Aleksi Suro Varsinais-Suomen SDP:n puheenjohtajaksi
Varsinais-Suomen SDP valitsi 30. marraskuuta piirikokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi Aleksi Suron. Suro on 23-vuotias raisiolainen toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Varhassa hän toimii ikääntyneiden palvelulautakunnan jäsenenä. Hän on myös Raision SDP:n puheenjohtaja.
– Olen valtavan kiitollinen siitä luottamuksesta, jonka olen omalta joukkueeltani saanut. Haluamme tuoreen piirihallituksen voimin tehdä kaikkemme sen eteen, että sosialidemokraatit saavat vahvan mandaatin kansalta tulevissa eduskuntavaaleissa ja Varsinais-Suomesta valitaan viisi demarikansanedustajaa. Haluamme, että SDP:n reilumpi vaihtoehto oikeistohallituksen kurjistamispolitiikalle näkyy koko maakunnassa. Jokaisella varsinaissuomalaisella tulee olla mahdollisuus laadukkaisiin julkisiin palveluihin ikäryhmästä ja toimeentulosta riippumatta. Kyse on arvoista, Suro totesi valintansa jälkeen.
Varapuheenjohtajina jatkavat Antti Kotti Somerolta ja Mari-Elina Koivusalo Turusta. Piirihallituksen jäseniksi valittiin Kimmo Aho Naantalista, Sanna Mäkinen Kaarinasta, Julia Nikusaari Uudestakaupungista, Niina Piippo Liedosta, Marke Tissari Loimaalta sekä Petri Kuisma ja Juha Mäkilä Salosta ja Mervi Helander-Kuisma, Miku Kuuskorpi ja Sami Peltola Turusta. Varajäseniksi valittiin Outi Broux Pöytyältä, Sofia Maleike-Ruohola Salosta, Satu Rantanen Raisiosta sekä Mari van den Berg ja Nina Kallio Turusta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)














