n tanssiva työryhmä.

EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja tarkistettu hakuvuodelle 2025

Valtioneuvosto päätti maatalouden perustulotuen, uudelleenjakotulotuen ja nuorten viljelijöiden tulotuen sekä tärkkelysperunapalkkion ja erikoiskasvipalkkion tarkistetut tukitasot hakuvuodelle 2025. Ekojärjestelmätuen talviaikaisen kasvipeitteen säilyttämisaika lyhenee. Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, jolloin näistä tuista maksetaan noin 95 prosenttia. Loppuerä tuista maksetaan ensi kesäkuun loppuun mennessä.

Maatalouden tehostuminen uhkaa Euroopan suojelualueita

Perinteiset maatalousmenetelmät voivat auttaa säilyttämään luonnon monimuotoisuutta. Laiduntaminen on yksi keskeisistä tavoista ylläpitää avoimia elinympäristöjä.

Uudet tutkimustulokset osoittavat, että nykyaikainen maatalous vaikuttaa haitallisesti luonnon monimuotoisuuteen Euroopan suojelluilla alueilla, kun taas tietyt perinteiset maatalousmenetelmät voivat edistää monimuotoisuuden säilymistä.

Urheilu

Lasse Ikonen jatkaa TPS:n keskikentällä ensi kaudella

Lasse Ikonen.

Keskikenttäpelaaja Lasse Ikonen , 22, jatkaa uraansa Turun Palloseurassa Veikkausliigan kaudella 2026. Ikonen ja TPS ovat allekirjoittaneet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Puukkokatsomo: Fatos Durmishin huikea painiura päättyi

Yksi luku suomalaista ja turkulaista urheiluhistoriaa tuli päätökseensä 18. marraskuuta, kun Janakkalassa kisattiin vapaapainin Suomen mestaruuksista. 61-kiloisten sarjassa Suomen mestaruuteen paini Fatos Durmishi (kuvassa).

Laitapakki Oscar Häggström jatkaa TPS-paidassa

Oscar Häggström.

Jalkapalloilun Veikkausliigaan noussut Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen laitapuolustaja Oscar Häggströmin , 21, kanssa. Jatkosopimus pitää Häggströmin Turussa kauden 2027 loppuun.

Suomalainen jääkiekko historiallisen päätöksen kynnyksellä

Pelaavatko TPS ja Tuto ensi kaudella samalla sarjatasolla? Kuva on vuodelta 1995.

Suomalaisessa jääkiekossa eletään parhaillaan päiviä, jotka saatetaan muistaa vielä pitkään. 27. marraskuuta, kuluvan viikon torstai, on tuomionpäivä, jolloin tulevaisuuden sarjajärjestelmästä pitäisi päättää.

Tuttuja turkulaisnimiä Helmareihin

Ria Öling.

Jalkapalloilun naisten A-maajoukkue päättää vuotensa harjoitusmaaotteluilla Itävaltaa ja Belgiaa vastaan 27. marraskuuta ja 1. joulukuuta. Vaikka Helmareissa on tuoreitakin kasvoja, turkulaistaustaisista pelaajista mukaan mahtui kokeneempaa kaartia. Maajoukkuepaidan pukevat jälleen päälleen Vittsjö GIKiä edustava Julia Tunturi sekä SC Bragan Ria Öling .

Kaksi EM-kultaa ja pronssi Turkuun thainyrkkeilyn EM-kisoista

Ommi Mingsupphakun.

Ommi Mingsupphakun kukisti maanantaina 63,5 kilon thainyrkkeilyn EM-finaalissa Valko-Venäjän Darya Bialkovan . Mingsupphakunin vahva lähiottelu väsytti vastustajan ja hän sai aukaistua myös vastustajansa nenän. Finaalivoitto tuli Mingsupphakunille kaikin tuomariäänin.